Suomen ulkopolitiikka hampaatonta hyssyttelyä
Turun Sanomat
Tuomas Mustikainen

UPI:n Tiilikainen kaipaa EU:lta tekoja Lähi-idässä

Ulkopoliittinen instituutti syyttää Suomea kritiikittömästä ulkopolitiikasta. Instituutin mukaan niin Suomen kuin koko Euroopan unioninkin pitäisi lähteä rohkeammin mukaan Lähi-idän kriisistä käytävään keskusteluun.

– Ajattelemme liikaa, ettei meillä ole mitään annettavaa Lähi-idän politiikassa ja että annetaan isojen valtioiden hoitaa keskustelu asiasta, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Hänen mukaansa hyssyttelyn sijaan suomalaisten tulisi keskustella avoimemmin ulkopoliittisista asioista kotimaassa, jolloin Suomen panos Lähi-idän kriisissäkin voisi lisääntyä. Tällä hetkellä suomalaiset antavat kritiikkiä ainoastaan unionin sisäpolitiikasta, kuten maatalouspolitiikka-asioista.

– Suomalaisten suhde unioniin on hieman vinossa. Kun unionin sisäpolitiikka saa liikaa huomiota, muut asiat jäävät huomioimatta, Tiilikainen päivittelee.

Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin noussee koko unionin Lähi-idän-politiikkaa riivaava pöhötauti. Tiilikaisen mukaan EU-politiikka kaipaisi terävöittämistä, sillä unionissa Lähi-idän kriisiä pidetään lähinnä Yhdysvaltojen ongelmana.

EU:n teot puuttuvat

Ulkopoliittisen instituutin näkökulmasta EU:n politikoinnin välineet Lähi-idän rauhanprosessin rakentamiseen alkavat ehtyä, jos ne ylipäätään ovat tehonneet missään vaiheessa.

Tiilikainen muistuttaa, että koko unionin pitäisi aktivoitua nopeasti maanantaisen Israelin hyökkäyksen takia. Sotilaat hyökkäsivät avustustarvikkeita Gazaan kuljettaneeseen kansainvälistä laivuetta vastaan. Tiilikainen näkeekin, että EU:ssa puhutaan ja puhutaan, mutta puhettakin tärkeämmät teot puuttuvat.

– Jos unioni pitää itseään uuden maailmanjärjestyksen nousevana valtana, pitäisi se todistaa nousemalla merkittävään ja näkyvään rooliin Lähi-idän kriisiä ratkaistaessa. Tällaista roolia ei vielä ole, ja kenenkään ei pitäisi pestä käsiään keskustelusta, Tiilikainen toteaa.

Keskustelu unionin politiikasta tärkeää

Suomen riippakiveksi voisi kutsua ainaista EU:n vallan laajentamisen hyväksymistä, vaikka se on saanut kansalaisten tuen. Tiilikaisen mukaan pienen valtion näkökulmasta EU:lla pitää kuitenkin olla vahva rooli ja paljon valtaa ulkopolitiikassa.

– Silti meidän pitäisi hahmotella selkeästi se, mitä unionin pitäisi ottaa näkemyksemme mukaan tavoitteeksi.

Mikäli EU-politiikan keskustelu suomalaisessa yhteiskunnassa vähenee entisestään, Tiilikaisen mukaan kansalaisten tuki ja ymmärrys murenevat olemattomiin.

– Keskustelu unionin politiikasta pitäisi olla yhtä tärkeätä kuin kansallisesta politiikasta puhuminen.

Tiilikainen vieraili torstaina Turun yliopistolla järjestetyssä Northern perspectives on European history -seminaarissa.