Suomen kriisinhallintapanosta on viimeaikoina tarkasteltu monen linssin läpi – uusimpana huomiona on se, että taloudellisten kustannusten noustessa Suomen kriisinhallintapanos pienenee (HS 19.8.). Suomella on kuitenkin mahdollisuus jatkaa merkittävänä kriisinhallintamaana suuntaamalla osallistumistaan kriisinhallinnan toteutuksen eri vaiheisiin.
Perinteisesti Suomi on keskittynyt kriisinhallinnassa kentän tapahtumiin. Tämä onkin ollut sopivaa kun osapuolet ovat olleet selkeästi tunnistettavissa ja toimintarajat ovat olleet jopa yhteisesti sovittuna. Tänään tilanne on toinen ja se tarjoaa mahdollisuuksia Suomelle osallistua kriisinhallintaan jo sen suunnittelu- ja kehitysvaiheissa.
Tänään kriisinhallintakentällä on hyvin monta toimijaa. Väkivaltaisia ryhmiä voi olla useita. Humanitaarisia organisaatioita on niin ikään kentällä monta. Kun mukaan otetaan vielä monikansalliset joukot ja vielä paikallinen väestö, on hyvin vaikea hahmottaa mitä kentällä täsmällisesti tapahtuu ja ketkä ovat tärkeimmät toimijat.
Ongelmaa yritetään kansainvälisesti kehittää vahvuudeksi. Kokonaisvaltaisen kriisinhallintakonseptin mukaisesti yritetään luoda tilanne, jossa kentällä kaikki toimivat koordinoidusti ja vaihtavat relevanttia tietoa keskenään. Ideana on, että tehostuneen tiedonvaihdon myötä toiminta kentällä tehostuu ja tilannekuva selkiytyy.
Tällainen konsepti vaatii panostusta tiedonvaihdon mahdollistavien IT-järjestelmien kehittämiseen ja organisaatioiden sisäisten prosessien yhtenäistämiseen. Tilanne muistuttaa hyvin pitkälle suomalaista viranomaisyhteistyöstä.
l
Ennen kuin kriisinhallinnan kentän toteutuksen osalta voidaan puhua viranomaisyhteistyöstä, kaikkien osapuolten pitää suunnitella ja kehittää omat teknologiset ratkaisunsa ja prosessinsa joilla tietoa vaihdetaan. Suomella on reservissä huomattavaa osaamista teknologisista toteutusprojekteista ja organisaatioiden muutoshallinnasta. Lisäksi, pitkän viranomaisyhteistyön kokemuksensa myötä Suomella on osaamista viranomaisyhteistyön hahmottamisessa ja sen toteutuksen arvioinnissa.
Reserviä käytetään nyt pääasiallisesti ruokkimaan kentällä tarvittavaa operatiivista osaamista. Suomessa suunnittelu- ja kehityshankkeiden ulkopuolinen apu tulee usein konsultaation muodossa joko liikemaailmasta tai avustusorganisaatioista. Tällainen toimintamalli ei liene mahdollisimman halpa ratkaisu, eikä aina tavoittane parasta mahdollista osaamista.
Reserviä voisi käyttää jo kansainvälisen kriisinhallinnan suunnittelu ja kehitysvaiheissa. Rauhanturvaaja olisi silloin siviilimaailmassa kannuksensa ansainnut huippuosaaja. Reservistä nostetun osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä kriisinhallinnassa tarjoaa uuden ulottuvuuden kriisinhallintatyölle ja kotimaan puolustusprojektiin.
Kotimaassa toteutus vaatisi asevelvollisuusjärjestelmän uudelleenkalibrointia. Henkilöä, jolla on huippuosaamista teknologioiden ja prosessien kehittämisen osalta, voitaisiin hyödyntää kriisinhallinnan toteutuksen eri vaiheissa.
Toiminnan uudelleenkalibrointi tarjoaisi Suomelle uuden mahdollisuuden profiloitua osaajana kriisinhallintaympäristössä. Reservin osaamisen hyödyntäminen hyödyttäisi myös kotimaan puolustushankkeita.
Halvempaa kriisinhallintaa