Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Tapani Vaahtoranta uskoo ympäristökysymysten poliittisen painoarvon kasvuun. Luonnontieteellisen tutkimus kaipaa täydennystä kansainvälisen politiikan ja taloudellisten suhteiden näkökulmasta.
Ohjelmajohtaja Tapani Vaahtorannan perehtyminen kansainväliseen politiikkaan sai alkunsa jo opiskeluaikoina. Turun yliopiston valtiotieteellisestä hankitun VTK:n lisäksi hän suoritti maisterin tutkinnon arvostetussa Princetonin yliopistossa. Viisi vuotta myöhemmin
toteutui haave samaisen Ivy League -opinahjon tohtorin arvonimestä. Vuonna 1991 Vaahtoranta aloitti työt UPIn johtajana.
– Tein johtamista opettelun ja erehdyksen kautta. Olin ammentanut kaikki käytettävissä olevat ideat, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä kansainvälisiin tehtäviin, Vaahtoranta muistelee.
Virkavapaa tarjosi ansaitun hengähdystauon johtajan pestistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut laakereilla lepäämistä. Toiminta tiedekunnan jäsenenä säätiömuotoisessa Geneva Centre for Security Policy -järjestössä antoi näköalapaikan kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan sekä diplomaattien ja virkamiesten koulutukseen. Monikansalliset tehtävät ajoittuivat vuosille 1998–2001. Vaahtorannan mukaan tuona aikana hän pohti usein myös UPIn tulevaisuutta.
– Vanhan UPIn aikaan toiminnan rahoitus oli vaatimatonta, noin miljoonan euron luokkaa. Tilanne muuttui vuonna 2006, jolloin UPI siirtyi Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöltä eduskunnan yhteyteen.
Uusi Ulkopoliittinen instituutti jatkoi toimintaansa riippumattomana tutkimuslaitoksena, mutta eduskunnan mukaantulon vaikutuksesta sen talous kehittyi merkittävästi.
Kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksen ohella UPI sai uuden johtajan, Raimo Väyrysen. Vaahtoranta puolestaan siirtyi vetämään instituutin
ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan tutkimusohjelmaa. Virallisesti hän aloitti kyseisessä toimessa vuoden 2008 alussa. Siirtymä uusien haasteiden pariin on sujunut jouhevasti.
– Työn painopiste on muuttunut. Hallinnollisia tehtäviä ja johtamista on hieman aikaisempaa vähemmän. Aikaa on riittänyt substanssiin ja ohjelman käynnistämiseen.
Perehtymistä vallan ytimessä
Uuden tutkimusohjelman ohella Vaahtorannan tuleva vuosi tarjoaa mahdollisuuden palata Yhdysvaltoihin. Fulbright Centerin myöntämän stipendin siivittämänä häntä odottaa neljän kuukauden perehtymisrupeama Washingtonissa sijaitsevassa Woodrow Wilson International Centerissä.
– Tarkoituksena on ottaa kaikki irti ympäristöasioista ja seurata Barack Obaman hallinnon ympäristö- ja energiapolitiikan kehittymistä. Siinä mielessä matkan ajankohta on kaikin puolin otollinen, Vaahtoranta hehkuttaa.
Tutustuminen suurvaltion uusiin linjauksiin istuu hyvin UPIn ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan tutkimusohjelmaan. Yksi sen nykyisistä painopisteistä on Kiinan, USAn ja Venäjän kaltaisten isojen toimijoiden rooli ilmastoneuvotteluissa. Kyseisten maiden merkitys uuden ilmastosopimuksen synnyttämisessä on erityisen tärkeä, sillä ne ovat globaalilla tasolla merkittäviä hiilidioksidipäästöjen aiheuttajia.
– Ohjelman toinen painopiste liittyy Itämeren suojeluun, sen yhteiskunnallisiin edellytyksiin ja eri tasojen päätöksentekoprosesseihin. Projekti koostuu EU:n tasolla useammasta hankkeesta, joilla kartoitetaan Itämeren suojelun yhteiskunnallisia edellytyksiä, Vaahtoranta sanoo.
Hänen mukaansa aiheesta on paljon luonnontieteellistä informaatiota, mutta sen runsaus ei ole vauhdittanut suojelutoimia odotetulla tavalla. Vaahtoranta uskoo, että problematiikka liittyy yhteiskuntapolitiikkaan. Monissa Itämeren rantavaltioissa esimerkiksi maatalouden edut ajavat yhä ympäristöasioiden edelle.
Tiedon tuottajana
Itämeri-hanke kuvastaa hyvin UPIn nykyistä roolia. Kyseessä ei ole tutkimuslaitos sanan perinteisessä merkityksessä, vaan tutkimuksen ja politiikan keskiöissä toimiva ”think tank”. Sen tärkeimpänä tehtävänä on tuottaa tietoa julkiseen keskusteluun ja erilaisiin päätöksentekoprosesseihin. UPI on monella tapaa etuoikeutetussa asemassa sitoutumattomuutensa takia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaavien laitosten toimintaa tuetaan yksityisellä rahoituksella.
– USAssa monet tutkimuslaitokset voidaan jakaa pääpuolueiden mukaan demokraatteja ja republikaaneja lähellä oleviin. Myös Saksassa eri puolueilla on omat tutkimusorganisaationsa. Pohjoismaissa riippumattomuudesta on pidetty tiukemmin kiinni, Vaahtoranta kertoo.
UPIn poliittisesta painoarvosta huolimatta hän myöntää, että tutkimuslaitos joutuu taistelemaan julkisesta tilasta muiden tapaan. Osallistuminen yleiseen ajatustenvaihtoon edellyttää ennen kaikkea järkevää sanottavaa. Oman äänen kuuluviin saaminen on tärkeää myös siksi, että päättäjät seuraavat aktiivisesti eri medioita. Yksi asiantuntijuuden mittareista onkin, kuinka saatu tutkimustieto osataan muokata heille hyödylliseen muotoon. Toisaalta läheinen yhteys eduskuntaan on helpottanut luontevaa yhteydenpitoa korkean tason poliittisiin vaikuttajiin.
– Eduskunnan edustajia istuu UPIn hallintoelimissä. Heidän kauttaan saamme paljon arvokasta palautetta. Uskon siihen, että omistajauudistuksen vaikutuksesta meidät koetaan entistä relevantimpana toimijana, Vaahtoranta pohtii.
Itämeren suojelun osalta yhteiskunnallista keskustelua tuskin tarvitsee pahemmin lietsoa. Vaahtoranta toivoo kansan syvissä riveissä kytevän aktiivisuuden tarttuvan myös politiikan polttopisteessä toimiviin. Itämerta koskevaa päätöksentekoa on tarkoitus lähestyä usealta eri kantilta.
– Hankkeen puitteissa järjestetään muun muassa journalisteille suunnattua koulutusta. Sen avulla halutaan herättää median mielenkiinto suojelutoiminnan yhteiskunnalliseen puoleen.
Kasvun rajat edessä
Vuonna 1972 Rooman Klubi -niminen kansainvälinen foorumi julkaisi maapallon kestokyvystä ja luonnonvarojen riittävyydestä varoittavan Kasvun rajat -raportin. Seuraavana vuonna iskenyt öljykriisi, happosateet ja 1980-luvulla huomioita saanut otsoniaukko ovat pelottavalla tavalla osoittaneet klubin maalaamat uhkakuvat mahdollisiksi. Tämän hetken suurimpana haasteena pidetään ilmastonmuutosta ja siihen liittyviä energiakysymyksiä. Luonnonvarojen ohella on arvioitava kulutuksen kasvua, joka seuraa jatkuvasti nousevaa väestökäyrää. Vuoteen 2050 mennessä maailman väkiluvun on arvioitu kasvavan nykyisestä noin 6,5 miljardista yhdeksään miljardiin.
– Yhdysvaltoja koetellut hirmumyrsky Katrina sekä Al Goren Epämiellyttävä totuus -elokuva nostivat ilmastonmuutoksen asialistan kärkeen. Keskustelua seuratessa ei voi välttyä ajattelemasta Rooman Klubin ennustusta, Vaahtoranta tuumaa.
Ilmastonmuutoksen yhteys luonnonvaroihin on tehnyt siitä osan kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa.
– Kylmän sodan jälkeen turvallisuus-sanaa on ryhdytty viljelemään varsin runsaasti. Se pitäisi säästää vain todella tärkeiden asioiden yhteyteen. Ilmastonmuutoksen kohdalla voidaan puhua tällaisista uhkista. Jotkut ovat nähneet Darfurin konfliktissakin ilmastonmuutoksen vaikutusta.
Laajemmin tarkasteltuna ilmastonmuutos lisää kilpailua niukoista resursseista ja vauhdittaa muuttoliikettä. Tähän skenaarioon voidaan päätyä helposti, jos ilmastonmuutos pääsee todenteolla irti. Se tarkoittaa sellaisten ympäristömekanismien käynnistymistä, joiden tieltä ei ole enää paluuta.
– Käytännössä tällaiseen tilanteeseen voisi johtaa esimerkiksi Siperian tundra-alueiden sulaminen. Maaperästä vapautuisi runsaasti metaania, joka on kaksikymmentä kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu, Vaahtoranta kertoo.
Raha ratkaisee ilmastopolitiikassa
Globaalilla tasolla eri maiden yhteisymmärrys ilmastonmuutoksen pysäyttämisen välttämättömyydestä näyttää ilmeiseltä. Mistä sitten johtuu, ettei neuvottelupöydissä saada lyötyä lukkoon konkreettisia päätöksiä? Tapani Vaahtorannan mukaan kyse on pääsääntöisesti rahasta ja vallasta.
– Toisella puolella ovat Yhdysvallat ja EU, jotka aikoinaan käynnistivät ilmastonmuutoksen. Vastassa ovat köyhät kehitysmaat sekä voimakkaan talouskasvun Kiina, Intia ja Brasilia.
Niiden mielestä läntisten teollisuusmaiden pitäisi toimia hankkeen maksumiehenä. Tämä olisi perusteltu vaatimus, jos sitä hakisivat pelkästään köyhät valtiot.
Koska esimerkiksi Kiina on talouskasvun saralla haastamassa USA:ta, tilanne muuttuu monimutkaiseksi. Rahan ohessa puhutaan myös maailmannäyttämöllä käynnissä
olevasta voimatasapainon muutoksesta.
– Juuri nyt talous vie valitettavasti tilaa ympäristöasioilta. Keskustelu ilmasto- ja energia-asioista on vähentynyt laskusuhdanteen myötä. Sitä ei pahemmin käyty Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä, Vaahtoranta havainnoi. Barack Obaman hallinnolla on jatkossa näytön paikka.
– Todennäköistä on, että muut maat eivät tee mitään, ennen kuin saavat selville USA:n uuden johdon virallisen linjan. Yhdysvalloilla on nyt mahdollisuus näyttää olevansa dynaaminen yhteiskunta sijoittamalla esimerkiksi vähähiiliseen teknologiaan, Vaahtoranta toteaa.