Pohjoismaista etumatkaa

Pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet, mutta myös tulevia haasteita, sillä EU:n ja Naton ulkopuolelle jää paljon liikkumatilaa.

Uutta Kalmarin unionia ei synny, mutta pohjoismaisella yhteistyöllä on vankka sosiaalinen tilaus. Pohjoismaat ovat monessa asiassa vuosikymmeniä EU:ta edellä – ja etumatkaa on yhä mahdollisuus lisätä. Norjan virittelemä puolustusyhteistyö on mielenkiintoinen haaste ja mahdollisuus.

Onko pohjoismainen yhteistyö EU-aikakaudella muinaisjäänne, silkkaa juhlapuhetta ja liturgista sanahelinää? Ei, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen.

– Pohjoismaisella yhteistyöllä on niin pitkät perinteet ja niin paljon merkittäviä saavutuksia, ettei sitä edes tajuta, koska ne ovat meille niin itsestään selviä, Ojanen muistuttaa.

Esimerkkeinä vaikkapa sopimus Pohjoismaiden yhteisistä työmarkkinoista, passivapaus sekä sosiaaliturvasopimus, jotka kaikki solmittiin jo 1950-luvulla. Kaikkiaan erilaisia yhteistyösopimuksia on kymmenittäin.

– Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on saavutuksia, jotka ovat ovat 30-40 vuotta EU:ta edellä.

Takaiskujakin on ollut. 1960-luvulla viritelty Nordek, suunnitelma pohjoismaisesta talousyhteisöstä, jäi Suomelta ratifioimatta.

Suomen päätöksen taustalla oli tietysti suhde Neuvostoliittoon.

– Suomen varovaisuus kaatoi Nordekin, ja samaa varovaisuutta esiintyy vieläkin, nyt EU:n suhteen, Ojanen sanoo.

Lisää etumatkaa

Vaikka ruotsalaisen historioitsija Gunnar Wetterbergin menneellä viikolla esittämä ajatus Pohjoismaiden yhteisestä liitovaltiosta ei olekaan realistinen, ajattelemisen aihetta se silti antaa. Jos Pohjoismaat haluavat jatkossakin yhdistää voimiaan, se ei välttämättä tapahdu EU:n puitteissa.

Tuoreimpana pohdinnan aiheena on pohjoismaisen turvallisuuspolitiikan vahvistaminen.

Norjan entisen ulko- ja puolustusministeri Thorvald Stoltenbergin helmikuussa julkistama raportti pohjoismaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä on konkreettinen mahdollisuus ottaa lisää etumatkaa EU:hun nähden, kun taas EU:n ja Naton turvallisuuspolitiikka polkee paikallaan.

– Ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen ei ole tapahtunut mitään uutta. Jos järjestöt eivät toimi, vaihtoehtona on pohtia pohjoismaisuutta.

– Järjestöjen ulkopuolelle jää joka tapauksessa aika paljon asioita, joissa voi toimia pohjoismaisesti, Ojanen korostaa.

Kaikilla Pohjoismailla on selkeitä yhteistyötarpeita, jotka tällä hetkellä etsivät paikkaansa ja toteuttamistapaansa.

Eroista viis

Äkkiseltään katsottuna viisi Pohjoismaata ovat varsin hassunkurinen perhe. Suomi on EU:n mallioppilas, mutta Tanska ja Ruotsi ovat suhtautuneet jäsenyytensä huomattavan kriittisesti. Yhteisvaluutta euro on toistaiseksi kelvannut vain Suomelle. Tanska, Norja ja Islanti ovat Nato-maita, kun taas Ruotsi ja Suomi ovat pysytelleet liittoutumattomina.

Ojasen mukaan erot eivät ole todellisuudessa haitanneet yhteistyötä.

– Aina on korostettu, etteivät Pohjoismaat ole mikään blokki. Jos ne nyt havaitsevat, että olisi kätevää lisätä yhteistyötä esimerkiksi säästösyystä tai jostakin muusta syystä, niin silloin pitää miettiä, miten tämä yhteistyö parhaiten hoituu, Ojanen sanoo.

Pohjoismaat voisivat myös ehdottaa samoja asioita toteutettavaksi Natossa, EU:ssa tai vaikka kahdenvälisesti Yhdysvaltojen kanssa – erilaisia vaihtoehtoja siis on.

– Mielenkiintoista on, että on tullut esille ajatus, että voitaisiinkin pohtia puhtaasti pohjoismaista kuviota. Se osoittaa minun mielestäni sen, että nämä muut mahdolliset vaihtoehdot eivät oikein toimi.

– Esimerkiksi Naton ja EU:n puolustuspoliittinen yhteistyö on tällä hetkellä joko niin jäykkää tai niitten jäsenkunta on keskenään niin erilaista, että asioista on tosi epätodennäköistä löytää sopua – yleensähän turvallisuusasiat päätetään yksimielisesti. On hieman vaikea saada näitä isoja järjestöjä pääsemään asioissa eteenpäin.

Aktiivinen Suomi

Vaikka Pohjoismaat ovat äkkiseltään katsottuina erilaisia ja kuuluvat eri järjestöihin, muihin maihin verrattuina Pohjoismaat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia. Pitkän ja monipuolisen yhteistyön kautta on syntynyt keskinäistä tuntemusta ja luottamusta, jonka pohjalta yhteistyöhankkeissa toimitaan.

– Luonnostaan voisi ajatella, että Pohjoismaat luottavat enemmän toisiinsa kuin johonkin kaukaiseen Euroopan maahan. Helposti kuvaan astuu kuitenkin naapuriepäluulo. Kun ollaan niin samanlaisia, niin tavalla tai toisella halutaan pitää myös etäisyyttä, Ojanen pohtii.

Muut Pohjoismaat tuntuvat olevan sitä mieltä, että Suomen ratkaisuja ovat pohjoismaisuuden taustalla säädelleet ensin Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä. Selitys on helppo, mutta ei välttämättä pidä kutiaan.

– Jos pitää mainita yksi syy, miksi Suomi liittyi EU:hun, niin se on Ruotsi, ei Venäjä, Ojanen sanoo.

Se, että Suomi EU:n jäsenenä lähti omille linjoilleen verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan, on kuitenkin mielenkiintoista. Ojasen mukaan siinäkään ei ole kyse Venäjästä, vaan Suomen omasta pätemisen tarpeesta.

– Kun tiedettiin, että Suomi ehkä vähän herätti epäluuloja, niin piti jotenkin ylisuoriutua, olla joka paikassa mukana ja heitellä omia aloitteita sinne tänne.

Suomen valitsemana linjana oli tehdä pesäeroa Tanskaan ja Ruotsiin.

– Näiden naapurien kanssa ei ei haluttu olla ihan samoissa pöydissä – ettei kriittisyys tarttuisi, Ojanen ironisoi.

Esimerkiksi vielä riittää pitkään pähkäiltävää siinä, miten eri Pohjoismaat pystyivät tekemään niin erilaiset Emu-ratkaisut, vaikka lähtökohdat olivat hyvin samanlaiset.

Kahta uupuu

Suomi, Tanska ja Ruotsi ottaisivat Norjan ja Islannin tietysti avosylin EU:n jäseniksi. Öljyrikkauksissa kieriskelevä Norja onkin hakenut jäsenyyttä kahdesti, mutta kansa on toistuvasti sanonut ”ei”. Asetelma on varsin erilainen kuin aikoinaan Suomessa.

– Meillä presidentti yhtäkkiä ilmoitti, että nyt saa keskustella Euroopan integraatiosta, ja kohta laitettiinkin hakemus menemään, Ojanen muistuttaa.

Norja on EU:n talousalueen mutta ei EU:n jäsen. Järjestely ei ole välttämättä paras mahdollinen, koska sananvaltaa yhteisissä asioissa on rajatusti.

– Sitä pidettiinkin virallisesti yhtenä perusteena sille, että Suomen piti hakea täysjäsenyyttä.

Talousromahduksen kourissa kärvistelevällä Islannilla on vielä hieman kotiläksyjä tehtävänä, mutta periaatteessa se voi saada ongelmat nopeastikin ratkaistua. Oikotietä ei kuitenkaan ole tarjolla, sillä jonon ohi päästäminen herättäisi pahaa verta muissa hakijamaissa.

Islannin jäsenyyden kompastuskivenä pidetään maalle elintärkeää kalastuspolitiikkaa. Sen suhteen on syytäkin olla tarkkana.

– Tilanne ei ole niin yksinkertainen, että Islannin pitäisi vain suostua johonkin tiettyyn tarjottuun ratkaisumalliin. EU:n kalastuspolitiikka on nykyisellään varsin ongelmallista. Siihen ei olla tyytyväisiä ja sitä pitäisi joka tapauksessa tarkastella uudestaan, Ojanen korostaa.