Aaretti Siitonen – intervju
Ensi kesänä valittavalla Euroopan unionin parlamentilla on enemmän valtaa kuin edeltäjillään. Yksittäisistä europarlamentaarikoista valtaa on niillä, jotka ahkeruuden lisäksi osaavat taitavimmin rakentaa yhteyksiä toisiin euroedustajiin Brysselin muurahaispesässä. Kotimaittensa poliittisille konkareille tulee usein yllätyksenä, ettei muualla hankituilla meriiteillä ehkä pitkälle potkitakaan, kertovat parlamenttityötä tuntevat virkamiehet ja kirjeenvaihtajat.
EU-parlamentti on samalla tavoin kansanedustuslaitos kuin Suomen eduskunta. Siinä missä eduskuntaan valitaan kansanedustajia Pohjois-Karjalasta tai Varsinais-Suomesta, europarlamenttiin tulee väkeä Suomesta tai Italiasta. Edustajien kotimaakunnalla tai -maalla on väliä, mutta ensi sijassa merkitsee edustajan puolue eli eurooppalaisittain ryhmä.
– Kansallisesti ja alueellisesti tärkeiksi koetuissa asioissa edustajat poikkeavat poliittisten ryhmiensä näkemyksistä, mutta kaiken kaikkiaan ryhmät ovat avainasemassa ja edustajien kansallisuus toisarvoista, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Aaretti Siitonen.
Ryhmäkuri europarlamentissa on huomattavasti löyhempi kuin esimerkiksi Suomen eduskunnassa. Muodollisten rangaistusten puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö poikkeavasti käyttäytyvä jäisi ryhmän mieleen. Epäsuora rangaistus saattaa tulla esimerkiksi silloin, kun hän haluaisi valiokunnan puheenjohtajaksi, Siitonen kertoo.
Siitosen mukaan edustajan henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten kyky perustella kantojaan, joustavuus ja ennen kaikkea tarmokkuus vaikuttavat eniten siihen, kuka parlamentissa saa äänensä kuuluviin.
– Parlamentti, kuten unioni ylipäätänsä, toimii ennen kaikkea konsensusperiaatteella. Näin ollen parhaiten tahtonsa saavat läpi edustajat, jotka pystyvät luomaan kompromisseja ja ottamaan huomioon toisistaan poikkeavia näkemyksiä, Siitonen sanoo.
EU-kriittisille ryhmille yhteisen kannan muodostaminen kansallisten rajojen ylitse on usein ongelma. Aloitteiden vastustaminen on niille helpompaa kuin omien aloitteiden tekeminen ja läpivieminen, mutta pelkkiä kaiken vastustajia ei näissäkään ryhmissä ole, Siitonen kertoo.
– Toisinaan EU-kriittiset edustajat tarjoavat terveellisen vastavoiman valtavirralle, hän korostaa.
Symbolikan tajua ja kulttuurivainua
Suomen eduskunnan tavoin myös europarlamentissa valiokuntapaikat – ja etenkin niiden johtajuus – painavat käytännössä paljon enemmän kuin täysistunnot äänestyksineen.
Valiokuntamietintöjä valmistelevat parlamentaarikot käyttävät suurta henkilökohtaista valtaa, mutta mietinnön hyväksyminen ensin valiokunnassa ja sitten parlamentin täysistunnossa vaatii enemmistön tuen.
– Symboliikan taju ja kulttuurinen herkkätuntoisuus ovat olennaisia ominaisuuksia, kun edustaja pyrkii saamaan tukea näkemyksilleen, sanoo tutkija Aaretti Siitonen, jolla on europarlamentista omaa kokemusta stipendiaattina.
Yksi keskeinen ominaisuus on kielitaito. Parlamentissa on 23 kieltä ja valtava käännöskoneisto. Edustajat voivat puhua valiokunnissa ja täysistunnoissa omilla kielillään, mutta verkostojen rakentamisessa edustajan ja hänen avustajiensa kielitaito on olennaisen tärkeää. Siitosen mukaan englanti on pääasiassa ohittanut ranskan epämuodollisten tilaisuuksien käyttökielenä.
Europarlamentista puhuttaessa ei voi välttää puhumasta myös lobbauksesta eli omia asioitaan ajavien eturyhmien pyrkimyksistä vaikuttaa eurokansanedustajiin. Europarlamentissa sitä säädellään paljon heikommin kuin Yhdysvalloissa mutta enemmän kuin Suomessa.
Europarlamentin kaltainen organisaatio vaatii lobbausta, kunhan se on eettistä eikä lahjontaa, sanoo Siitonen. – Europarlamentin lainsäädäntö on yleiseurooppalaista, joten intressiryhmienkin on järjestäydyttävä ylikansallisella tasolla.
Hänen mukaansa hyviä esimerkkejä positiivisesta lobbauksesta löytyy elintarvikelainsäädännöstä. Kun alueelliset eroavaisuudet tuodaan edustajien tietoon, he voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ennen kuin yleisellä tasolla pätevät mutta kansallisella tasolla järjettömät säännöt astuvat voimaan.
Suuretkin eleet ovat joskus paikallaan
Parlamentin ulkoisesta ilmeestä Siitonen sanoo, että suurieleisintä se on Strasbourgissa pidettyjen istuntoviikkojen aikana.
Enin aika kuitenkin istutaan Brysselissä, jossa tehdään hiljainen valmistelutyö. Siitosen mukaan se vaatii kansallisuuksien ja ryhmien edustajilta valtavasti yhteistyötä, joka ei olisi mahdollista ilman kärsivällistä ja aktiivista kosmopoliittisuutta.
Strasbourgillakin on kuitenkin puolensa. Siellä, ja etenkin ihmisoikeuskysymyksiä käsiteltäessä, parlamentti pystyy ilmaisemaan kriittisiä ja idealistisia kantoja, joita komissio tai ministerineuvosto ei diplomaattisista syistä voisi sanoa, Siitonen sanoo.