Rahalla ei rakkautta saa - Rupladiplomatia ei tuota Venäjän toivomaa tulosta
Kansan Uutiset
Arto Huovinen

Venäjä yrittää rahalla kasvattaa vaikutusvaltaansa taloustaantuman runtelemissa entisen Neuvostoliiton maissa. Pitkällä aikavälillä Venäjän alueellinen vaikutus on kuitenkin vähenemässä.

Globaali taloustaantuma on lisännyt Venäjän johdon pyrkimyksiä vaikutusvallan kasvattamiseen Euroopan ja Aasian entisissä neuvostotasavalloissa, arvioivat Suomen ulkopoliittisen instituutin tutkijat Igor Torbakov ja Vadim Kononenko.

Taustalla on Moskovan käsitys siitä, että vaikka talouskriisi on kohdellut Venäjää rankalla kädellä, ovat muut entisen Neuvostoliiton osat kärsineet vielä enemmän. Kremlissä on myös arvioitu, että taantuma vahvistaa kehitystä kohti geopoliittista moninapaisuutta ja alueellisten suurvaltojen merkityksen kasvua, kirjoittavat Torbakov ja Kononenko tuoreessa raportissaan.

Venäjän pyrkimys on koota IVY-maat entistä tiiviimmin Moskovan johtaman alueelliseen blokkiin. IVY:yn eli Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluvat entiset neuvostotasavallat Baltian maita ja elokuussa 2008 eronnutta Georgiaa lukuun ottamatta. Ukraina ja Turkmenistan eivät ole virallisia jäseniä, mutta osallistuvat osittain IVY:n toimintaan.

Lainoja ilman talousehtoja

Tänä vuonna Venäjän johtama Euraasian talousyhteisö (siihen kuuluvat Venäjän ohella Kazakstan, Kirgisia, Tadzhikistan, Uzbekistan ja Valko-Venäjä) perusti erityisen kriisirahaston, johon Venäjä sijoitti yli viiden miljardin euron arvosta rahaa. Venäjä on antanut naapureilleen myös kahdenvälisiä miljardilainoja.

Venäläiset yhtiöt ovat lisäksi hankkineet merkittäviä omistuksia mm. pankki-, energia- ja kaivossektorilta – omaisuutta saa hankittua nyt edullisesti riutuvista IVY-maista.

Venäjä ei yleensä aseta lainoilleen tiukkoja taloudellisia ehtoja, toisin kuin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sopeutusohjelmineen ja vyönkiristysvaatimuksineen. Toisaalta Venäjän lainoihin voi sisältyä poliittisia sitoumuksia, jotka lisäävät lainansaajan riippuvuutta Moskovasta.
Venäjän lainoihin liittyy myös korruption ongelma ja osa lainarahasta voi mennä sekä Venäjän että saajamaan eliitin taskuihin.

Juonikkaat naapurit

Torbakovin ja Kononenkon mukaan Venäjän strategian tiellä on kuitenkin monia esteitä.
Ensinnäkään Venäjän varat eivät ole loppumattomat. Korkeat energiahinnat kasasivat maalle suuren valuuttavarannon ja kultareservin, mutta taantuma on syönyt niitä rajusti. Niinpä Venäjästä onkin lähivuosina tulossa lainanantajan sijasta lainanottaja.

Monet Venäjän suurimmat yhtiöt kuten Gazprom, Rosneft ja Rusal ovat pahasti ylivelkaantuneita, mikä heikentää niiden käyttökelpoisuutta taloudellisen ja poliittisen strategian välikappaleina.
Toiseksi, juonikkaat naapurit osaavat käyttää hyväkseen Venäjän tarjoamat rahat, mutta luistella ulos Venäjän odottamista vastapalveluksista.

Esimerkiksi Kirgisia sai keväällä Venäjältä 1,4 miljardin euron lainan. Pian sen jälkeen Kirgisia ilmoitti, ettei se enää jatka Manasin lentotukikohdan vuokrasopimusta Yhdysvaltain kanssa – tämän oletetaan olleen Venäjän epävirallinen ehto lainalle. Manas on olennainen Yhdysvaltain Afganistanissa olevien joukkojen huollon kannalta.

Mutta kun Yhdysvallat neuvottelujen jälkeen lupasi kolminkertaistaa Manasin käytöstä maksamansa vuokran, Kirgisia pyörsi kantansa. Uudessa sopimuksessa ei tosin enää puhuta ”lentotukikohdasta” vaan ”kuljetuskeskuksesta”.

Sinäkin, Valko-Venäjäni!

Toisin kuin usein kuvitellaan, ei Valko-Venäjäkään ole Moskovan tahdoton käskyläinen. Valko-Venäjä kuittasi Kirgisian tavoin 1,4 miljardin euron lainat, mutta ei sittenkään tunnustanut Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa itsenäisiksi, kuten oli oletettu.

Kaiken huipuksi Valko-Venäjän ulkoministeriö on ohjeistanut kansalaisiaan, että Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa saa vierailla vain Georgian myöntämillä viisumeilla. Toisin sanoen Valko-Venäjä käytännössä tunnustaa nämä alueet edelleen Georgiaan kuuluviksi.

Lisäksi Valko-Venäjä ei ole suostunut allekirjoittamaan sopimusta Venäjän dominoiman Kollektiivisen turvallisuusjärjestön (CSTO, ven. ODKB) nopean toiminnan joukkojen perustamisesta. Venäjän haluamaa sopimusta ei allekirjoittanut myöskään Uzbekistan.

Torbakovin ja Kononenkon mukaan Venäjän johto pettääkin itseään kuvittelemalla, että 1800-luvulta peräisin oleva tapa kirjoittaa ”salaisia lisäpöytäkirjoja” olisi yhä toimiva. Kun vastapalveluksia ei ole kirjattu paperille, ei niiden toteuttamista voi lähteä missään tuomioistuimessa peräämään.

EU ja Kiina mukaan kilpailuun

Kolmas Venäjän pyrkimyksiä vastaan vaikuttava seikka on se, että kilpailu vaikutusvallasta kiristyy entisen Neuvostoliiton alueella. Yhä enemmän peliin mukaan tulleilla Euroopan unionilla ja Kiinalla on joukko etuja puolellaan.

EU tarjoaa tutkimusraportin mukaan IVY-maille ylivoimaisen yhteiskunnallisen mallin sekä vaurauden ja vapauden ideaalin. Venäjä näyttää sen rinnalla toisen luokan yhteiskunnalta.
Kiinalla taas riittää rahaa. Kiinan Keski-Aasiaan taloustaantuman aikana myöntämät lainat ovat moninkertaisia Venäjään verrattuina, ja Euroopan puolellakin Kiina on antanut Moldovalle suuren lainan.
Venäjän tavoin Kiina pitää globaalia talouskriisiä tilaisuutena kasvattaa vaikutusvaltaansa Keski-Aasiassa. Kiinakin on tehnyt huomattavia ostoksia erityisesti alueen energiasektorilta.

Strateginen visio puuttuu

Torbakovin ja Kononenkon päätelmä on, että vaikka Venäjä lyhyellä aikavälillä voi saavuttaa osittaista menestystä, ei se pitkällä aikavälillä pysty pitämään johtoasemaa ”perintömaillaan” Euraasiassa.
Tutkijoiden mukaan tämän hetken todellinen kilpailu ei ole geopoliittista, vaan kilpailua siitä, mikä kehitysmalli takaisi ihmisille enemmän vakautta ja vaurautta.

Menestyäkseen Venäjän pitäisi osoittaa naapureilleen, että sen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on elinkelpoinen, toimiva ja houkutteleva. Tähän mennessä Venäjä on näyttäytynyt tehottomana ja korruptoituneena öljyvaltiona.

Torbakovin ja Kononenkon mukaan Venäjän ongelmat liittyvät läheisesti siihen, ettei maalla ole strategista visiota. Venäjän johto puhuu ”ainutlaatuisista sivilisaatiositeistä”, mutta todellisuudessa se ei ole pystynyt selkeästi muotoilemaan sitä, mitkä Venäjän kansalliset intressit entisen Neuvostoliiton alueella ovat.

Torbakovin ja Kononenkon tutkimuksen nimi on Beatles-laulua lainaten ”Can’t buy me love”. Sillä viitataan useimpien asiantuntijoiden käsitykseen, jonka mukaan Venäjä ei rahalla saa vakautettua vaikutustaan Euraasiassa. Tutkijat siteeraavat erään venäläisen asiantuntijan kommenttia: ”Se on ostettua rakkautta. Sellainen ei ole kovin luotettavaa.”