Sudanin kriisi voi säteillä ympäristöönsä
Karjalainen

Etelä-Sudanissa lasketaan parhaillaan tuloksia viime viikolla järjestetystä kansanäänestyksestä, jossa päätetään Etelä-Sudanin irtaantumisesta pohjoisesta. Vaalien järjestämisestä sovittiin jo vuoden
2005 rauhansopimuksessa pohjoisen ja etelän välillä.

Vaikka kansanäänestys on yksi merkittävä askel Sudanin rauhanrakennuksessa, se ei merkitse lopullista päätepistettä yli 20 vuotta kestäneelle väkivallan kierteelle. Konfliktin uudelleensyttymisen mahdollisuus säilyy paikallisella, kansallisella ja alueellisella tasolla.

Pohjoisen on arvioitu hidastavan, joskaan ei vastustavan, etelän tunnustamista osana neuvottelutaktiikkaa, kun etelä ja pohjoinen alkavat neuvotella öljytulojen jakamisesta.

Koko Etelä-Sudanin olemassaoloon ja sen turvallisuustilanteeseen kohdistuu sisäisiä ja ulkoisia uhkia. Haastavimpiin ongelmiin kuuluu äärimmäinen köyhyys, lukutaidottomuus, valtiovelka ja korruptio.

Yhtäältä kiistat öljytulojen jaosta saattavat lisätä konfliktiherkkyyttä. Toisaalta öljytulojen odotetaan myös vahvistavan keskinäisriippuvuutta ja yhteistyötä, kun puolet pohjoisen tuloista saadaan eteläisiltä öljykentiltä. Etelän öljy jalostetaan ja kuljetetaan vientiin pohjoisen kautta.

Äänestysprosessin ja Sudanin kahtiajakautumisen on ennustettu myös jossain määrin vahvistavan keskushallintoa vastustavien ryhmittymien asemaa sekä pohjoisessa että etelässä.

Poliittisen opposition vahvistuminen on Sudanin demokratisoitumisprosessille myönteinen kehityskulku. Samalla keskushallintoa vastaan taistelevien aseellisten ryhmien aktivoituminen saattaa polarisoida poliittista kenttää ja aiheuttaa väkivaltaisuuksia.

Liian nopea demokratisaatio hauraissa valtioissa johtaa usein konfliktien uudelleenpuhkeamiseen, jos valtiorakenteita ei samalla onnistuta vahvistamaan.

Valtion- ja rauhanrakennus sekä siviilikriisinhallinta ovatkin keskeisimpiä tehtäviä YK:n UNMIS-missiolle.

UNMIS tarvitsee myös Afrikan unionin ja Euroopan yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan osallistuvien maiden siviilikriisinhallinnan panosta uuden valtion rakentamisessa.

Etelä-Sudan on jo kehittänyt joitakin valtiosuvereniteetin tunnuspiirteitä, mukaan lukien omat turvallisuusjoukot, oikeusjärjestys ja lähes parikymmentä edustustoa ulkomailla. Kuitenkin sen tosiasiallinen kyky suorittaa itsenäiselle valtiolle kuuluvia tehtäviä on rajoittunut senkin jälkeen, kun valtio on saavuttanut muodollisen itsenäisyyden ja muu kansainvälinen yhteisö on tunnustanut sen.

Sudanin kriisinhallinnan erityishaasteena pitkällä tähtäimellä on myös siviilien suojelu. Vaikka UNMIS-operaation mandaatti jo nykyisellään sisältää poikkeuksellisen vahvan suojeluvastuulausekkeen, on kyseenalaista, pystyykö YK suoriutumaan kaikista suojeluvastuutehtävistä yksin. Etniset ja muut vähemmistöt saattavat muuttuneessa tilanteessa kohdata laajamittaista väkivaltaa.

Sudanin kansanäänestyksellä odotetaan olevan vaikutuksia myös alueelliseen turvallisuustilanteeseen ja kriisinhallintaan.

Etelä-Sudanin eroaminen pohjoisesta tuskin johtaa Afrikan balkanisaatioon, mutta se antaa pontta Darfurin, Nigerian ja Kongon alueilla taistelevien ryhmien separatistisille pyrkimyksille.