Helsingin Sanomat, 2. helmikuuta 2008
Tanja Tamminen
EU:n on taivuttava pohtimaan, millaisella aikataululla Serbia ja
Kosovo yhdessä, vaikkakin erillisinä valtioina, voitaisiin hyväksyä
unionin jäseniksi, kirjoittaa Tanja Tamminen.
Serbian presidentinvaalien pääteemoja ovat valinta idän ja lännen,
menneisyyden ihannoinnin ja eurooppalaisen tulevaisuuden välillä. Jos
äärikansallismielinen Tomislav Nikolic´ valitaan presidentiksi huomenna
järjestettävällä toisella kierroksella, Belgrad – missä jo 1980-luvun
lopulla muotoiltiin hakemusta EY:n jäseneksi – kääntää taas selkänsä
Brysselille.
Jos Serbia luopuu tulevaisuudestaan EU:n jäsenenä, se eristäytyy muuten
unioniin myönteisesti suhtautuvalla Balkanilla. Jopa Serbian sisäinen
vakaus voi joutua uhatuksi.
Periaatteessa Serbia on yhä matkalla kohti EU-jäsenyyttä. Unionin
jäsenmaista vain Hollanti on vastustanut tiukasti Serbian seuraavia
askelia kohti EU:ta, koska Serbian ei katsota vieläkään tekevän
täydellistä yhteistyötä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa.
Valmiiksi neuvoteltua EU:n ja Serbian välistä vakaus- ja
assosiaatiosopimusta ei näin ollen voida allekirjoittaa.
EU on tehnyt kuitenkin paljon myönnytyksiä Serbialle. Se on esimerkiksi
jarruttanut Kosovon itsenäistymistä Serbian presidentinvaalien alla,
mikä on selkeä osoitus unionin ulkopoliittisesta vaikutusvallasta
alueella.
EU:ssa on jopa esitetty, että Serbialle rakennettaisiin nopea,
EU-jäsenyyteen johtava ohituskaista. Se kompensoisi Serbian
aluemenetyksiä ja keventäisi poliittista painetta, jota
serbipoliitikkoihin Kosovon vuoksi heidän kotimaassaan kohdistuu.
Esitys on kuitenkin ajattelematon, sillä se ei ota huomioon ratkaisun
pidempiaikaisia seurauksia. EU:n Länsi-Balkanin- politiikan perustana
on vaatimus, että alueella noudatetaan eurooppalaisia normeja ja
täytetään EU:n asettamat ehdot. Länsi-Balkanin maat pääsevät EU:n
jäseniksi vain, jos ne kykenevät panemaan toimeen unionin vaatimat
uudistukset.
Jos Serbia pääsisi EU:n jäseneksi täyttämättä sovittuja ehtoja,
menettäisi unionin politiikka kaiken uskottavuutensa, jääräpäinen
nationalismi palkittaisiin ja EU-jäsenyydestä tehtäisiin kauppatavaraa.
Jo yhteistyösopimus, jota unionin ulkoministerit päättivät viime
maanantain kokouksessaan tarjota Serbialle, uhkaa vesittää EU:n
politiikkaa.
Unionin ulkopolitiikka saa jopa naurettavia piirteitä, kun unioni nyt
tarjoaa alennettuun hintaan EU-sopimuksia, jotka Serbian poliittinen
johto on jo useaan otteeseen torjunut kieltäytymällä täyttämästä
vaadittuja ennakkoehtoja. EU:n suosio Serbiassa on romahtanut, vaikka
enemmistö äänestäjäkunnasta EU-jäsenyyttä toivookin.
Koska Serbiassa kukaan ei usko nopeaan EU-jäsenyyteen, unionin
sotkeutuminen presidentinvaalikampanjaan voi hyvistä tarkoitusperistään
huolimatta hyödyttää radikaaleja ennemmin kuin demokraattisia voimia.
EU on tehnyt laajentumispolitiikassaan virheitä ennenkin. Kypros
otettiin jäseneksi ratkaisematta saaren pohjoisosan asemaa. Tämä lienee
opettanut EU:lle jotakin Kaakkois-Euroopan ongelmista.
Kyproksen kysymys on yhä ratkaisematta, mikä heikentää EU:n
toimintakykyä monella alueella ja vaikuttaa kielteisesti erityisesti
unionin Turkin-suhteisiin.
Jos EU on oppinut jotain aiemmista virheistään, sen ei ole vaikea
oivaltaa, että Kosovon kysymys hidastaa eikä nopeuta Serbian pääsyä
EU:n jäseneksi.
Sinänsä Serbian vahva hallintojärjestelmä mahdollistaisi hyvinkin
nopeat jäsenyysneuvottelut, jos maa täyttäisi EU:n asettamat ehdot.
Kyproksen ja Turkin ennakkotapaus antaa kuitenkin syytä olettaa, että
jos Serbia otetaan jäseneksi ennen kuin se tunnustaa Kosovon
itsenäisyyden, ei Kosovosta voi tulla EU:n jäsentä.
Uuden jäsenen otto vaatii vastaisuudessakin EU:ssa yksimielisen
päätöksen. EU:n jäsenenä Serbia tekisi epäilemättä kaikkensa estääkseen
albaanivaltio Kosovon liittymisen unioniin. Kuitenkin EU on rakentanut
Kosovon-politiikkansa juuri sen varaan, että Kosovosta tulee unionin
jäsen.
On ongelmallista, että EU ensinnäkin vesittää Serbialle asettamiaan
ehtoja lähentääkseen maata EU:hun; toiseksi se melko yhtenäisenä tukee
Kosovon itsenäistymistä. Samalla se pyrkii kahteen
yhteensovittamattomaan päämäärään: Serbian ja Kosovon EU-jäsenyyteen.
EU:n ristiriitaista Balkanin-politiikkaa kritisoivat sekä tiukan
ehdollisuuspolitiikan puolustajat että vastustajat. Länsi-Balkania
koskevan laajentumispolitiikan onkin uudistuttava ja otettava huomioon
maiden vaikea tilanne. Aluetta vaivaavat eristyneisyys muusta
Euroopasta, epävarmuus tulevaisuudesta ja taloudellinen ahdinko; ne
antavat erinomaisen kasvupohjan esimerkiksi järjestäytyneelle
rikollisuudelle.
EU:lta vievät uskottavuutta Serbialle tarjottavat epämääräiset
jäsenyyslupaukset, jotka eivät ota huomioon Kosovon mahdollisia
jäsenyysneuvotteluja.
Vain harjoittamalla suoraselkäistä ulkopolitiikkaa ja takaamalla
Länsi-Balkanin kaikille maille tulevaisuuden EU:n jäseninä unioni voi
tukea alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Kahdenväliset
poliittiset ristiriidat eivät saa asettaa maiden EU-jäsenyyttä
kyseenalaiseksi.
Vaikka EU:n tulee tietenkin omaksumansa politiikan mukaan kohdella
kaikkia hakijamaita yksityistapauksina, sen on nyt taivuttava ensi
kertaa pohtimaan, millaisella aikataululla Serbia ja Kosovo yhdessä,
vaikkakin erillisinä valtioina, voitaisiin hyväksyä unionin jäseniksi.