Obama on riisunut käsineensä
Etelä-Suomen Sanomat
Hanna Leppänen

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola kommenterade i tidningen Etelä-Suomen Sanomat 23.8. presidentvalskampanjen i Förenta staterna.

Yhdysvaltain vaalit: Demokraatit ja republikaanit kisaavat tiukasti vaa’ankielivaltioista.

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on alkamassa pari kuukautta kestävä loppuhuipennus. Demokraattien kaksikko Barack Obama ja Joe Biden sekä heidän haastajansa republikaaneja edustavat Mitt Romney ja Paul Ryan ottavat tiukasti yhteen erityisesti nin sanotuissa vaa’ankieliosavaltioissa.
Vaalikampanjaa on jo ennen loppurynnistystä moitittu likaiseksi ja osapuolia syytetty loanheitosta. Myös presidentin sanotaan riisuneen käsineensä ja ottaneen kovat otteet käyttöön.
– Barack Obama näyttää nyt valinneen erilaisen vaalitaistelun, myöntää ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista. Hänen mukaansa presidentti Obama on selvästi unohtanut neljä vuotta sitten esillä pitämänsä keskustelun tason nostamisen.
Vuoden 2008 presidentinvaaleissa demokraattien pääehdokkaiksi nousseiden Barack Obaman ja Hillary Clintonin keskinäistä taistelua kuvailtiin likaiseksi, mutta Obaman ja republikaaneja edustaneen John McCainin syksyistä mittelöä pidettiin varsin siistinä.

Republikaanit haluavat ohjelmajohtaja Aaltolan mielestä puhua taloudesta, koska katsovat sen olevan heidän valttinsa näissä vaaleissa. Demokraatit, jotka joutuisivat olemaan puolustuskannalla talouskeskustelussa, ovat tarttuneet republikaaniehdokkaiden henkilöön ja leimanneet heidät epäilyttäviksi arkkikonservatiiveiksi.
– Republikaanien presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn Euroopan-matkaa on käytetty lyömäaseena ja todisteltu, että hän on johtajana huono ja mielipiteissään tuuliviiri, Aaltola sanoo.
Romneyn varapresidenttivalinnan taustalla Aaltola näkee halun vahvistaa republikaanien peruskannattajakuntaa ja mobilisoida heidät mukaan kampanjointiin. Ajatuksena on, että aktiivinen perusjoukko vetää mukaan myös kannastaan epävarmempia.
Varapresidenttiehdokkaaksi valittu Paul Ryan tunnetaan tiukan budjettikurin ja varakkaiden lievän verotuksen kannattajana. Hänen tukensa teekutsuliikkeen parissa on paljon vankempi kuin Mitt Romneyn. Mika Aaltola uskoo, että toistaiseksi hieman vaisusti esiintynyt teekutsuliikekin lähtee vielä voimalla liikkeelle.

Vaalitaistelu on rajua etenkin vaa’ankieliosavaltioissa, jotka eivät ole selvästi sen enempää demokraattien kuin republikaanienkaan kotikenttää. Erityisen ahkerasti ehdokkaat vierailevat Ohiossa, Iowassa ja Floridassa. Tärkeitä osavaltioita ovat myös Colorado, Michigan, Nevada, New Hampshire, New Mexico, Pohjois-Carolina, Pennsylvania, Virginia ja Wisconsin. Sen sijaan esimerkiksi Kalifornian uskotaan taas menevän demokraateille ja Texasin republikaaneille.
Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista pitää vaa’ankieliosavaltioiden merkityksen korostamista vähän outona, koska liikkuvia äänestäjiä ei polarisoitumisen vuoksi ole niin paljon kuin aikaisemmin. Toistaiseksi presidentti Obaman kannatusluvut ovat olleet jonkin verran Romneyn lukuja suuremmat, mutta asetelma tulee syksyn mittaan täsmentymään.
– Perinteisesti haastajapuolueen varapresidenttiehdokkaan nimeäminen aiheuttaa pienen piikin suosioluvuissa, joskaan tänä vuonna se ei ollut kovin huomattava. Sitten puoluekonventit ja niihin liittyvä hypetys nostavat ensin yhtä puoluetta ja sitten toista, ohjelmajohtaja Aaltola selittää.
Lokakuun väittelyjen ja lähikuukausien taloudellisen kehityksen arvellaan olevan lopuksi hyvin ratkaisevia.

Puoluekonventit nostavat ensin yhtä ja sitten toista puoluetta.Ohjelmajohtaja Mika Aaltola

Vaalikalenteri

Neljä väittelyä lokakuussa
Seuraava iso tapahtuma presidentinvaalikampanjassa on republikaanien puoluekokous Floridan Tampassa 27. elokuuta alkaen.
Demokraatit kokoontuvat puoluekokoukseensa Pohjois-Carolinan Charlotteen viikkoa myöhemmin.
Puoluekonventeissa presidentti- ja varapresidenttiehdokkaat asetetaan virallisesti ehdolle.
Lokakuussa järjestetään neljä väittelytilaisuutta. Presidenttiehdokkaat ottavat yhteen Coloradon Denverissä, New Yorkin Hempsteadissa ja Floridan Boca Ratonissa. Varapresidentin tehtävää tavoittelevat väittelevät Kentuckyn Danvillessa.
Vaalipäivä on 6. marraskuuta ja presidentin virkakausi alkaa 20. tammikuuta.
Presidentin lisäksi amerikkalaiset valitsevat marraskuun vaaleissa edustajainhuoneen jäsenet, kolmanneksen senaatin jäsenistä ja suuren joukon osavaltioiden senaattien jäsenistä sekä aluetason edustajista.
Presidentinvaalien ja samaan aikaan järjestettävien kongressivaalien on laskettu maksavan yhteensä 4,7 miljardia euroa.

Lähde: Center for Responsive Politics.

Obama pitää kiinni Bidenista

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on tunnettu kommenteistaan, joita on jouduttu myöhemmin täsmentämään tai korjailemaan. Häntä on jopa verrattu George Bush vanhemman varapresidenttiin Dan Quayleen, joka oli niin kuuluisa epäviisaista lausunnoistaan, että häntä pidettiin Bushin parhaana henkivakuutuksena.
Tuorein kohu Joe Bidenin sanomisista syntyi, kun hän viittasi Mitt Romneyn ja Paul Ryanin kaavailemiin Medicare-ohjelman tiukennuksiin ja sanoi pääosin afroamerikkalaisista koostuvalle kuulijajoukolle, että republikaanit haluavat nämä takaisin kahleisiin. Kommentti ei tiettävästi ollut Bidenin oma lipsautus, vaan puheen ennalta sovittu osuus.
Romneyn leiri joka tapauksessa tulistui Bidenin puheista ja syytti demokraatteja rasismi-kortilla pelaamisesta.

New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani sanoi omana käsityksenään, ettei Joe Biden ole oikein välkky. Tähän demokraatit vastasivat, ettei Giulianin puheista kannata välittää, olihan tämä todistanut oman tasonsa suosittelemalla neljä vuotta sitten Sarah Palinia republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi.
Palinia onkin väitetty Bidenin pelastukseksi vuoden 2008 vaalikampanjassa. Tämä kun tarjosi niin paljon päiviteltävää, että Biden sai möläytyksineen olla jokseenkin rauhassa. Presidentti Barack Obama on puolestaan vakuuttanut, ettei hänellä ole mitään aikomusta vaihtaa varapresidenttiään.
Ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista uskoo Obaman kuitenkin pitävän kiinni kannastaan, vaikka monissa amerikkalaiskommenteissa on suositeltu varapresidentti Joe Bidenin ja ulkoministeri Hillary Clintonin tehtävien vaihtoa.
– Bidenista luopuminen olisi mahdollista vain siinä tapauksessa, että tapahtuu jotakin aivan tavatonta ja demokraattien kannatus lähtee jyrkkään laskuun, Aaltola arvelee.