Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola har i Helsingin Sanomat 7.10. publicerat artikeln ’Nato-jäsenyys ei poistaisi Venäjän uhkaa’ [Nato-medlemskap utraderar inte hotet från Ryssland]. Enligt Aaltola skulle ett medlemskap ändå förbättra Finlands cybersäkerhet och försörjningsberedskap.
Suomesta ei voi tulla Naton perinteistä jäsenmaata, jos liitymme puolustusliittoon. Vakaa ja selkeä rooli Naton jäsenenä vaatii vuosikymmenien aikana muodostuneen maailmanpoliittisen aseman. Sellainen on vanhoilla jäsenmailla, kuten Ranskalla, Saksalla tai Norjalla, ja ne saavat siksi vapautta suhteessa Yhdysvaltojen globaaleihin intresseihin.
Sen sijaan mahdollista Nato-Suomea kannattaa verrata puolustusliiton tuoreempiin keski- ja itäeurooppalaisiin jäseniin.
Jäsenyyden kannattajat olettavat, että liittoutuminen voisi olla ratkaisu Suomen perinteiseen turvallisuusdilemmaan eli Venäjän sotilaallisen uhan torjumiseen. Venäjän uhkaan varautuminen on ollut syynä myös Itä-Euroopan maiden Nato-jäsenyyteen.
Olisiko Yhdysvaltain sotilaallinen voima siis apuna alueellisessa kriisissä, jossa Venäjän uhka toteutuisi?
Ainakin Naton tuoreet jäsenet ovat pyrkineet varmistamaan avun sitoutumalla tiukasti Yhdysvaltain maailmanlaajuiseen politiikkaan.
Kauempana Venäjän rajoilta sijaitsevissa uusissa jäsenmaissa kuten Puolassa ja Tšekissä keskustellaan niin sanotusta Natoplus-strategiasta. Sen peruslogiikka on, että yhdysvaltalaisten joukkojen läsnäolo omalla maaperällä takaa turvallisuuden luotettavammin kuin kuuluisa viides artikla, jonka mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotain Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan.
Baltian mailla on huonommat mahdollisuudet saada Yhdysvaltain joukkoja alueelleen Moskovan ja Washingtonin hiljaisen yhteisymmärryksen vuoksi. Baltian kohdalla kyse onkin ennemmin Natomiinus-strategiasta kuin Natoplus-strategiasta. Historian valossa Suomi olisi Natossa samankaltaisessa asemassa kuin Baltian maat.
Jos Suomi siis liittyy Natoon ratkaistakseen Venäjän aiheuttaman sotilaallisen turvattomuuden, kasvaa paine tukea mahdollisimman laajasti Yhdysvaltojen politiikkaa.
Yhdysvaltojen sitoutuminen on silti aina riippuvainen sen omasta kansallisesta edusta. Yhdysvalloille sitoutuminen Suomeen tai Eurooppaan yleensä ei ole periaatteellista vaan pragmaattista.
Venäjä on hyvässä ja pahassa Yhdysvalloille tärkeämpi toimija kuin Suomi. Se, ratkaiseeko Nato-jäsenyys Venäjän aiheuttaman turvallisuusuhan, riippuu suurvaltapoliittisista olosuhteista.
Vaikka Nato-jäsenyys ei poistaisi Suomen tuntemaa sotilaallista turvattomuutta, jäsenyydelle on muita syitä. Nato ei ole irrelevantti kylmän sodan jäänne, vaan sen luonne on moninaistunut globaalien uhkien muutoksen ja teknologisen kehityksen myötä.
Globaalin kriittisen infrastruktuurin turvaaminen on Suomelle elinehto. Yksi Suomea koskeva vakava uhkakuva on Itämeren merenkulun estyminen. Se saattaisi voimistua myös perinteisemmäksi konfliktiksi.
On myös tärkeää huomioida, että uusi digitaalinen aikakausi vaikuttaa Itämeren alueen geopolitiikkaan. Suomen kyberverkkoihin yhdistävät datakaapelit kulkevat Itämerellä. Samoin suuri osa Venäjän yhteyksistä kulkee Suomen kautta. Natoa pitäisikin tarkastella huoltovarmuusorganisaationa, josta oikein harkittuna voi olla hyötyä monissa pulmatilanteissa.
Suomen paikka Euroopan kartalla ei ole sen itsensä ratkaistavissa. Maamme asemaan vaikuttaa erityisesti Yhdysvaltojen valta-aseman tulevaisuus sekä Yhdysvaltojen ja Venäjän välisten suhteiden kehitys. Siihen vaikuttaa myös teknologinen murros. Nato ei tarjoa Suomelle ratkaisua perinteiseen uhkakuvaan vaan lisävälineen muuttuvassa ja moninaistuvassa pohjoiseurooppalaisessa geopolitiikassa.
Pragmaattisesti harkittuna Nato-jäsenyys ei entisestään yksipuolistaisi tai latistaisi maamme ulkopolitiikkaa. Suomesta ei tulisi Baltian maa.
Nato-jäsenyyttä ei tulisi tarkastella latautuneen ideologisena tai pelkästään teknisenä kysymyksenä, vaan sen arvo riippuu kansainvälispoliittisista realiteeteista, Suomen kyvystä arvioida maalle merkittäviä tulevaisuuden uhkia sekä taidosta vaikuttaa kantoihin Washingtonissa ja Moskovassa.