Pelkkä myötätunto ei ohjaa avustusoperaatioita
Helsingin Sanomat

Katastrofeissa, kuten Haitin maanjäristyksessä, nähdään yleensä myös keino vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan.

Haitin pääkaupunkia Port-au-Princeä kohdannut murhenäytelmä korostaa kansainvälisen politiikan humanitaarista puolta. Myötätunnon aallossa saattaa jäädä huomaamatta, että maanjäristysdiplomatialla on oma vakiintumassa oleva paikkansa kansainvälisen vaikuttamisen keinovalikoimassa.

Maanjäristykset ovat tilanteita, joissa valtiot, kansainväliset organisaatiot ja kansalaisjärjestöt kilpailevat avun nopeasta perille toimittamisesta ja operaatioidensa mittavuudesta. Julkisuudessa nähdään hetken aikaa myötätunnon ryöppy, kunnes maailman huomio suuntautuu jälleen toisaalle.

Katastrofeilla on kuitenkin luonteeltaan poliittisia piirteitä, joiden vaikutus saattaa olla Haitiin nyt kohdistuvaa huomiota huomattavasti kauaskantoisempaa.

Varsin tuoreessa muistissa on vuonna 2008 Lounais-Kiinassa tapahtunut laajaa tuhoa aiheuttanut maanjäristys. Ensimmäisten Kiinaan apua toimittaneiden maiden joukossa oli tuolloin Japani, ja katastrofi tarjosikin maille keinon liennyttää historiallisesti viileitä suhteitaan.

Samankaltainen tulehtuneita välejä parantava vaikutus oli Turkin ja Kreikan peräkkäisillä maanjäristyksillä vuonna 1999. Elokuussa turkkilaisen Izmitin kaupungin lähistöllä tapahtunut maanjäristys tappoi arvioiden mukaan 30000 ihmistä, jätti kodittomiksi 300000 ihmistä ja halvaannutti koko Turkin keskushallinnon. Kreikan hallituksen ja yksittäisten järjestöjen katastrofiapu oli nopeaa, tehokasta ja laajamittaista.

Kuukautta myöhemmin Ateenaan iski pienempi maanjäristys. Se aiheutti laajaa aineellista tuhoa ja surmasi noin 150 ihmistä. Tällöin Turkki toimitti apua ensimmäisenä. Avustuskeräykset olivat Turkissa tuottoisat, ja ihmiset jonottivat verenluovutuspisteissä.

Kreikan ja Turkin tapauksissa maanjäristykset liennyttivät merkittävästi maiden välisiä suhteita. Mediassa korostuvat yhteenkuuluvaisuus, jaettu ihmisyys ja jakamaton ihmisarvo.

Myös Haitin tapauksessa avun toimittaminen alueelle oli refleksinomaista ja nopeaa. Valtiot ja järjestöt halusivat olla alueella ensimmäisten joukossa.

Amerikan mantereiden suhteissa on viimeaikaisen keskinäisen kyräilyn sijaan korostunut yhtenäisyys: Kuuba salli Yhdysvaltain sotilaslennot ilmatilassaan. Yhdysvallat taas on kertonut sitoutuvansa Haitin jälleenrakennukseen, samoin toinen nouseva suurvalta Brasilia.

Maanjäristykset tarjoavat tärkeän välineen myös arvovaltadiplomatialle. Aito myötätunto on vain osasyy, miksi apua toimitetaan nopeasti. Valtiot ja järjestöt haluavat osallistua maailmanlaajuiseen moraalidraamaan, jossa hyveellisyyden osoittaminen lisää maailmanlaajuista arvostusta eli niin sanottua normatiivista valtaa.

Haitin avustusoperaatiossa Yhdysvallat on jo ottanut johtavan roolin. Tämän takaa käytännössä se, että Port-au-Princen lentokenttä on Yhdysvaltain hallussa. Sekä Brasilia että Ranska ovat valittaneet omien avustuskoneidensa pois käännyttämisestä. Merkille pantava oli myös Yhdysvaltojen ulkoministerin Haitin-vierailu, joka järjestettiin sekasortoisen avustusoperaation keskellä.

Yhdysvallat haluaa siis näyttää lippuaan ja laajentaa omaa alueellista vaikutuspiiriään. Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta.

Vuonna 2003 iranilaisen Bamin kaupungin tuhonnut maanjäristys tappoi arviolta 26000 ihmistä. Yhdysvallat, joka oli hetkeä aikaisemmin nimennyt Iranin osaksi “pahuuden akselia”, toimitti apua heti ja huomattavan runsaasti.

Yhdysvallat oli ottanut oppia Turkin ja Kreikan tapauksesta ja näki mahdollisuuden samantapaiseen kehitykseen. Maanjäristyksen ajateltiin myös tarjoavan vaikutusväylän Iraniin – jollei itse valtioon, niin ainakin sen väestöön. Tässä tapauksessa avulla ei kuitenkaan näytä olleen merkitystä maiden välisissä suhteissa.

Samaa toimintatapaa Yhdysvallat käytti kuitenkin uudestaan vuonna 2005 Pohjois-Pakistanissa tapahtuneen 80000 ihmistä surmanneen maanjäristyksen yhteydessä. Koska alue on terrorisminvastaisen sodan etulinjassa ja Pakistanin väestö suhtautuu Yhdysvaltojen toimintaan suurelta osin vihamielisesti, Yhdysvallat käynnisti alueella suuroperaation.

Osaltaan Yhdysvaltain humanitaarista sotilasoperaatiota ohjasi pyrkimys vaikuttaa hyveelliseltä, mutta sillä oli myös selvää strategista lisäarvoa: samainen alue oli al-Qaidan vaikutuspiiriä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että järistyksillä on vain harvoin pitkäkestoinen merkitys kansainvälisessä politiikassa. Samalla on tosin huomattu, että näyttävän operaation toteuttaminen vaikuttaa selvästi valtioiden ja järjestöjen nauttimaan arvostukseen. Kehittyneillä mailla on imagopolitiikan nimissä ollut tapana jopa korostaa omaa kyvykkyyttään kieltäytymällä katastrofitilanteissa ulkopuolisesta avusta.

Maanjäristykset ovatkin jo vakiinnuttaneet asemansa vaikutuspolitiikan muotona. Kärsimysnäytelmän ohella kyseessä on näytelmä, joka ei välttämättä ole ristiriidassa humanitaaristen päämäärien kanssa. Halu korostaa omaa imagoa voi Haitinkin tapauksessa toimia järistyksien uhrien hyödyksi. Onhan nimittäin myös maanjäristyksiä, jotka eivät saa osakseen samaa huomiota, sillä ne eivät tapahdu strategisesti merkittävillä alueilla.

Avun poliittinen luonne jopa lisää valtioiden panostusta avustusoperaatioihin. Kestävä jälleenrakennus ja muu avustustyö saattavat kuitenkin jäädä pois asialistoilta, kun jossain muualla syntyy uusi katastrofi.