Utrikespolitiska institutets forskare Hanna Ojanen analyserade i sin artikel i tidningen Aamulehti (19.5.) Natos toppmöte i Chicago.
Pohjois-Atlantin puolustusliiton huomenna Chicagossa alkavaa huippukokousta varjostaa liki kaikkia osanottajia vaivaava rahapula.
Jokaiselle jotain, paitsi niille jotka eivät ole paikalla. Jokseenkin näissä tunnelmissa kokoontuu sunnuntaina huippukokoukseen Chicagossa Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato.
Yksille on tarjolla nuorekasta verkostoitumista. Naton kyvykäs viestintä on internetin YouTubessa ja yhteisöpalvelu Twitterissä koonnut nuorisojärjestöään Nuoria atlantisteja ja nostanut esiin kannatusta saavia hankkeita, kuten naisten aseman kohentamisen Afganistanissa.
Toisilla taas on kokoukseen tulessaan mielessä perinteiset puolustussuunnitelmat ja suurvaltakysymykset. Voisiko Georgiasta tulla Naton jäsen vai pitääkö Venäjän vastustus ottaa vakavasti? Millaiset ovat Venäjän ja Naton suhteet, kun presidentti Putin ei tule paikalle?
Huippukokouksissa on aina kiinnitetty huomiota siihen, ketkä ovat mukana. Uudet kasvot herättävät mielenkiintoa. Tällä kertaa kättelijät ja olantaputtajat kokoontuvat Ranskan uuden presidentin François Hollanden ympärille.
Naton kolmanneksi suurimman rahoittajamaan edustajalta kysellään, mitä hänen vaalilupauksensa merkitsevät käytännössä puolustuspolitiikan alalla. Afganistanista vetäytyminen suunniteltua aikaisemmin on niistä yksi.
Tulijoita olisi paljon, eikä kutsuttavista ole päästy helposti sopuun. Esimerkiksi Turkki on pelannut kutsukorttipeliä omilla säännöillään ja pyrkinyt pitämään Israelin poissa, samoin kuin EU:n, mikäli mukaan ei pääse myös Islamilaisten maiden järjestö OIC.
EU:ta ei kuitenkaan ole helppoa sivuuttaa, kun Nato jo omassa strategisessa konseptissaan toteaa sen olevan ainutlaatuinen ja keskeinen kumppani.
Kumppanit ovatkin yhä toivotumpia kokousvieraita. Peräti kuutisenkymmentä maata ja järjestöä osallistuu kokoukseen. Paikalla on ensi kertaa esimerkiksi pieni Tongan kuningaskunta Tyyneltä valtamereltä.
Monet kumppaneista ovat paikalla siksi, että ne ovat osallistuneet Naton operaatioon Afganistanissa. Afganistanista vetäytyminen onkin asialistan hankalimpia kysymyksiä.
Pohjimmiltaan Afganistanin operaatiossa on kyse siitä, miten se voitaisiin lopettaa onnistuneesti, eli siten, että Nato näyttäisi saavuttaneen tavoitteensa. Tavoitteet ovat vuosien varrella muuttuneet ja lisääntyneet niin, ettei niiden saavuttaminen taida olla mahdollista.
Tavoitteiden lisääminen oli varmastikin hyvä tapa pitää kumppanit operaatiossa mukana, mutta se ei edistä operaation päättämistä.
Toinen ja kaikkialla läsnä oleva kysymys on puute rahasta. Sitä ei järjestön jäseniltä puolustukseen liikenisi. Kokoukseen toivotaankin toteuttamiskelpoisia säästövinkkejä.
Ulkopuolisten kumppaneiden usko järjestöön ja halu lisätä yhteistyötä sen kanssa on tervetullutta. Suomi ja Ruotsi tarjoavat kokouksessa Ruotsiin perustetun sotilasoperaatioiden sukupuolikysymysten (gender-kysymysten) keskuksen tietotaitoa. Toisaalta pohjoismainen puolustusyhteistyö, kuten ilmatilavalvontahanke, on todettu Natossa mainioksi esimerkiksi onnistuneesta uudesta tehokkuusajattelusta ja turvallisuuden kohentamisesta paikallisella, pitkälle menevällä yhteistyöllä.
Huippukokous on Natolle tilaisuus luvata ja vakuuttaa, tarjota monia tulevia turvallisia vuosia. Se saa varmasti kuulla monta kannatuspuhetta. Natoa ei kyseenalaisteta, vaan kaikilla on jokin syy pitää sitä välttämättömänä tai ainakin tarpeellisena – kaikilla omansa.
Kansainvälisille järjestöille annetaan paljon anteeksi. Niiden ei tarvitse olla erityisen tehokkaita tai aikaansaavia. Kaikki ymmärtävät, ettei niiden toiminta ole helppoa; erityisesti tämän ymmärtävät jäsenmaat, jotka kukin vuorollaan hankaloittavat toimintaa. Kaikkien mielestä on tärkeää, että ne ylipäänsä ovat olemassa.
Erityisen paljon annetaan anteeksi puolustusliitoille. On riski haastaa sotilasasiantuntijoiden näkemyksiä; kukaan tuskin rohkenee sanoa, ettei ole ihan varma uhkien vakavuudesta. Liitto on hyvä olla olemassa ikään kuin varmuuden vuoksi.
Jos Natoa ei olisi olemassa, keksisikö kukaan ehdottaa sen perustamista nyt? Kovin helposti hanke tuskin ainakaan etenisi.
Riittävän suurta, kaikkien samalla tavoin kokemaa turvallisuusuhkaa ei ole, eikä maiden keskinäinen solidaarisuus taida riittää siihen, että ne suostuisivat auttamaan missä tahansa jäsenmaan kokemassa turvallisuusongelmassa.