Israel selviytyy siviilien surmasta nuhtelulla
Aamulehti
Tuukka Välimäki

Tutkija: Yhdysvaltain ja Israelin suhde pysyy vankkumattomana, vaikka presidentti Obama ei tue Israelia yhtä aggressiivisesti kuin Bushin hallinto

Israel rikkoi kansainvälisiä voimankäytön sääntöjä, kun se hyökkäsi Gazaan matkalla ollutta avustuslaivuetta vastaan maanantaina.

Näin arvioi kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi. Hän pitää todennäköisenä, että YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee tapauksen.

– Käytännössä en usko, että tästä seuraa Israelille mitään. Länsivaltiot eivät halua ryhtyä toimenpiteisiin Israelia vastaan, varsinkaan Yhdysvallat.

– Turvallisuusneuvosto käy keskustelun ja lopputuloksena Israelille annetaan jonkinlainen näpäytys sormenpäille.

Hänen mukaansa ”näpäytys” voi olla toive, että Israel ei tekisi vastaavaa uudelleen.

– Sodan ja rauhan kysymyksissä kansainvälinen oikeus on tavattoman heikko, Koskenniemi toteaa.

Suhde USA:han ei horju

Israel hyökkäsi laivuetta vastaan maanantaina aamuyöllä. Kuuden laivan saattue oli viemässä tarvikkeita Israelin saartamaan Gazaan. Väkivalta keskittyi johtoalukselle, turkkilaiselle Mavi Marmaralle.

Hyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan ainakin kymmenen siviiliä. Ainakin 20 aktivistia haavoittui ja Israelin mukaan myös seitsemän maan sotilasta haavoittui laivalla. Suurimman osan kuolleista aktivisteista uskotaan olevan turkkilaisia.

Israelin läheinen liittolainen Yhdysvallat pahoitteli iskun uhreja ja kertoi yrittävänsä selvittää tapahtumien kulkua.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak ei usko, että Yhdysvallat kannattaisi sanktioita Israelille. Hän arvioi, että tapaus ei horjuta valtioiden liittolaissuhdetta.

– Kyse ei ole siitä, että Yhdysvallat tukisi Israelia sokeasti. Se ei olisi Barack Obaman linjan mukaista. Sanktiot olisivat kuitenkin suuri propagandavoitto Hamasille.

– Edellisen hallinnon aikana Yhdysvallat olisi todennäköisesti tukenut Israelia heti aggressiivisesti. Nyt näin ei ole käynyt.

Pasternakin mukaan esimerkiksi Kiina ja Brasilia voivat vastustaa sanktioita siksi, että ne haluavat pitää itsellään mahdollisuuden vastaaviin sotilasoperaatioihin.

”Kuin merirosvot”

Martti Koskenniemi pitää Israelin tekoa poikkeuksellisena.

– Hyökkäystä voi verrata merirosvojen toimintaan Somalian rannikolla. Tämä ei tosin ole piratismia, koska tekijänä on Israelin valtio. Tämä on laitonta voimankäyttöä aluksella, Koskenniemi sanoo.

– Israel vetoaa siihen, että se on asettanut Gazan alueen laillisesti saartoon ja avustuslaivue rikkoi saartoa. Tätä perustetta ei voi hyväksyä. Vaikka Gazan saarto olisi laillinen, Israelin voimankäyttö oli liiallista.

Israel väitti, että matkustajat kävivät Israelin merivoimien sotilaiden kimppuun sen jälkeen, kun nämä olivat laskeutuneet helikopterista laivan kannelle. Aseina matkustajilla oli Israelin mukaan puukkoja, teräsputkia ja kaksi sotilailta varastettua pistoolia.

Israelin armeijan mukaan kommandoilla oli tuliaseet vain itsepuolustusta varten. Sotilaiden oli ensi sijassa tarkoitus käyttää värikuula-aseita.

Koskenniemen mukaan tällä ei ole kansainvälisen oikeuden kannalta merkitystä, sillä israelilaiset olivat jo hyökänneet alukseen.