Äärioikeistoa ei ole pidetty uhkana
Helsingin Sanomat
Lasse Kerkelä

Norjan äärioikeistolaiset ryhmät ovat kehittyneet tietyiltä osin huolestuttavaan suuntaan viime vuosina, mutta turvallisuuspoliisi ja valtiojohto eivät ole pitäneet niitä vakavana turvallisuusuhkana.


“Äärioikeistolaisten tekemät rikokset ovat olleet lähinnä rasistisia väkivallantekoja, viharikoksia ja vandalismia, jota ei voi pitää kovin suunnitelmallisena. He eivät ole tehneet terroritekoja”, sanoo tutkija Teemu Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista.


Hänen mukaansa tilanne on ollut sama niin Norjassa kuin muuallakin Euroopassa.


Oslon ja Utøyan saaren iskuihin yhdistetyllä 32-vuotiaalla miehellä on poliisin mukaan äärioikeistolainen tausta.


Norjan turvallisuuspoliisi arvioi viimetalvisessa raportissaan, että sikäläisten äärioikeistolaisten ryhmien toiminta vilkastui viime vuonna ja suuntaus jatkuu tänä vuonna.


“Monet haluaisivat elvyttää äärioikeistolaisia ryhmiä. Vahvojen johtajien puute kuitenkin rajoittaa ryhmien kasvamista”, turvallisuuspoliisi toteaa raportissaan.


Turvallisuuspoliisi on havainnut myös viitteitä äärioikeistolaisten toimijoiden ja järjestäytyneiden rikollisliigojen yhteydenpidosta.


Sen myötä äärioikeistolaisryhmät saattavat saada hankittua aseita, turvallisuuspoliisi toteaa raportissaan.


Norjan äärioikeistolaiset toimijat pitävät säännöllisesti yhteyttä eurooppalaisiin aatetovereihinsa, myös suomalaisiin.


Norjan turvallisuuspoliisi nostaa erikseen esiin yhteydenpidon venäläisryhmiin, jotka ovat tulleet tunnetuiksi erityisen väkivaltaisina ja raakoina.


Tämä yhteydenpito voi poliisin arvion mukaan radikalisoida norjalaisia ja madaltaa heidän kynnystään käyttää väkivaltaa.


Näistä seikoista huolimatta turvallisuuspoliisi arvioi talvella, etteivät äärioikeistolaiset ryhmät ole merkittävä uhka norjalaiselle yhteiskunnalle.


Toistaiseksi on epäselvää, kuinka tiiviisti 32-vuotias mies on toiminut muiden saman aatemaailman omaavien ihmisten kanssa.


Suomen suojelupoliisin mukaan mies ei näytä olleen Norjan turvallisuuspoliisin seurannassa ennen iskuja.


“Jos hän olisi ollut kärkiseurattavia, mekin olisimme kuulleet siitä Suomessa”, arvelee suojelupoliisin turvallisuusyksikön päällikkö Kari Harju.


Supon nykyisten tietojen mukaan perjantaisilla iskuilla ei ole yhteyttä Suomeen.


Harjun mukaan on silti luultavaa, että teoista epäilty on ollut jossain vaiheessa yhteydessä suomalaisiinkin netin kautta.


“Mutta ei varmastikaan mistään näihin iskuihin liittyvästä asiasta.”