Utrikespolitiska institutets forskare Charly Salonius-Pasternak konstaterade i sin artikel i Helsingin Sanomat (20.5.) att Finlands utrikespolitiska linje har förändrats då vi deltar i övervakningen av Islands luftrum.
Vieraskynä: Islannin ilmavalvontaan osallistuminen on merkki Suomen ulkopoliittisen linjan muuttumisesta.
Suomen ulkopolitiikan johdon aikomus osallistua Islannin ilmatilan valvontaan on selvä merkki ulkopoliittisen linjan muutoksesta. Maamme ulko- ja turvallisuuspoliittista tulevaisuutta ei enää rakenneta vain Euroopan unionin varaan.
Uuden linjan tarkoitus on luoda eri maiden ja organisaatioiden kanssa niin hyvät kumppanuus- ja yhteistyösuhteet, että Suomen yhteiskunta voi tarvittaessa aina saada apua hyvinkin erityyppisiin kriiseihin.
Yhden EU-köyden sijasta ulkopoliittinen johto on luomassa köysien, kuminauhojen ja vaijereiden verkostoa. Siitä on tarkoitus punoa niin tiheä ja sitkeä, että verkosto kestää eri kriisien ristivetoa huomattavasti paremmin kuin yksittäinen EU-köysi.
Islannin ilmatilan valvontaan osallistuminen on merkittävä päätös ja linjanveto monella eri saralla. Suomi osallistuisi silloin Nato-jäsenmaan ilmatilan valvontaan ja suojaamiseen.
Virallisesti Suomi puhuu ”partioimisesta” ja ”valvonnasta”, mutta Nato-kielellä kyseessä on ”combat air patrol” tai ”air policing/surveillance”.
Toivottavasti poliittiset päättäjät ymmärtävät, että jos venäläinen sotilaslentokone lentää Islannin ilmatilaan, suomalaisten hävittäjien odotettaisiin toimivan samoin kuin oman maamme ilmatilaa suojellessaan.
Sekä sisäpoliittisesti että ulkopoliittisesti on ymmärrettävää, että poliittiset päättäjät haluavat korostaa Islannin ilmatilan valvomisen yhteispohjoismaista luonnetta. Virallisesti kyseessä on vain pohjoismaisen yhteistyön syventäminen.
On kuitenkin huomionarvoista, että osallistumalla Islannin ilmatilan valvontaan Suomi on valinnut Pohjoismaat ja Naton lähimmiksi puolustuspoliittisiksi viiteryhmikseen. Euroopan unioni loistaa poissaolollaan.
Osallistuminen Islannin ilmatilan valvontaan osoittaa Suomen poliittisen johdon vihdoinkin hyväksyneen sen tosiasian, että Euroopan unionin puolustusulottuvuus on olemassa vain parin pienen Natoon kuulumattoman EU-jäsenmaan poliittisessa liturgiassa.
Puolustusvoimien budjetin pienentyessä on hyvä, että maamme poliittinen johto antaa yhteistyön rajallisten voimavarojen kohdentamiseen strategista ohjausta.
Euroopan unioni on tulevaisuudessakin tärkeä viitekehys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Lissabonin sopimus luo selviä turvallisuus- ja puolustuspolitiisia velvoitteita unionin jäsenmaille.
Myötämielisyys Islannin ilmatilan valvontaa kohtaan kertoo, että Suomen linja ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet ovat muuttuneet.
Suomea on jo vuosien ajan pyydetty osallistumaan Naton johtamaan Viron, Liettuan ja Latvian ilmavalvontaan. Vastaus on aina ollut kielteinen, vaikka Suomella olisi Lissabonin sopimuksen mukaan velvollisuus auttaa näitä Euroopan unioniin kuuluvia maita sotilaallisen kriisin syttyessä.
Suomi ei siis halua osallistua EU-jäsen Viron ilmavalvontaan, mutta pohjoismaisen Nato-jäsenen Islannin ilmatilan valvontaan Suomi näyttää suhtautuvan myönteisesti. Selvempää merkkiä orientoitumisesta pohjoismaiseen yhteistyön suuntaan EU-yhteistyön kustannuksella ei voisi olla.
Alati tiivistyvä Naton ja Pohjoismaiden välinen sotilaallinen ja puolustuspoliittinen yhteistyö on tärkeä osa ulkopoliittisen johdon punomaa uutta joustavaa ja sitkeää turvallisuuspoliittista suojaverkkoa. Sitä vahvistaa edelleen kahdenvälinen yhteistyö esimerkiksi Yhdysvaltojen, Israelin ja Saksan kanssa.
Etenkin yhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa on muodostumassa keskeinen uuden verkoston tukivaijeri. Kolme viimeisintä tasavallan presidenttiä ovat tukeneet yhteistyön vahvistamista. Tämä puhuu selvää kieltä siitä, millainen merkitys Yhdysvaltojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä on nyt ja tulevaisuudessa.
Suomen poliittista johtoa pitää kiittää pyrkimyksistä luoda suojaverkko, joka vastaa tämän vuosisadan turvallisuushaasteisiin. Verkoston sitkeys ja uskottavuus riippuvat osittain siitä, onko Suomi valmis vastavuoroisesti auttamaan toisia maita.
Edes suomalainen sisu ei yksin riitä merkittävän kansainvälisen kriisin iskiessä. Ulkopolitiikan muuttunut toimintaympäristö vaatisi Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien uudelleen arvioimista.
Helsingin Sanomat | 20.5.2012