Kosovon hallitus on ottanut ratkaisevan liikkeen ja julistanut alueen
itsenäiseksi. Tämä on useita vuosia jatkuneen poliittisen prosessin
väistämätön lopputulos huolimatta Serbian ja Venäjän voimakkaasta
vastustuksesta. Kosovon seuraavat haasteet on ylläpitää maassa
poliittista vakautta ja kaikkien kansalaisten turvallisuutta sekä
hankkia ulkovaltojen tunnustus itsenäisyydelle.
Pitemmällä aikavälillä Kosovon albaanijohdon kokemat haasteet ovat
toisenlaisia. Maalla ei ole oikeastaan omaa taloutta. Tuotantoa on
vähän ja pääosa kulutustavaroista tuodaan Keski- ja Kaakkois-Euroopan
maista. Tuotannon vähäisyyttä osoittaa 30–40 prosenttiin nouseva
työttömyysaste, mikä yhdessä maan nuoren ikärakenteen kanssa ruokkii
tulenarkaa politiikkaa. Tämä nähtiin 1990-luvun kapinavuosina, jolloin
nuoria kosovolaistaistelijoita oli helppo rekrytoida serbejä vastaan.
Tilannetta kuvaa se, että viime marraskuussa pidetyissä vaaleissa
valittiin pääministeriksi sissitaistelijana kunnostautunut Hasim Thaci.
Kosovon kaksimiljoonainen väestö, josta 90 prosenttia on etnisiä
albaaneja, ei luo riittävää kysyntää, jotta ulkomainen pääoma alkaisi
vähällä investoida maahan. Tosin maassa olevat Nato-joukot, YK:n
henkilökunta, EU:n avustushenkilökunta ja Etyjin tarkkailijat –
yhteensä yli 20 000 henkeä – ovat luoneet kysyntää palveluille. Tähän
saakka alueen epävarma kansainvälinen asema on kuitenkin saanut
ulkomaiset sijoittajat epäröimään.
Siksi paikalla onkin lähinnä sellaisia yrittäjiä kuin itävaltalainen
pankki, kroatialainen elintarviketehdas ja slovenialainen panimo.
Oikeastaan Kosovo on basaaritalous, jossa tuotteet ovat usein
salakuljetustavaraa. Ihmis-, ase- ja huumekauppakaan ei ole alueella
tuntematonta. Maassa rehottava korruptio ei sekään ole ulkomaisten
yritysten silmissä varsinainen suositus.
Thaci taisi hieman kaunistella totuutta sanoessaan Die Zeit-lehdelle
vaalien jälkeisessä haastattelussa: ”Ei meillä ole mitään ongelmia,
olemme vain köyhiä.” Kosovon sota syrjäytti kotipaikaltaan 250 000
ihmistä, joista vain 18 000 on palannut kotipaikalleen. Kiistat
asuntojen oikeista omistajista ovat tavanomaisia.
Kosovo onkin köyhin entisen Jugoslavian alueista sen henkeä kohti
laskettu kansantulo nousee vuodessa 1 000 dollariin. Kolmen viime
vuoden aikana sen talous on kasvanut suhteellisen vaatimatonta 2–3
prosentin vuosivauhtia, kun Serbiassa kasvuvauhti on ollut 6–7
prosenttia. Tuloerot ovat Kosovossa kasvaneet jyrkästi. Suurena
haasteena on yhteiskunnan infrastruktuurin, kuten kuljetusten ja
koulutuksen, saaminen edes kohtuulliseen kuntoon. Kosovossa on
kuitenkin hyödynnettäviä luonnonvaroja, erityisesti hiiltä, ja
rakentaminen on alkanut elpyä jälleenrakennuksen myötä.
Kosovon budjetti on ulkoisen avun varassa. Ulkomaisen avun osuus
bruttokansantuotteesta (bkt) on noin 20 prosenttia ja se tulee
pääasiassa Euroopan unionista. Tärkeä tulon lähde on ulkomailla,
erityisesti Saksassa työskentelevien kosovarien kotimaahan lähettämät
rahat, jotka nousevat 15 prosenttiin bkt:sta. Sotilaallisen vastarinnan
aikana 1990-luvulla näillä siirtolaisten rahavirroilla oli tärkeä osuus
aseiden hankinnassa ja yleensä vastarinnan rahoittamisessa.
Kosovon poliittinen järjestelmä ja oikeuslaitos ovat heikkoja, mikä on
seurausta serbien käyttämästä ylivallasta ja syrjinnästä. Tavallinen
kosovar myöntää poliittisten johtajien ansiot itsenäisyyden
edistämisessä, mikä onkin ollut poliittisen elämän ykköstavoite.
Toisaalta poliitikkoja pidetään perustellusti epäluotettavina, jopa
roistoina. Kansalaisten kyllästymistä osoittaa se, että viime
marraskuun itsenäisyysvaaleissa vain 45 prosenttia äänioikeutetuista
vaivautui vaaliuurnille, mutta itsenäisyyttä juhlittiin Pristinan
kaduilla sitäkin reippaammin.
Tiedämme Suomen historiasta, kuinka itsenäisyyden alku voi olla
vaikeaa, jopa veristä. On tärkeää saada keskeisten valtioiden
diplomaattinen tunnustus ja näin soisi käyvän myös Kosovon tapauksessa.
Silti maan sisäinen kehittäminen oikeastaan alkaa vasta tästä. Valtio
ei voi olla poliittisesti täysimittainen, jos sen alueella toimii
julkisen vallan kontrollin ulkopuolella itsenäisiä sotilaallisia ryhmiä
kuten Kosovossa tapahtuu. Max Weberin valtiomääritelmän mukaan
suvereenilla valtiovallalla täytyy olla väkivallan monopoli alueellaan.
Oma merkityksensä on sillä, asettaako Serbia Kosovon kauppasaartoon,
mistä EU on varoittanut. Kauppareittejä on muitakin, mutta vaikeuksia
voi aiheuttaa erityisesti sähkötoimitusten katkaiseminen. Tämä on
mahdollista siksi, että vanhan Jugoslavian ajoilta on olemassa
alueellinen sähköverkko, johon Serbian ja Kosovon lisäksi myös
Makedonia kuuluu.
Niin teollisuuslaitosten kuin kotitalouksienkin kannalta jatkuvat
sähkökatkokset ovat jo nyt harmillisia, mutta mahdollisten pakotteiden
seurauksena tilanne vielä pahenee. Kosovoon suunnitellaan
rakennettavaksi suuri, 3.5 miljardia euroa maksava hiilivoimala, mutta
sen tuottama energia on käytettävissä vasta vuonna 2015. Hiilivarojensa
vuoksi Kosovo havittelee energianviejän asemaa.
On olemassa riski, että sisäisesti hauras ja ulkoisten paineiden alla
elävä Kosovo epäonnistuu itsenäisyydessään. Tämän vuoksi siellä
tarvitaan pitkään kansainvälisten sotilaiden ja siviiliasiantuntijoiden
läsnäoloa ja ulkopuolista taloudellista apua.
Vastapainoksi kansainvälisellä yhteisöllä on oikeus odottaa, että
kosovolaiset itse vahvistavat poliittista järjestelmäänsä ja
oikeuslaitostaan, pidättyvät väkivallasta ja serbivähemmistön
diskriminoinnista sekä panevat järjestäytyneen rikollisuuden ja
korruption kuriin. Siinä onkin uudelle valtiolle aluksi tehtävää.