Utrikespolitiska institutets forskare Charly Salonius-Pasternak analyserade i en intervju för tidningen Ydin religionens betydelse i de amerikanska presidentvalen.
Yhdysvalloissa uskonto on selittänyt erityisyyden oppia ja ollut näkyvästi esillä Kennedyn ja Nixonin vaalikamppailuissa lähtien. Puhuttaessa maailman moninapaistumisesta on paikallaan kysyä, miten uskonto istuu osaksi tulevaisuuden Yhdysvaltoja ja uuden maailmanjärjestyksen rakentumista?
Yhdysvaltojen perustuslaki suojelee kaikkien uskontojen vapautta. Samalla se erottaa tiukasti valtion uskonnosta. Silti presidentit kautta aikojen ovat lopettaneet puheensa God Bless America -toivotuksiin. Miksi näin?
Amerikkalainen uskontotutkija Benjamin Zeller arvioi, että Yhdysvalloissa uskonto on erittäin voimakas symboli, mutta myös retorinen väline. Uskonto määrittää yksilöllistä ja sosiaalista identiteettiä. Koska uskonto on niin voimakas kulttuurinen ja sosiaalinen voima, poliitikot eivät jätä sitä käyttämättä myöskään tulevaisuudessa, Zeller ennustaa.
Uskonnoilla on myös pitkä muisti. On kirja- ja rituaalimuistia, suuria kertomuksia, mutta myös omia kulttuurisia muunnelmia. Kaikissa uskonnoissa on tyypillistä jakaa ihmiset meihin ja heihin, hyvään ja pahaan.
Niin myös poliittisessa retoriikassa, jolloin uskonnosta ammennetaan yhteyttä omaan kulttuuriseen taustaan ja tunnemuistiin. Uskonnolla poistetaan epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta. Zeller ilmaisee asian niin, että jatkossakin politiikalla on tarve kertoa, ettei ihmisillä ole mitään pelättävää.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija ja Yhdysvaltojen politiikan tuntija Charly Salonius-Pasternak kiteyttää uskonnon ja amerikkalaisen politiikan yhteyttä erityisyyden, Jumalan valitun kansan ja vapauden käsitteiden kautta.
Hänen mukaansa Yhdysvaltojen politiikassa, myös ulkopolitiikassa, on uskonnollisten ihanteiden innoittamia teemoja niin moraalikäsitteissä kuin symboliikassakin, joskin useimmiten päätöksiä tehdään reaalipolitiikan hengessä. Salonius-Pasternak arvelee myös, että niin Yhdysvaltojen kuin Euroopankin on vaikeata toimia, ellei uskontojen merkitystä, ja niiden vaikutusta yhteisöjen synnyssä ja muutoksissa, tunneta.
Amerikkalainen erityisyys
Erityisyyden opilla on historialliset juurensa. Uuden mantereen uljaana kansakuntana Yhdysvalloista tuli erityinen tasa-arvo- ja yksilönvapausihanteidensa, mutta myös markkinoiden säätelemättömyytensä vuoksi, mitä Alexis de Tocqueville jo 1800-luvulla suitsutti.
Myös 1920-luvun amerikkalaisille kommunisteille erityisyys oli mahdollisuus vapautua luokkayhteiskunnan lakien ikeestä teollistumisen, luonnonvarojen rikkauden ja sosiaalisen nousun myötä. Erityisyydelle on kuitenkin viimeisten vuosikymmenten kuluessa tullut enemmän konservatiivinen ja kansakunnan ylemmyyttä korostava sisältö.
Konservatiivinen erityisyys selittyy kristillisyydellä. Kun ensimmäiset uskonsa vuoksi Euroopassa vainotut astuivat uuden Englannin kamaralle, kyse oli Jumalan uudesta Israelista. Teologisen selityksen ja poliittisesti vanhoillisten arvojen yhdistäminen on myös tuottanut viime vuosikymmeninä keskustelun oikeasta kristillisyydestä ja oikeasta amerikkalaisuudesta. Tätä kuvaa hyvin vuoden 2012 presidentin vaalikamppailun republikaanien kongressiedustaja Mike Coffmanin NBC:lle antama lausunto:
”En usko, että presidentti (Barack Obama) jakaa käsitykseni amerikkalaisesta erityisyydestä. Hänen politiikkansa heijastaa ajattelutapaa, jossa Amerikka on kansakunta kansakuntien joukossa… Minä uskon, että Amerikka on ainutlaatuinen ja perustuu sellaisille ydinperiaatteille, jotka tekevät sen ylivertaiseksi suhteessa muihin kansakuntiin.”
Uskonto ja presidentinvaalit 2012
Ydin: Sanoit esityksessäsi, että presidentinvaaleissa vuonna 1960 uskonnosta tuli merkittävä tekijä, kun John F. Kennedy katolisena ja Richard Nixon protestanttina kilvoittelivat tehtävästä.
Zeller: Oli siihen asti tavallaan kirjoittamaton laki, että vain protestantti voi tulla valituksi. Tämän Kennedy mursi. Kummassakin leirissä käytettiin uskontoa hyväksi vastustajan demonisoinnissa, omien äänestäjien aktivoimisessa, mutta myös uskonnon antamia sisältöjä siitä, mitä pidetään toivottavana tai paheksuttavana hyödynnettiin. Tämä kampanjointi loi perustaa sille, millaisena uskonnon asema näyttäytyy tämän päivän presidentinvaaleissa.
Ydin: Presidentti George W. Bushin terrorisminvastaisessa sodassa käyttämät uskonnolliset kielen sävyt olivat tietysti selvät. Barack Obaman ja Mitt Romneyn välisessä kampanjoinnissa Obamaa syytettiin kaappimuslimiksi ja ei-amerikkalaiseksi.
Zeller: Barack Obama kuului monirotuiseen Trinity-kirkkoon, jonka pastori Jeremiah Wright edustaa vapautuksen teologiaa, rotujen ja yhteiskuntaluokkien samanarvoisuutta ja oikeudenmukaista kohtelua korostavaa oppia.
Wright on arvostellut voimakkaasti saarnoissaan Yhdysvaltojen mustiin ja alkuperäiskansoihin kohdistuvaa politiikkaa, sekä harjoitettua ulkopolitiikkaa. Konservatiivit pitävät tästä syystä Wrightia antiamerikkalaisena, juutalaisvastaisena ja valkoiseen rotuun vihamielisesti suhtautuvana sekä väittivät, että Obama on samanlainen. Nämä syytökset johtivat vuoden 2008 kampanjoinnissa siihen, että Obama otti etäisyyttä omaan seurakuntaansa.
Obamaa on syytetty myös siitä, ettei hän ole oikea kristitty sen ohella, että hänen on todella epäilty olevan kaappimuslimi. Syynä on, että Obama on syntynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella ja hänen isällään oli islamilainen identiteetti. Kantrimuusikko Hank Williams meni niin pitkälle, että syytti Obamaa muslimiksi, joka vihaa maanviljelyä, cowboy-kulttuuria ja kalastusta!
Ydin: Ja tämä menee läpi samaan aikaan, kun republikaanien ehdokas on mormoni!
Zeller: Mitt Romneyn uskontokunnasta ei tullut mikään kysymys menneissä vaaleissa. Se selittyy uskonnon, kansallistunteen ja yhteiskuntapolitiikan sekoittumisella Yhdysvalloissa. Franklin Graham, saarnaaja Bill Grahamin poika, puki tämän sanoiksi vastatessaan kysymykseen: Voiko kristitty äänestää Romneya? Hänen mukaansa voi, koska Romney jakaa kristilliset arvot: vastustaa aborttia, homojen oikeuksia ja tukee sionismia. Tämä siitäkin huolimatta, että monet kristityt eivät pidä mormonismia kristillisenä uskona.
Alustavien arvioiden mukaan Romney pesi Obaman valkoisten ja Obama voitti Romneyn mustien protestanttien parissa. Katolisten joukossa Obama ja Romney jakoivat äänisaaliin niin, että Obama keräsi kolme neljäsosaa latinokatolisten äänistä. Juutalaisten parissa Obama – kuten demokraatit yleensä – nauttivat suosiota: seitsemän kymmenestä juutalaisesta äänestää demokraatteja.
Myöhemmin saamme tarkempaa tutkimustietoa, mutta jo nyt voi sanoa, että uskonnollinen jako politiikassa on selvä. Obamalla oli laajapohjaisempi kannatus, kun taas Romney vetosi valkoisiin protestantteihin ja vanhoillisiin katolilaisiin.
Salonius-Pasternak: Jimmy Carteria muuten pidettiin laajasti ”Born Again” -presidenttinä, mutta Ronald Reagan varsinaisesti toi uskonnollisia elementtejä ulkopolitiikkaan. Tämä näkyi vuoden 1984 Mexico Cityn julistuksessa (Global Gag Rule), jossa päätettiin, ettei liittovaltion rahoitusta voinut saada mikään sellainen taho, joka hyväksyi abortin perhesuunnittelussa.
Myös Reaganin puhe Pahuuden valtakunnasta on esimerkki tästä. Puheessa hän viittasi jumalattomiin kommunisteihin silloisessa Neuvostoliitossa. Presidentti Clintonkaan ei ollut vastahakoinen uskonnollisen kielenkäytön suhteen, mutta kylmän sodan päättymisen vuoksi sille ei ollut samanlaista tilausta. Mutta presidentti George W. Bushin vastauksessa 9/11-tapahtumiin tuli kyllä selväksi, että uskonto ja politiikka tulevat sekoittumaan tulevina vuosikymmeninä.
Maailmanjärjestyksen muutokset
Ydin: Kun maailma moninapaistuu ainakin talouden suhteen, muuttuuko amerikkalainen retoriikka Jumalan valitusta kansasta, ja jos muuttuu mihin suuntaan?
Salonius-Pasternak: Mahdollinen siirtymä, joka minun mielestäni nähtäisiin, on hegemonia-ajatuksessa primus inter pares − ensimmäinen vertaistensa joukosta. Yhdysvalloissa nähtäisiin kyllä, että maailmassa on muitakin suurvaltoja ja tärkeitä toimijoita, kuten esimerkiksi EU. Silti Yhdysvallat on samanarvoisten joukossa hiukan samanarvoisempi kuin muut. Tällaisen siirtymän voisin kuvitella näkeväni.
Obaman puheissa on ollut – riippuen tosin vähän puhumispaikasta – sellaista ajatusta, että Yhdysvaltojen pitää olla mukana, että se on välttämätön kansakunta, mutta sen ei aina tarvitse eikä edes pidä johtaa. Muutos näkyy tässä: meidän ei aina tarvitse olla esimerkki
Ydin: Pidät tätä merkittävänä muutoksena?
Charly: Meille tämä voi näyttäytyä minimalistisena. Mutta se on merkittävä muutos
Ydin: Obama sanoi kuitenkin kiitospuheessaan valintansa selvittyä, että ”Parhaat aikamme ovat vasta edessäpäin.” Oliko tämä enemmän sisäpoliittista hengennostatusta?
Salonius-Pasternak: Sitäkin, mutta kyllä se ennen muuta kuvastaa amerikkalaisten vahvaa suuntautuneisuutta tulevaisuuteen. Me valittelemme usein, etteivät amerikkalaiset muista riittävän hyvin historiaansa. Suomessa puolestaan muistetaan liiankin hyvin, saati sitten Lähi-idässä. Kun kaikki muistetaan, ei jää tilaa tulevaisuuteen katsomiselle.
Ydin: Kansakunta pystyy tulevaisuudenuskolla ratkomaan ongelmansa?
Salonius-Pasternak: Yhdysvallat ei ole historiansa aikana kohdannut ongelmaa, jota se ei olisi pystynyt ratkaisemaan. Tämä esimerkiksi selittää heidän ympäristöpolitiikkaansa, jota meidän voi olla vaikea ymmärtää. Uusi teknologia ratkaisee vanhat ongelmat. He luottavat teknologian kykyyn ratkaista ongelmia ja ajattelevat, että teknologiassa me olemme hyviä.
Zeller: Asiat kulkevat aalloissa. Kun Japani oli nousussa, Yhdysvalloissa pelättiin, että japanilaiset ostavat Yhdysvallat, että nousu tuhoaa Yhdysvallat. Kummatkin kehittyivät ja hyötyivät kauppakumppaneina. Sama koskee nyt Kiinaa.
Epä-älyllinen retoriikka
Ydin: Miten uskonto näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan isoissa asioissa?
Zeller: Jotenkin koen, että äänestäjiä yritetään houkutella olemalla kovin kansanomaisia. Käytetään murrekieltä ja erityisesti etelän ilmaisuja. Minusta se kuulostaa hullulta niin Romneyn kuin Obamankin suussa.
Mutta tällä on yhteyttä eräänlaiseen epäintellektuaaliseen trendiin. On tullut tavaksi toistaa, ettemme tarvitse fiksuja ihmisiä, sillä keskivertoihmiset tietävät parhaiten, mikä on meille tai maallemme hyväksi. Ja tämä on uskonnosta tulevaa!
Presbyteerinen perinne lähtee siitä, että kuka tahansa meistä voi lukea ja ymmärtää Raamattua emmekä tarvitse pappeja sitä selittämään. Yhteiskunnassa muutoin kyllä lähdetään siitä, ettei kuka tahansa voi tehdä sappileikkausta, vaan siihen tarvitaan osaava kirurgi. Samoin ihmiset haluavat, että talousekspertti hoitaa raha-asioita mieluummin, kuin kuka tahansa kadulta valittu.
Mutta politiikassa tämä niin kutsuttu maalaisjärkinen realismi on vahvaa. Jokainen meistä voi mennä Washingtoniin. Tästä on oikein elokuvakin Mr. Smith Goes to Washington (1939). Retoriikassa tähän törmää usein. Tiedemiehet puhuvat ilmastomuutoksesta, mutta ”me tiedämme paremmin.” Kummatkin puolueet käyttävät tätä.
Salonius-Pasternak: Luulen, että joukkoja olisi lähetetty Afganistaniin, vaikka presidenttinä olisi ollut Al Gore Bushin sijaan. Mutta Irakin sodan suhteen olisi varmaankin ollut toisin.
Amerikkalainen journalisti John Judis osoittaa vakuuttavasti miten millenialistit vaikuttivat presidentti Bushin päätökseen Irakin sodasta. Millenialismi liittyy tuhatvuotisuuteen ja lopulliseen taisteluun Saatanaa vastaan. Kyse oli hyvän ja pahan välisestä taistelusta samoin kuin taivaan ja helvetin kamppailusta.
Arja Alho
Kalevi Sorsa säätiön tutkimus- ja politiikkapäivillä keskusteltiin teemasta Uskonto, yhteiskunta ja politiikka 13.11.2011.