Yhdysvallat tienhaarassa: Kohti uudenlaista johtajuutta
Turun Sanomat

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola publicerade i tidningen Turun Sanomat i sin blogg Yhdysvallat tienhaarassa artikeln “Mot ett nytt ledarskap”. Aaltola konstaterade i artikeln att det i Förenta staternas valkampanj framför allt är fråga om att kunna påvisa sitt eget ledarskap.

 

Yhdysvaltalaisessa vaalikamppailussa korostuu ehdokkaiden henkilökohtaiset piirteet. Kysymys on ennen muuta oman johtajuuden osoittamisesta.

Yhdysvalloissa on kaksi perineistä presidentille sopivaa johtamismallia. Presidentti voi olla käytännön läheinen sovunhakija. Tämä sovunvälittäjä kykenee arvioimaan, mitkä ratkaisun löytymisen edellytykset ovat. Hän osaa koota laajan rintaman eri tahoja sopivan kompromissin taakse. Toinen johtajamalli on moosesmainen kansanjohtaja. Hänellä on visio, jota hän vankkumattomasti edistää vastustuksesta huolimatta johtaessaan kansaansa vaikeuksista voittoon.

Näissä vaaleissa Barack Obamalla ja Mitt Romneylla on kuitenkin ongelma. Tilanne on selkeytymätön. Kansa ei tiedä, minkälaista johtajaa se kaipaa. Bushin presidenttikaudella 2000-2008 Yhdysvaltoja johdettiin vahvalla sisä- ja ulkopoliittisella näkemyksellä. Maa ajautui kuitenkin sotkuisiin sotiin ja tuhoisaan talouskriisiin.

Tämän vaikean krapulan lisäksi äänestäjät toipuvat suuresta pettymyksestä Obamaan. Hän lupasi 2008 vaaleissa uuden aikakauden koittavan. Yhdysvaltojen politiikan piti nousta uudelle tasolle, jossa järki ja yhteistyö olisivat voittaneet halvaannuttavan ideologisen riitelyn. Nämä kaksi huonoa kokemusta ovat johtaneet epätietoisuuteen siitä, minkälaista johtajaa äänestäjät kaipaavat.

Visioiden sijasta nyt tunnutaan hakevan ehdokasta, jonka luonteenpiirteet ja tausta herättäisivät luottamusta kriisitilanteista selviytymisen varalta. Sisä- ja ulkopolitiikassa ajaudutaan usein pulmatilanteisiin, joita varten ei ole olemassa tutkittuja malleja. Ongelmanratkaisu perustuu nopeaan harkintaan ja peukalosäännöille. Ideologinen puhtaus ei ole oleellista, kun tuloksia punnitaan toiminnan tuloksien valossa. Tässä yhteydessä on Yhdysvalloissa yleistymässä ajatus ”älykkäästä vallasta” ja ”älykkäästä johtajasta”.

Älykäs valta on taitolaji. Lajin taitajan oletetaan kykenevän käyttämään yllättäviä tilanteita hyödyksi. Kriisien ja ongelmien keskellä älykäs johtaja näkee mahdollisuuksia. Vahvaa johtajuutta ei kaivata, koska se nähdään pelottavana uhkapelinä. Konsensusjohtaminen koetaan puolestaan liian verkkaisena. Nyt tunnutaan kaivattavan hyvin reagoivaa ketterää johtajaa viemään Yhdysvaltoja eteenpäin yhä nopeatempoisemmassa ja monimutkaistuvassa maailmassa.

Millainen on älykäs johtaja? Hän omaa taustan, jossa on osoittanut selkeää kykyä menestyä. Romney viittaa menestykseensä yritysjohtajana, kuvernöörinä ja olympialaiskisojen organisoijana. Obama taas kertaa oman nousunsa vaatimattomasta taustasta Yhdysvaltojen presidentiksi. Kummatkin pyrkivät sanomaan, että heihin kannattaa luottaa tulevaisuudessa, koska he ovat osanneet valita oikein menneisyydessään. �

Älykäs johtajuus on intuitiivisen taidon, ennemminkin kuin opitun tiedon laji. Presidentin oletetaan yhdistelevän Yhdysvaltojen eri kyvykkyyksiä diplomatiasta ja taloudesta sotilaalliseen voimaan. Toimintaa sävyttää Yhdysvalloissa yleinen käytännönläheinen henki, joka on eurooppalaisille vieras – täällä puolen merta keskustelu USA:ssa nähdään näin hieman pinnallisena.

Kun ehdokkaat päästävät suustaan lipsahduksia tai mokia, niistä nousee kohu. Tämä kohu saattaa vaikuttaa epäoleelliselta. Mutta älykkään johtajuuden näkökulmasta väärät reaktiot paljastavat kykenemättömyyttä ketterään harkintaan.

Presidentin halutaan olevan ketunomainen johtaja, joka kykenee joustavasti yhdistelemään eri näkökulmia ja improvisoimaan politiikkaa. Keskiviikon ensimmäisessä vaaliväittelyssä katsojat mittaavat ehdokkaiden intuitiivista kykyä reagoida oikein ja improvisoida selkeitä vastauksia. Lipsahdukset ja kömmähdykset saattavat upottaa jommankumman ehdokkaan.