Pitkään odotettu ja hartaasti valmisteltu valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on lopulta saatettu julkisuuteen. Selonteko on yhtäältä hyvin vanhakantainen, mutta avaa toisaalta myös uusia uria. Suomen puolustuspolitiikan vanhoista periaatteista ei luovuta lainkaan: maan ”puolustus perustuu alueellisen puolustuksen periaatteeseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin sekä vahvaan maanpuolustustahtoon ja kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön”.
Kansallisen puolustuksen periaate saa selonteossa jopa lisävahvistusta. Päinvastoin kuin puolustusvoimien johto on aikaisemmin ehdottanut, hallitus katsoo, ettei sodanajan joukkoja ole tarpeen supistaa nykyisestä 350 000 sotilaasta. Niinpä Suomen armeijan reservi säilyy yhtenä Euroopan vahvimmista. Vahvan reservin kanssa sopusoinnussa on armeijan kehittämisen painopisteen siirtäminen vuodesta 2012 lähtien maavoimien alueellisten joukkojen kehittämiseen.
Parlamentaarisen seurantaryhmän viime kesäkuussa jättämästä mietinnöstä poiketen selonteko esittää, että puolustusmenojen reaalitasoa tulisi nostaa. Kansalliseen puolustukseen panostamisen lisäksi tätä puoltaa myös Naton jäsenilleen asettama tavoite sotilasmenojen kahden prosentin bruttokansantuoteosuudesta – tosin vain viisi jäsenmaata on ylittänyt tämän rajan.
Kansainvälisen turvallisuusympäristön kehityksessä nähdään myönteisiäkin piirteitä. Erityisesti talouden globalisaatio ja Euroopan unionin jäsenyys ovat vahvistaneet Suomen kansainvälistä asemaa ja turvallisuutta. Toisaalta selonteossa putkahtaa vähän väliä esille näkemyksiä uusista ja aikaisempaa vakavammista turvallisuusuhkista, joista monet ovat ei-sotilaallisia luonteeltaan. Lukijalle ei jää epäselväksi se, että perimmäinen turvallisuushaaste on Venäjä, vaikka sen kehitystä ja harjoittamaa politiikkaa ei raportissa kovin voimakkaasti arvostellakaan.
Selontekoa koskevassa julkisessa keskustelussa on huomiota kiinnitetty erityisesti sen Natoa koskevaan analyysiin. Jäsenyys sotilasliitossa nähdään voittopuolisesti myönteisenä ja Suomen turvallisuutta vahvistavana ratkaisuna, joskin raportissa viitataan paineisiin osallistua laajemmin kriisihallintaan liittyvään taloudelliseen ja sotilaalliseen taakanjakoon.
Selonteossa ei eritellä jäsenyyttä puoltavien seikkojen vastapainoksi lainkaan niitä kielteisiä turvallisuusvaikutuksia, joita sotilasliiton jäsenille koituu. Sotilasliiton jäsenillä on poliittinen velvollisuus osallistua muihin jäsenmaihin kohdistuvan hyökkäyksen torjuntaan sekä suurempi riski joutua vastustajan sotilaallisten iskujen kohteeksi. Sotilasliiton jäsenyyden turvallisuusvaikutusten arvioinnissa on aina kyse suhteellisten etujen ja haittojen punninnasta.
Euroopan unioni nähdään Suomelle ”tärkeimpänä ulkosuhteiden viitekehyksenä ja vaikutuskanavana monien keskeisten turvallisuusuhkien torjumiseksi”. Painopistealueita ovat kriisinhallinta, terrorismin vastainen toiminta ja puolustusmateriaaliyhteistyö, jotka ”vastaavat myös Suomen tarpeita”. Useassa yhteydessä viitataan unionin sisäisiin velvoitteisiin yhteisvastuusta ja keskinäisestä avunannosta aseellisessa hyökkäystilanteessa. Suomi on jo nyt ryhtynyt toimiin yhteisvastuulausekkeen toteuttamiseksi ja selonteon mukaan ryhtyy arvioimaan ”valmiuksiaan avunantovelvoitteen täytäntöönpanoon”.
Selonteko torjuu tosiasiallisesti näkemyksen, jonka mukaan Euroopan unioni voisi yksin tai edes ensisijaisesti ratkaista Suomen potentiaalisen turvallisuusongelman tai osallistumisen kansainväliseen kriisinhallintaan. Kansallisen puolustuksen vahvistamisen lisäksi Suomen tulee edelleen tiivistää yhteistyötään Naton kanssa ja kehittää sotilaallista suorituskykyään liiton standardien mukaisesti. Sotilaallista yhteistyötä pohjoismaiden kanssa tulee vahvistaa, mutta se ei tarjoa kuitenkaan vaihtoehtoa yhteistoiminnalle Naton kanssa.
Selonteon lähiluku viittaa siihen, että aktiivinen EU-osallistuminen nähdään edellytyksenä tiiviille yhteistoiminnalle Naton kanssa ja päinvastoin. Ilman aktiivista Nato-politiikkaa ei voida puolestaan toimia menestyksekkäästi unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Muussa tapauksessa liittoutumattomat jäsenmaat saattavat joutua sivuraiteelle. Tästäkin syystä Suomen tulee omalta osaltaan pyrkiä lähentämään EU:ta ja Natoa toisiinsa, mikä myös vahvistaisi mahdollisuuksia hoitaa hyvin suhteita Yhdysvaltojen kanssa.
Selonteon Nato-analyysin sävy antaisi perusteet jäsenyyshakemusta koskevalle päätökselle. Tällaista päätöstä ei tosin esitetä, eikä tehdä, sillä Vanhasen hallituksen ohjelman mukaan tällä kaudella ei jäsenyyttä haeta. Selonteon yleissävy on siinä mielessä rehellinen, joskin kompromissien tulos, että Nato-jäsenyyden kannattajien tavoitteet ja argumentit tulevat siinä kaikkien luettavaksi.
Kun turvallisuus- ja puolustuspoliittinen analyysi näin etenee, niin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ei voida välttää Nato-jäsenyyden käsittelyä kuten tapahtui vuoden 2007 vaaleissa.
Puolueiden on parasta ryhtyä valmistumaan siihen, että reilun kahden vuoden päästä pidettävistä vaaleista tulee Nato-vaalit. Tosin tätäkin keskeisempänä teemana tulee olemaan nyt raivoava talouskriisi, ellei elpyminen ole siihen mennessä lähtenyt reippaasti liikkeelle. Eduskuntavaalien vanavedessä myös vuoden 2012 presidentinvaaleissa Nato-jäsenyys tulee oleman keskeisesti esillä. Tässä mielessä olemme siirtymässä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa uuteen vaiheeseen.