Kiinan & Japanin suhteiden uusin aallonpohja
Ydin 4/2012

Utrikespolitiska institutets forskare Jyrki Kallios artikel ‘Kiinan & Japanin suhteiden uusin aallonpohja’ har publicerats i tidningen Ydin. I artikeln redogör forskaren för tvisterna mellan Kina och Japan som även inverkar menligt på handelsrelationerna länderna emellan.

 

Kiinan laivaston alukset kiertelevät Japanin hallinnoimien Senkaku-saarten ympäristössä. Isänmaalliset kiinalaiset kieltäytyvät ostamasta japanilaistuotteita. Japanin talous kärsii Kiinan-viennin laskun vuoksi. Kaikki tämä on nähty ennenkin.
Kiinan ja Japanin suhteet ovat käyneet aallonpohjassa useita kertoja, ja samoista syistä kuin nytkin. Osasyy kiinalaisten aika ajoin pintaan nousevaan japanilaisvastaisuuteen on kouluopetuksessa. Merkittävä osa Kiinan kommunistisen puolueen sankaritarinaa on voitto Japanin-vastaisessa sodassa, joten sen aiheuttamia kärsimyksiä on vuosikymmenet taottu koululaisten päähän.
Kiinalaiset eivät ole unohtaneet, että Nanjingissa Japani toimeenpani verilöylyn, jossa kuoli satojatuhansia siviilejä, tai että Japani testasi kemiallisia aseita siviiliväestöön eri puolilla Kiinaa.
Ei siis ole ihme, että kiinalaiset reagoivat herkästi aina, kun Japanin katsotaan syyllistyneen uusiin loukkauksiin. Ei myöskään ole ihme, että Kiinan viranomaiset ovat haluttomia tuomitsemaan kansalaistensa mielenilmauksia.
Kansallismielisyys on yhä merkittävämpi voimavara kommunistiselle puolueelle, jonka kannatus uhkaa heiketä yhdessä talouskasvun hiipumisen kanssa.
Kansallismielisyys on merkittävä poliittinen voima myös Japanissa. Kiinan-vastaisuudestaan tunnettu, vastikään virastaan eronnut Tokion kuvernööri Shintarō Ishihara, on perustanut oman poliittisen puolueensa. Ishihara haluaa Japanin luopuvan itsepuolustusta korostavasta turvallisuuspolitiikastaan ja ottavan oman paikkansa maailmanpolitiikassa muutenkin kuin taloudellisena suurvaltana.
Tällaiselle ajattelulle – puhumattakaan isänmaallisuuden kiihkottomammista muodoista – löytyy Japanista kannatusta. Siksi myös oppositiojohtaja ja mahdollinen tuleva pääministeri Shinzō Abe kävi lokakuun puolivälissä maan tärkeimmällä sotamuistomerkillä, Yasukuni-pyhäkössä.
Kiinan näkökulmasta pyhäkössä kunnioitetaan sotarikollistenkin muistoa, joten se tuomitsi käynnin kovasanaisesti. Odotettu reaktio ei estänyt Abea käyttämästä hyväkseen tilaisuutta kasvattaa omaa suosiotaan.
Juuri Ishiharan toimet nostattivat selkkausten ja mielenilmausten myrskyn. Huhtikuussa Inshihara ilmoitti aikovansa ostaa Senkaku-saaret Tokion kaupungille suvulta, joka lukee saaret omistukseensa. Vaikka kysymyksessä olisi ollut periaatteessa tavanomainen maakauppa, Kiina koki suunnitelman yritykseksi vahvistaa saarten kuulumista Japanille.
Ishihara kaavaili nimittäin kalastussataman perustamista saarille, joita tällä hetkellä koskee maihinnousukielto. Japanin hallitus ehätti ostamaan saaret ennen Ishiharaa, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua.

Kiinalle rajakysymykset arkoja
Senkaku-saaret, kiinaksi Diaoyu-saaret, sijaitsevat 410 kilometriä länteen Japanin Okinawasta, mutta vain 190 kilometriä koilliseen Taiwanin pääsaaresta. Senkaku-saaria pitääkin omanaan myös Taiwan. Saarten hallinta on todistettavissa vasta vuodesta 1895 alkaen. Silloin Japani julisti ei-kenenkään maaksi katsomiensa saarten kuuluvan itselleen.
Kiinan ja Taiwanin näkökulmasta julistus liittyi samana vuonna päättyneeseen Japanin ja Kiinan väliseen sotaan, jonka tuloksena voittajavalta Japani miehitti Taiwanin ja Penghu-saaret (Pescadorit). Toisen maailmansodan jälkeen Okinawa oli Yhdysvaltojen miehityshallinnon alaisuudessa.
Kun Yhdysvallat luovutti saaret takaisin Japanille vuonna 1972, kumpikin luki Senkaku-saaret osaksi Okinawaa. Kiina ja Taiwan ovat kieltäytyneet hyväksymästä tätä tulkintaa.
Senkaku-saarten tärkein luonnonvara on kala. On mahdollista, että niiden lähivesillä on myös öljy- ja kaasuesiintymiä. Saaret sijaitsevat myös strategisesti tärkeillä vesillä lähellä merkittäviä merikuljetusreittejä. Luonnonvarat ja sijainti eivät kuitenkaan ole Japanin ja Kiinan välisen kiistelyn perussyy.
Kiinassa valtion rajoihin liittyvät kysymykset ovat hyvin arkoja. Kommunistinen puolue pitää suurimpana saavutuksenaan valtion pelastamista siirtomaavaltojen – mukaan lukien Japanin – pilkkomisyrityksiltä. Valtakunnan yhtenäisyys on edelleenkin pyhä asia, jonka varassa on merkittävä osa puolueen vallan oikeutuksesta.
Tämä näkyy myös puolueen jyrkissä reaktioissa kaikkiin sellaisiin tapahtumiin, jotka voidaan tulkita yrityksiksi irrottaa Tiibet, Sinkiang tai Taiwan Kiinan yhteydestä.

Taiwan kiistan ytimessä
Juuri Taiwanin kysymys on Kiinan yhtenäisyyden suurin haaste. Kommunistinen puolue on tehnyt selväksi, että sen tavoitteena on Taiwanin ja Kiinan jälleenyhdistyminen. Maa katsoo, että Taiwanin ja Senkaku-saarten erkaantuminen Kiinasta johtuu vuoden 1895 häviöstä Japanille. Näin ollen se ei voi luopua vaateestaan Senkaku-saariin. Luopuminen Senkakusta voitaisiin nimittäin katsoa luopumiseksi myös vaateesta Taiwaniin.
Taiwan on saman amerikkalaisen turvallisuussateenvarjon alla kuin Japani, joten on yllättävää, että Senkaku-kiistan viimeisimmän vaiheen aikana Taiwan on voimakkaasti arvostellut Japania.
Taiwanin presidentti kävi sotilaskoneella lähellä kiistanalaisia saaria osoittamassa, että Taiwan pitää saaria omanaan eikä aio antaa periksi Japanille. Taiwanilaiset aktivistit ovat toimineet yhteistyössä kiinalaisten ja hongkongilaisten kanssa huolimatta hallitustensa erimielisyyksistä.
Taiwanin tiukkuus Senkaku-kiistassa osoittaa, että Japania kohtaan tunnetaan syvää epäluottamusta Itä-Aasiassa jopa sen liittolaisten keskuudessa. Japania syytetään siitä, että maassa ei ole toimeenpantu samanlaista menneisyyden uudelleenarviointia ja katumusta kuin Saksassa.
Syytöksissä on vankka perä, mutta historian uudelleenarvioinnin puute koskee koko Itä-Aasiaa. Siinä missä Eurooppa on kyennyt jättämään toisen maailmansodan taakseen, Itä-Aasiassa ollaan vielä samanlaisissa taisteluhaudoissa kuin mihin Eurooppa juuttui ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Japanilla on saarikiistoja kaikkien naapureidensa kanssa, minkä maan arvostelijat näkevät elävänä muistutuksena sen toisen maailmansodan aikaisista ylivaltapyrkimyksistä. Koreoiden kanssa Japani kiistelee Dokdo-saarista ja Venäjän kanssa Kuriilien saariryhmän eteläisimmistä saarista.
Japanin kaksinaamaisuudesta pidetään esimerkkinä sitä, että samalla, kun Japani on valmis viemään Etelä-Korean hallinnoimien Dokdo-saarten kiistan kansanväliseen tuomioistuimeen, se ei tunnusta hallinnoimiensa Senkaku-saarten osalta edes aluekiistan olemassaoloa.
Näyttäisi siltä, että Kiina halusi itsensä ja Japanin välisillä laivakahnauksilla osoittaa, että Japanin hallinto Senkaku-saarilla ei suinkaan ole kiistaton eikä ehdoton. Tässä Kiina on onnistunut hyvin.

Taloudelliset siteet kestävät
Ulkopuolista tarkkailijaa saattaa ihmetyttää, miksi Japani ja Kiina eivät ole pystyneet sopimaan kalavesiensä ja niillä sijaitsevien pikkusaarten jakamisesta tai yhteishallinnasta, kun Norja ja Venäjä ovat kyenneet sopimaan öljy- ja kaasukenttien läpi kulkevasta merirajastaan Barentsinmerellä. Ovathan Kiina ja Japani riippuvaisia toisistaan taloudellisesti.
Viime vuonna Kiina oli Japanin tärkein vientimarkkina ja Japani puolestaan Kiinan neljänneksi tärkein vientimarkkina. Japani on yksi merkittävimmistä ulkomaisten sijoitusten lähdemaista Kiinassa. Ei onneksi ole merkkejä siitä, että sen paremmin Kiinan kuin Japaninkaan hallitus anna saarikiistan ajautua sellaiseen pisteeseen, jossa maiden väliset taloudelliset siteet uhkaavat katketa.
Naapuruussuhteen tärkeys heijastuu myös arkielämään. Kiinalaisten opiskelemista vieraista kielistä japani on toiseksi suosituin heti englannin jälkeen. Japanissa kasvava osa ulkomaille hakeutuvista yliopisto-opiskelijoista suuntaa Yhdysvaltojen sijaan Kiinaan.
Historian painolastista on siis mahdollista päästä eroon. Nyt kansan kummassakin maassa olisi vaadittava poliitikoiltaan entistä enemmän pragmatismia ja järkeä, jotta Japanin ja Kiinan suhteet eivät taas joidenkin vuosien kuluttua vajoa samanlaiseen tai vieläkin syvempään aallonpohjaan.
Jyrki Kallio
Kirjoittaja työskentelee tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa