Pakistanin tulvien avustustyöstä poliittinen kilpajuoksu
Turun Sanomat/Aamulehti

Pakistania riepottelevat tuhoisimmat tulvat vuosikymmeniin. Kuolleita on arvioiden mukaan puolitoistatuhatta, hädänalaisia ihmisiä jopa 14 miljoonaa. Globaalin valtapolitiikan kannalta Pakistanin tulvat iskivät kipeään pisteeseen. Tulvien uhrien auttamisella, avustustyön menestyksekkäällä ja ripeällä hoitamisella saattaa olla voimakas ja kauaskantoinen vaikutus alueen poliittiseen kehitykseen.

Afganistanissa jo vuosikymmenen jatkunut – jatkuvasti kiihtyvä – Nato-johtoisen läntisen koalition ja erilaisten vastarintaryhmittymien välinen kamppailu heijastuu monin tavoin myös Pakistaniin. Pakistanin hallitusta, joka kuuluu ”terrorismin vastaisen sodan” kansainväliseen koalitioon, on syytelty turvapaikan tarjoamisesta jihadisteille ja Taliban-taistelijoille.

Samaan aikaan ääri-islamistit suorittavat iskuja Pakistanin länsimieliseksi hahmottamaansa hallintoa vastaan, ja Yhdysvallat tekevät Pakistanin alueella usein siviilihenkiä vaativia ilmapommituksia, heidän näkökulmastaan terroristeina näyttäytyvien vastarintapesäkkeiden tuhoamiseksi.

Sotkuisen poliittisen palapelin monimutkaistuessa Afganistan–Pakistan-alueella, tilanteen pitkittyessä ja paikallisten turhautuessa, lännen johtamaa koalitiota vastaan taistelevat tahot voittavat yhä laajemmin paikallisten tukea puolelleen. Tuhoisien luonnonkatastrofien vielä lisätessä vettä myllyyn, vaarana on, että täysimittainen sota leviää myös Pakistanin maaperälle.

Afganistanin operaation suhteen läntisten joukkojen kotirintamat ovat alkaneet repeillä. Useat ISAF-operaatioon osallistuvat länsimaat suunnittelevat vetäytymistä alueelta, ja 1.8.2010 hollantilaiset joukot jättivät operaation. Usko operaation onnistumiseen ja mielekkyyteen horjuu voimakkaasti.

Toivo Afganistan–Pakistan-alueen rauhoittumisesta tuntuu jo hukkuneen monilta. Pakistanin presidentti Asif Ali Zardari totesi äskettäin Le Monde -lehden haastattelussa kansainvälisen yhteisön jo hävinneen mielistä ja sydämistä käytävän kamppailun, sillä ihmisten elinoloja ei ole kyetty kohentamaan.

”Terrorisminvastaista sotaa” käydään Afganistan–Pakistan-alueella asein, mutta ennen kaikkea ihmisten mielissä. Terrorismin vastaisen sodan kontekstissa aseellistakin kamppailua hankalammaksi ja merkittävämmäksi on osoittautunut sodan julkisuuspolitiikka ja erilaisten arvojärjestelmien välinen vastakkainasettelu.

Konfliktin osapuolten monimuotoinen imagosodankäynti paikallisten ihmisten mielikuvien ja tuen puolelleen voittamiseksi, sekä läntisten maiden kansalaisten ja päätöksentekijöiden vakuuttamiseksi onkin muodostunut sodan hankalimmaksi taisteluksi, jossa humanitaarinen retoriikka oikeuttaa toimintaa.

Tämä globaalin politiikan nouseva trendi; humanitarismin ja ihmisyyden suojelun poliittinen käyttö imagonrakennus- ja propagandatarkoituksiin näkyy selkeästi Pakistanin tulvien kohdalla.

Alueella toimivat kansainväliset joukot ja paikalliset hallinnot ovat perustelleet valtansa, toimintaansa ja läsnäolonsa juuri hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien turvaamisella sekä humanitaarisella toiminnalla. Myös länsiliittoumaa vastustavat osapuolet perustelevat toimintaansa oikeanlaisen maailmankatsomuksen, -järjestyksen ja hallinnon retoriikalla.

Ihmisyydenpolitiikan puhetta hyväkseen käyttävien sotaakäyvien tahojen lisäksi luonnonkatastrofien repimillä alueilla toimii erilaisissa kriisitehtävissä kirjava joukko – monin tavoin politisoituneita ja sodan leirijakoon mukaan vedettyjä – humanitaarisia avustusjärjestöjä.

Myös avustusjärjestöt jakautuvat arvojensa osalta länsimaalaismielisiin ja islamilaispohjaisiin. Tahosta, joka pystyy auttamaan kansaa ahdingossa, näyttäytymään ihmishenkien pelastajana ja voittamaan ihmisten mielet puolellensa uskottavin humanitaarisin puhein ja toimin, muotoutuu usein nykyisen monimuotoisen ja sekasortoisen sotatilanteen hallitsijoita.

Pakistanin hallitus on toistuvasti epäonnistunut humanitaaristen kriisien tehokkaassa hoitamisessa. Viime kesän tulvien ja 2005 maanjäristysten tapauksissa Pakistanin hallituksen joukkojen ja länsimaisten järjestöjen avun takkuillessa, avustustyöstä leijonanosa jäi islamistiterroristiryhmien rahoittamien ja niitä lähellä olevien tahojen harteille.

Tilanne näyttää jälleen olevan sama: Valtion avustustoimet toimivat hitaasti, samalla kuin islamistihenkiset, lähellä ääri-islamilaisia järjestöjä toimivat avustusjärjestöt kuten tulvissa tehokkaasti avustava Falah-e-Insaniyat, onnistuvat auttamaan kärsiviä tehokkaammin.

Lisäksi Taliban on tarjonnut mittavaa rahallista apua alueen hädän helpottamiseksi. Vastapalvelukseksi liike on vaatinut hallitusta turvaamaan jäsentensä koskemattomuuden alueella ja kieltäytymään ulkomaisesta avusta.

Pakistanin hallinto on kiperässä tilanteessa, ja länsimieliset toimijat pahasti alakynnessä humanitaarisessa sodankäynnissään. Tilanteessa, jossa alueellinen tasapaino on muutoinkin pyörähtämässä ”terrorismin vastaisen koalition” tappioksi, lännen tukema, humaanien arvojen nimeen vannova hallitus joukkoineen ei ole taaskaan kyennyt hoitamaan tulvien uhrien avustusta yhtä onnistuneesti kuin lähellä ääri-islamistiryhmittymiä toimivat avustusjärjestöt.

Pakistanin väestö on tulvakriisin seurauksena entistä pettyneempää, köyhempää ja vihaisempaa. Juuri näihin tekijöihin ääriliikkeiden kannatus pohjaa. Tehottomalla avustustyöllään islamistiryhmiä vastaan taistelevat tahot ojentavat vastapuolelle massiivisen mielikuva- ja imagovoiton.

Sotaan ja sekasortoon, hallitusten turhiin lupauksiin ja lännen läsnäoloon kyllästyneet paikalliset ihmiset kääntyvät – hyvin ymmärrettävästi – heitä tehokkaimmin avustavien tahojen puolelle. Hädänalaisten avustamisesta on tullut voimallinen poliittinen ase.

Islamistijärjestöt nauttivat voitostaan kansainvälisessä mediassa, ja ovat muun muassa vihjailleet luonnonkatastrofien olevan kansan länsimaalaismyönteisyyden vuoksi suuttuneen jumalan töitä.

Katastrofien jälkiseuraamusten tehokkaalla hoitamisella ja auttavan käden tarjoamisella hädän suuren hetkellä islamilaiset avustusjärjestöt ja niitä lähellä olevat terroriryhmät pystyvät näyttämään paikalliselle väestölle kyvykkyytensä, vahvuutensa ja houkuttelevuutensa.

Katteettomiksi jääneet puheet länsimallisesta hallinnosta, ihmisoikeuksista ja humaaneista arvoista jäävät helposti kuulematta, kun ihmishenkien pelastaminen ja oman kulttuurin sekä jumalan puolella oleminen yhdistyvät ääri-islamististen toimijoiden ominaisuuksiksi.

Jos läntinen koalitio ja paikalliset hallinnot haluavat rauhoittaa alueen elinoloja ja voittaa alueen ihmisten mielet ja sydämet puolelleen, tulee niiden pystyä osoittamaan humaanit aikomuksensa aidoiksi – ei vain lupauksin vaan konkreettisin teoin.






Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa humanitaarisen maailmanpolitiikan rakentumisesta ja toimii tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa.