Suomalaisvaikuttajat: Obama vahvoilla
Pohjolan Sanomat
Matias Åberg

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola analyserade i en intervju för tidningen Pohjolan Sanomat Förenta staternas presidentkandidaters möjligheter att vinna valet.

Presidenttipeli: Vaaliväittelyt edessä lokakuussa, valinta marras-kuussa.

Istuva presidentti Barack Obama on etulyöntiasemassa haastaja Mitt Romneyyn nähden, kun hän tavoittelee jatkokautta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa marraskuun alussa. Tätä mieltä ovat kolme Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavaa suomalaisvaikuttajaa.

– Henkilöhistoria, karisma ja nuoruus sekä huippuunsa trimmattu avustajakoneisto ovat Obaman valttikortteja. Romneyn heikkouksia ovat jäykkyys, muodollisuus ja tietty puisevuus, sanoo toimitusjohtaja Kristiina Helenius bisnesyhteisö AmCham Finlandista.

– Obamalla on hyvä kampanjakoneisto ja hän on kokenut esiintyjä. Romney ei ole pystynyt luomaan itsestään kuvaa erityisen lujana ja johdonmukaisena haastajana, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja Matti Apunen.

Obaman ja demokraattien vahvat kannatusalueet löytyvät Yhdysvaltain itä- ja länsirannikoilta. Obama on ollut vahvoilla myös niin kutsutuissa vaa’ankieliosavaltioissa, joissa niin demokraateilla kuin republikaaneilla on mahdollisuudet voittoon.

– Istuvaa presidenttiä on todella vaikea kammeta pois paikaltaan. Romney ei ole missään vaiheessa mennyt ohi mielipidekyselyissä, huomauttaa ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.

Aaltolan mukaan vaalikampanjoinnissa strategiset päätökset ovat tärkeitä.

– Kampanjat hakevat kohua ja nostetta erityisesti sellaisille uutisaiheille, joiden koetaan suosivan omaa ehdokasta.

Vauhtia presidenttikisaan tuovat Obaman ja Romneyn kolme vaaliväittelyä lokakuussa. Istuvan presidentin kiusana ovat heikko taloustilanne ja noin kahdeksan prosentin työttömyys.

– Talouskysymyksissä Obamalle riittää laiha tasapeli tai pieni tappio. Hän yrittänee siirtää keskustelua sosiaalisiin kysymyksiin, keskiluokan asioihin ja naisten asemaan, jotka ovat hänen vahvuuksiaan, arvioi Apunen.

– Aiempien vaalien perusteella olisi ihme, jos väittelyissä ei tapahtuisi yllätyksiä. Valtavilla tilaisuuksilla on kymmeniä miljoonia katsojia ja ne ovat suurennuslasin alla.

Myös nykyinen varapresidentti, demokraattien Joe Biden sekä republikaanien haastaja Paul Ryan ovat vastakkain väittelyssä lokakuun alkupuolella.

– Vaaliasetelmat tuskin heilahtavat, jos varapresidenttiehdokkaat tekevät tasaisen suorituksen. Väittelyistä tulee varmasti silti hauskoja, jopa viihdettä, sillä kyseessä on kaksi hyvin erilaista ehdokasta, arvioi Helenius.

Vajaa kaksi kuukautta ennen Yhdysvaltain vaaleja suomalaisvaikuttajat eivät pidä Obaman voittoa vielä varmana.

– Peli on edelleen aidosti avoin, vaikka Euroopasta katsottuna voi näyttää, että kisa olisi ratkennut, uskoo Apunen.

– Yllätyksiä voi tulla. Esimerkiksi Yhdysvaltain Libyan-lähettilään torstainen kuolema on siirtänyt keskustelua ulkopolitiikkaan, sanoo Aaltola.

Takavuosina Suomen Washingtonin-suurlähetystön lehdistöneuvoksena työskennellyt Helenius muistuttaa, että Yhdysvaltain vaalit poikkeavat täysin suomalaisista.

– Kampanjat ovat konservatiivisia ja siellä keskustellaan esimerkiksi abortista ja jumalasuhteesta. Kampanjoinnin laajuus ja aggressiivisuus ovat myös omaa luokkaansa.

– Nämä ovat joka tapauksessa tärkeät vaalit. Nyt valitaan maailman mahtavinta miestä.

Romney ei ole pystynyt luomaan itsestään kuvaa erityisen lujana ja johdonmukaisena haastajana. Matti Apunen EVA:n johtaja

Tausta

Presidentinvaalit marraskuun alussa

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään tiistaina 6. marraskuuta.

Demokraattien ehdokas on istuva presidentti Barack Obama, 51, joka tavoittelee toista kauttaan tehtävässä. Hän on Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti.

Obaman haastaja, republikaanien Mitt Romney, 65, on entinen Massachusettsin kuvernööri. Hän on Obamaa oikeistolaisempi ja konservatiivisempi ehdokas.