Vahvaa yuania vapautetaan asteittain
Helsingin Sanomat
Karoliina Liimatainen

Utrikespolitiska institutets forskare Mikael Mattlin kommenterade i en intervju för Helsingin Sanomat 29.8. Kinas ekonomiska tillväxt.

 

 Länk till artikeln i Helsingin Sanomat

 
Kiinan tarkoin säännelty valuutta on dollarikurssilla mitattuna ennätyslukemissa

Väkivahva yuan kelpaa Suomen vientiteollisuudelle, mutta Kiina himoitsee nyt kuluttajatuotteita konepajojen tarjonnan sijaan.
Kiinan valuutta on ennätyksellisen vahva dollariin verrattuna.

Myös euroissa ja etenkin Japanin jeneissä mitattuna yuan vankistuu, vaikka muiden kehittyvien maiden, kuten Brasilian ja Intian, valuutat ovat laskussa. Raha virtaa nyt Yhdysvaltojen elpyvään talouteen ja Kiinaan.

Kiina on maailman suurin vientimaa ja toiseksi suurin talous. Se on EU:n toiseksi ja Suomen neljänneksi tärkein kauppakumppani.

“Maailmantalouden kannalta on hyvä, että yuan vahvistuu. Se on keinotekoisen heikko valuutta, jota poliitikot pääsevät näpelöimään”, sanoo Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju.

Kommunistinen puolue yrittää tehdä vientivetoisesta Kiinasta keskiluokkaisen kuluttajan paratiisin. Vaikka vahva valuutta parantaa kiinalaisten ostovoimaa, suomalaiset teollisuustuotteet eivät välttämättä käy kaupaksi.

Suomella on sama ongelma Kiinan ja Venäjän kanssa: kasvava keskiluokka himoitsee kuluttajatuotteita, joita Suomessa valmistetaan niukasti.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mikael Mattlin ei luota Kiinan kykyyn muuttaa talouskasvunsa rakennetta.

“Vahvistuneen valuutan vuoksi Kiina ei saa murrosvaiheessa viennistä vetoapua. Olin aiemmin toiveikkaampi, mutta nyt vaikuttaa siltä, että Kiina palaa vanhaan tuttuun elvytykseen.”

Arvopaperien massiivisiin ostoihin Japanin ja Yhdysvaltojen keskuspankkien tapaan Kiina tuskin ryhtyy, mutta taloudelle voi antaa tekohengitystä myös infrahankkeiden ja muiden investointien avulla. Kasvun hyytyminen kauemmaksi kymmenen prosentin haamurajasta enteilee poliittista epävakautta.

Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa vuosikymmenen ajan valuutan manipuloinnista.

“Vaikka Kiinan keskuspankki määrittelee viitearvon valuuttakorin perusteella, yuanin kurssi on enimmäkseen dollarista kiinni”, sanoo Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.

Virallisesti dollariside katkaistiin vuonna 2005. Ekonomistit ovat vuosia kiistelleet yuanin hinnoittelusta. Korhonen uskoo, että yuanin arvo on lähellä tasapainoa. Kangasharjun mielestä valuutalla on vahvistumisen varaa.

“Aidosti kelluva valuutta vahvistuu niin kauan, että kauppa tasapainottuu ja vaihtotaseen ylijäämä sulaa.”

Kiinan vaihtotase oli viime vuonna 2,6 prosenttia ylijäämäinen. Ylijäämä oli pienin kahdeksaan vuoteen.

Valuutan laskeminen vapaasti kellumaan voi olla kohtalokasta, jos sen arvo ei vastaa markkinaodotuksia. Myös tämän vuoksi Kiinan hallitus on sallinut yuanin vahvistumisen vientiteollisuuden kustannuksella.

Pääministeri Li Keqiang vannotti maaliskuussa edistävänsä talouden avautumista, vaikka “se on tuskaista ja voi tuntua jopa ranteiden viiltämiseltä”.

Hän haluaa pitää talouskasvun 7,5 prosentissa vuoteen 2020 asti. Lin suunnitelmiin kuuluvat yksityisen sektorin kilpailukyvyn parantaminen ja pääomamarkkinoiden vapauttaminen. Kriisivuoden 2008 jälkeen valtionyhtiöt ovat vain vahvistaneet asemiaan.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde on ennustanut yuanista reservivaluuttaa, jos Kiina etenee uudistuksissaan. Reservivaluuttaa varastoidaan keskuspankkeihin ja käytetään yleisesti kansainvälisessä kaupankäynnissä.

“Pitää muistaa, että euronkin nousu dollarin rinnalle on ollut hidasta”, Korhonen toppuuttelee.

Dollari on yhä suosituin reservivaluutta 60 prosentin osuudellaan. Euron osuus on noin neljännes.

Kiinan keskuspankki ei paljasta holviensa sisältöä, mutta Kiina hautoo noin kolmannesta 8200 miljardin euron globaalista potista.

Keskuspankin pääjohtaja Zhou Xiaochuan on arvostellut dollarin asemaa johtavana reservivaluuttana.

Hän tavoittelee pääomamarkkinoiden vapauttamista vuoteen 2015 mennessä.

Zhou on ajanut valuutan vapauttamista yllättävän tarmokkaasti, mutta yuanin täydelliseen kellutukseen ja vaihdettavuuteen voi vierähtää vuosikymmen.