Presidentin tähtihetki
Ilta-Sanomat
Elina Koivisto

Ylipäällikkö: Barack Obama saattoi varmistaa toisen kauden Yhdysvaltain johtajana.

Kello 21.04 sunnuntai-iltana George W. Bushin kodissa Dallasissa soi puhelin. Langan päässä oli presidentti Barack Obama, joka ilmoitti tehneensä sen, mitä Bush oli yrittänyt ja jossa hän oli katkerasti epäonnistunut kahdeksan vuoden ajan.


Amerikan vihollinen numero yksi, Osama bin Laden, oli kuollut Pakistanissa merijalkaväen joukkojen iskussa, jonka Obama valtuutti.


Vielä samana iltana presidentti puhui kansalleen dramaattisesti ja tunteita nostattavasti. – Tänä iltana voin ilmoittaa amerikkalaisille ja maailmalle, että Yhdysvallat on suorittanut operaation, joka surmasi Osama Bin Ladenin, al-Qaidan johtajan ja terroristin, joka on vastuussa tuhansien viattomien miesten, naisten ja lasten kuolemasta, Obama aloitti ja kansa kohahti.


Useiden asiantuntijoiden mukaan hetki saattoi olla Obaman presidentinuran merkittävin.


Varmistiko suosion laskusta kärsinyt presidentti siis uudelleenvalintansa?


– Moni on sitä mieltä, että taloudella on lopulta suurempi vaikutus, mutta kyllähän tämä merkittävästi edesauttaa sitä. Ellei jotain hyvin hullua tapahdu nyt, seuraavissa gallupeissa nousevat kaikki numerot Obamalle. Myös vaatimukset Afganistanista lähdöstä varmasti kasvavat. On mielenkiintoista nähdä, miten tätä käytetään vaalikampanjassa, sanoo ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak IS:lle.


Vielä Libyan operaation alkaessa kolmasosa gallup-vastaajista piti presidenttiä heikkona jahkailijana. Bin Ladenin surmaaja on kuitenkin toista maata.


– Tämä oli erikoisjoukkojen suorittama operaatio. Se tarkoittaa, että Obama uskalsi lähettää matkaan oikeita ihmisiä, joiden tehtävä oli varmistaa, että Osama ei sieltä tulisi ulos. ( Bill) Clintonia on syytetty paljon siitä, että hänellä olisi ollut mahdollisuus tappaa Osama, mutta hän lähetti vain jotain risteilyohjuksia.


– Tällä voidaan alleviivata sitä, että Obaman johdolla tiedustelupalvelu toimi paremmin. Presidentti uskalsi olla amerikkalaisittain nähtynä miesten mies, mikä toimii sikäläisessä mentaliteetissa, Salonius-Pasternak sanoo.

Jos Bushia ja Clintonia harmitti henkilökohtainen tappio, pysyivät tunteet sisällä. Molemmat tarjosivat onnittelut onnistuneesta suorituksesta.


– Tämä tärkeä saavutus merkitsee voittoa Amerikalle, ihmisille, jotka pyrkivät rauhaan ympäri maailman ja kaikille niille, jotka menettivät rakkaitaan 11. syyskuuta 2001. Terrorismin vastainen taistelu jatkuu, mutta tänään Amerikka on lähettänyt viestin, josta ei voi erehtyä: Ei väliä kuinka kauan kestää, oikeus toteutuu lopulta, Bush lausui.


Eläkeellä olevalle presidentille hetki oli katkeransuloinen. – Bush saattaa sisimmässään toivoa, että olisi itse pystynyt tähän. Hän lienee kuitenkin vilpittömän iloinen, koska hän vilpittömästi uskoi että Osama ja al-Qaida olivat keskeisiä uhkia Amerikalle. Hänellä ei ole enää samaa tarvetta vääntää asiaa Obaman tappioksi ja voi hyvin sanoa, että ”Great day for America”, Salonius-Pasternak summaa. Elina Koivisto