Energiatehokkuus on kestävin keino parantaa kilpailukykyä
Talouselämä 34/2013

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma on 27.9. Talouselämä -lehdessä julkaissut Tebatti-artikkelin ‘Energiatehokkuus on kestävin keino parantaa kilpailukykyä.’

 

Saksan ripeästi muuttunutta energiapolitiikkaa on kommentoitu Suomessa innokkaasti. ”Energiakäänteen” erästä keskeistä kohtaa, ydinvoiman asteittaista alasajoa vuoteen 2022 mennessä, on luonnehdittu muun muassa ”uhkapeliksi” (HS 5.8.2013) tai ”huippukalliiksi” (TE 30/2013).
Asia näyttää jakavan mielipiteet mustavalkoisesti: jotkut eivät näe projektiin liittyviä vakavia ongelmia, toiset taas heijastavat siihen kevein perustein pelkonsa uppoavasta Euroopasta.
On syytä pohtia, missä määrin Saksan energiakäänne, sen mahdolliset onnistumiset ja epäonnistumiset, voivat näyttää suuntaa muulle maailmalle. Keskustelussa tulisi kiihkottomasti nostaa esille kolme keskeistä tekijää: energian riittävyys, energian hinta ja ympäristönäkökohdat.

Vaikka ydinvoiman osuus on Saksassa jo pienentynyt 16 prosenttiin, on sähköä onnistuttu tuottamaan tähän mennessä tarpeeksi: sähkön vienti jopa saavutti uuden ennätyksen viime vuonna. Saksa oli helmikuussa 2012 mukana pelastamassa Ranskan sähköverkkoa, kun Ranskan oma tuotanto ei riittänyt. Sähkön vienti on myös ollut Saksalle tuottoisaa: vientihinnat ovat olleet kuusi prosenttia tuontihintoja korkeampia.
Pitkällä aikavälillä Saksa turvaa sähkön riittävyyttä kunnianhimoisella energiansäästöohjelmalla. Suunnitelman mukaan sähköä kuluu vuonna 2020 noin 42 terawattituntia vähemmän kuin vuonna 2005. On kuitenkin jossain määrin epävarmaa, riittääkö jäljelle jäänyt tuotantoteho kattamaan mahdollisen kylmän jakson hetkellisen sähköntarpeen.
Sähkön hinta on Saksassa nousussa, mutta veroista puhdistettu hinta pienkuluttajille ei kuitenkaan ole noussut Suomea, Ranskaa tai Isoa-Britanniaa nopeammin. Esimerkiksi Ranskassa kuluttajasähkön hinta nousi syksyn 2008 jälkeen neljässä vuodessa noin 21 prosenttia. Ranskan sähköstä kolme neljäsosaa tuotetaan ydinvoimalla.
Ydinvoima ei siis näytä pelastavan sähkön hinnan nousupaineilta. Päätelmää tukevat myös kokemukset Isosta-Britanniasta, joka pyrkii korvaamaan vanhenevat ydinvoimalat tehokkaammilla.
Maakaasukaan ei tarjoa energiapoliittista yleisavainta. Euroopassa on merkittäviä liuskekaasuesiintymiä, mutta niiden hyödyntäminen on kalliimpaa, hitaampaa ja kiistanalaisempaa kuin Yhdysvalloissa.
Sähkön eurooppalaiseen saatavuus- ja hintaongelmaan ei yksinkertaisesti löydy yhtä pelastavaa tuotantoratkaisua.
Saksan energiakäänteen tärkein ansio kuitenkin on se, että sähköntuotannon ongelmia yritetään nyt ratkoa systeemitasoisella kokeilulla. Tästä seuraa merkittäviä globaaleja hyötyjä oppimisen ja teknologisen kehityksen myötä – olkoonkin, että näiden hyötyjen luotettava rahamääräinen ennakoiminen on vaikeaa.
Saksan ilmastopoliittisena huolena on tällä hetkellä erityisesti hiilen maakaasua parempi kilpailukyky. Viimevuotiset päästöt kasvoivat, koska sähkön vienti oli ennätyksellistä, sekä koska voimalaitokset polttivat enemmän hiiltä maakaasun sijaan. Uusiutuvan energian tukitoimilla ei ole ollut tähän kehitykseen vaikutusta.
Energiantuotannon monipuolisuus lieventää kysyntä- ja tarjontashokkeja, mutta ainoa kestävä tie kohti kilpailukykyisempää kansantaloutta on energiatehokkuuden parantaminen. Energiatehokkuus on kaksitehoinen lääke: se vähentää energiakäyttäjän suoria kustannuksia, mutta myös tarvetta investoida energian tuotanto-, siirto- ja jakeluinfrastruktuuriin.