Utrikespolitiska institutets programdirektör Arkady Moshes FIIA Comment -artikel refererades i Satakunnan Kansa 14.3. I artikeln jämfördes situationen i Ryssland med situationen i Kina.
Venäjä ja Kiina: Jättiläiset epämääräisessä tilassa.
Ulkopoliittinen instituutti julkaisi Venäjän-ohjelmansa johtajan Arkady Mosheksen arvion Presidentti Vladimir Putinin toisen kauden alkuvaiheesta ja jättivaltion tulevaisuudennäkymistä.
Miltei samaan aikaan käsiini sattui australialaisen Lowy Instituutin Itä-Aasian ohjelman johtajan Linda Jakobsonin katsaus Kiinan kansainvälisestä asemasta. Molemmat jättiläiset näyttävät harhailevan hyvin epämääräisessä tilassa.
Moshes kirjoittaa, että Putinin Venäjä on kevytversio Juri Andropovin johtamasta Neuvostoliitosta 1980-luvun alkupuolella. Jakobson kuvaa Kiinan jakomielistä identiteettiä, jossa ylemmyydentunne ja alemmuuskompleksi jylläävät päällekkäin.
Molempien pitää varmistaa yhteiskunnallinen vakaus, huolehtia nykyisen järjestelmän jatkuvuudesta ja torjua johtojärjestelmää uhkaavat demokraattiset haihatukset. Olisi uudistuttava kansalaisvaatimusten tyydyttämiseksi ja samaan aikaan pysyttävä ennallaan vallankäyttäjien aseman varjelemiseksi.
Putinilla on kaksi ongelmaa, länsimaisista vapauksista tartunnan saanut keskiluokka ja hänen valta-asemansa kannalta tärkeät äkkirikkaat oligarkit. Keskiluokan vaatimuksia ei voi tyydyttää muuten kuin korruption purkamisella, ja se taas ei ole tehtävissä muuten kuin riistämällä oligarkeilta heidän etuoikeutensa.
Putin ei voi enää elää saavutuksistaan kehumalla, hän on henkilökohtaisesti vastuussa Venäjän ongelmista. Presidentti käyttäytyy kuin entisajan feodaaliruhtinaat. Uudistuksia vaativien oligarkkien on tuettava keskiaikaista valtajärjestelmää, koska he hyötyvät siitä. Taktiikka muuttuu strategiaksi. Kaikki se, mikä tarvitaan Putinin vallan varmistamiseen, muuttuu Venäjän tulevaisuuspolitiikaksi.
Keskiluokka on villiintynyt internetistä ja matkailusta, ja Putin ei voi muuta kuin yrittää ampua alas maahan tunkevat uudet ajatukset ennen kuin ne pilaavat Venäjän vanhan sielun. Jättivaltio sulkeutuu, Moshes on puhunut sen ajautumisesta maailmanpolitiikan sivustaseuraajaksi.
Jakobson kirjoittaa yksinäisestä Kiinasta, jolla ei ole yhtäkään ystävällismielistä naapuria. Sen ennestään kireää yhteiskunnallista jännitettä lisäävät poliittisen ja älyllisen eliitin erilaiset taustat. Puolueen ylimmällä johdolla ei ole samanlaista ensikäden kokemusta ulkomaailmasta kuin niillä miljoonilla kiinalaisilla, jotka viime vuosikymmenien aikana ovat opiskelleet ja eläneet lännen keskuksissa.
Pelottavinta Jakobsonin arviossa on hänen kuvauksensa Kiinan ja Japanin kiistasta Etelä-Kiinan meren kalliosaarista. Kansallistunteet käyvät ylikierroksilla, ja riskit ovat niin suuret, että hyökkäävää kieltä tähän asti käyttänyt keskusjohto jo jarruttelee.
Kiinassa valtoimenaan kuohuva viha Japania kohtaan rajoittaa hallituksen mahdollisuuksia käyttää tervettä järkeä. Se pyrkii hallitsemaan meritilannetta rajavartiosto- ja siviilialuksilla. Jos ne joutuisivat aseelliseen yhteenottoon, voisi edes vedota siihen, että Kiinan kansantasavallan sotalaivasto ei ole asialla, ja toivoa, että myös US Navy pysyisi sivussa.
Ylikiehumisen uhka vaanii myös Venäjän johtoa. Ulkovenäläisten suojeleminen tuntuu kehittyvän elämää suuremmaksi asiaksi.
Jos siitä tulee politiikkaa hallitseva rakennetekijä, Venäjän suurvalta-aikana harjoittama järkiperäisesti laskelmoiva kovuus uhkaa muuttua kansalliskiihkoksi.
Ei ole helppoa olla iso, olipa se suuruus menossa kuten Venäjällä tai tulossa kuten Kiinalla.