Vihreä Lanka, 7.3.2008
Hanna Ojanen

EU:n komission käännösosaston pääjohtaja Juhani Lönnroth totesi
helmikuisessa esitelmässään CEPS-tutkimuslaitoksessa Brysselissä, että
unionissa jokaisen oikeus kommunikoida EU:n kanssa omalla
äidinkielellään on suorastaan pyhä periaate. Siihen ei kukaan uskalla
koskea, ei vaikka raha puhuisi. Ja kyllähän raha puhuu – kovaäänisesti,
kuten aina.
Käännöstyö on kallista: EU käyttää siihen yli miljardi euroa vuodessa.
Ja kulut sen kun kasvavat. Viimeksi unionin kielten määrä kasvoi 2007,
kun iirin kielestä tuli unionin 23. virallinen kieli. Kun Kypros
yhdistyy, turkista tulee EU:n virallinen kieli. Lasku kasvaa, mutta
periaate saa maksaa. Jos säästää pitää, pääjohtaja ehdottaa, että
kääntämistarvetta vähennetään kirjoittamalla yksinkertaisesti nykyistä
lyhyempiä tekstejä.

Kansalaisella on oikeus kuulla EU:n puhuvan hänelle hänen omalla
kielellään. Raamatullisesta ihmeestä ei toki ole kysymys – EU:n
kansalaiset puhuvat monia muitakin kuin 23 virallista kieltä. Onnekkaita
on niissäkin, joiden äidinkieli ei näihin kuulu: katalaanin, baskin ja
kastilian kielillä on oma erikoisasemansa.
Sen lisäksi, että EU haluaa vaalia suhdettaan kansalaiseen, se haluaa
myös vaalia kansalaisten keskinäisiä suhteita ja auttaa eurooppalaisia
ymmärtämään toisiaan – kääntämällä tarvittaessa myös kaikista
virallisista kielistä kaikille virallisille kielille – esimerkiksi
slovakista liettuaan tai sloveenista maltaan. Eri käännösyhdistelmiä on
EU:ssa jo nyt ällistyttävät 506.
EU:n portaali europa.eu tervehtii tulijoita myös kaikilla 23
virallisella kielellä. YK vaikuttaa sen rinnalla kovin yksitotiselta,
kun sen kotisivu puhuu vain kuutta kieltä, vaikka jäsenvaltioita on 192.
Mutta EU ei olekaan järjestö, vaan poliittinen unioni. Sen
kielipolitiikka on idealismia sanan arvokkaassa mielessä.

Ei kuitenkaan riitä, että EU puhuu vain omille kansalaisilleen. Muutkin
voivat haluta kuulla, mitä se sanoo. Ulkopuolisille ei ole suurta iloa
kotisivujen suomesta tai saksastakaan. EU:n portaalin pitäisi puhua myös
kiinaa, arabiaa, hindiä, venäjää.
Jopa kielipolitiikassaan konservatiivinen Ranska rohkeni joulukuussa
2006 aloittaa tv-uutisoinnin “toisten kielillä”: France24 puhuu ranskan
lisäksi englantia ja arabiaa, mikä varmasti edistää huomattavasti
ranskalaisen ajatusmaailman välittymistä maailmalle.
Presidentti Nicholas Sarkozy, kenties kateellisena edeltäjänsä
saavutuksista, uhkaa tosin jo lopettaa koko hankkeen, koska pitää sitä
ranskalaisten verovarojen väärinkäyttönä. Keskustelu globaalin
tiedonvälityksen kielistä saa tästä taka-askeleesta kuitenkin
lisävauhtia: kenties EU:kin on pian uusilla kielikursseilla.