Tapani Vaahtoranta
Tidningen Suomi-USA 2/2009
“En tule koskaan unohtamaan tätä päivää. Olen niin iloinen meidän kaikkien puolesta. Tarvitsemme muutoksen. Nyt tuntee, että se on alkamassa.” Näin suositun Ben’s Chili Bowlin tarjoilija kuvasi tuntojaan, kun presidentiksi valittu Barack Obama kävi tammikuun alussa kuppilassa syömässä. Sanoi ja teki Obama tuolloin mitä tahansa, siitä tuli iso uutinen. Olin saapunut keskelle Obamamaniaa.
Politiikkaa seuraavalle vuoden 2009 alkupuoli oli Washingtonissa hyvin mielenkiintoista aikaa. Obaman vaalivoitosta käynnistyi iso muutos. Innostus oli käsin kosketeltava. Kevään edetessä ilmapiiri sai muitakin sävyjä. Mukaan tulivat poliittinen riitely, Wall Streetia kohtaan tunnettu suuttumus sekä epävarmuus – jopa epätoivo – talouden syvien ongelmien edessä.
George Bush jätti Valkoisen talon poikkeuksellisen epäsuosittuna presidenttinä. Lähihistoriassa vain Richard Nixonin kannatusluvut ovat olleet alhaisemmat, ja hänhän joutui eromaan Watergate –skandaalin takia. Bushin epäsuosiolle on monta syytä. Irakin sota söi Yhdysvaltojen arvovaltaa ja kansalaisten kannatusta. Hurrikaani Katriina osoitti liittovaltion kyvyttömyyden suojella vähäosaisia kansalaisia. Kaiken huipuksi Yhdysvaltojen talous romahti loppuvuodesta 2008.
Asun New Hampshire Avenuella viiden minuutin kävelymatkan päässä Dupont Circlelta. Oli heti helppo nähdä, kumpaa ehdokasta taloni asukkaat olivat äänestäneet. Ikkunoihin oli kiinnitetty Obaman mainokset, eikä niitä ole otettu pois vieläkään. Ylipäätään näytti siltä, että koko Washington olisi kannattanut Obamaa. Virkaanastujaisten kulisseja alettiin saavuttuani pystyttää Pennsylvania Avenuelle, jonka varrella myös työpaikkani Woodrow Wilson Center sijaitsee.
Amerikkalaisen politiikan synkemmänkin puolen havaitsi, kun Obaman perhe muutti Chicagosta Valkoista taloa vastapäätä olevaan Hay-Adams -hotelliin. Hotelli eristettiin niin tehokkaan näköisesti, että oli vaikea kuvitella, miten kukaan olisi ainakaan hotellissa päässyt Obaman kimppuun. Kerrottiin myös, että uuden presidentin turvamiehiksi ei ollut halukkaita. Työtä pidettiin liian vaarallisena.
Obamamania huipentui tammikuun 20. päivänä, kun yli miljoona ihmistä kerääntyi Malliin seuraamaan virkaanastujaisia. Sinä päivänä puhalsi todella kylmä viima, mikä ei kuitenkaan pitänyt eri puolilta maata tulleita Obaman kannattajia juhlimasta ehdokkaansa voittoa. Bushille buuattiin, Dick Cheynea ivattiin ja Obamalle hurrattiin.
Republikaanit ovat nyt lamassa ilman uskottavaa poliittista vaihtoehtoa ja näkyvää johtajaa. Asetelmassa on paljon samaa kuin 1980-luvun alkupuolella, kun edellisen kerran asuin Yhdysvalloissa. Ronald Reagan oli tuolloin käynnistänyt konservatiivisen vallankumouksensa, ja hänet valittiin uudestaan presidentiksi 1984. Ote oli GOP:lla. Demokraateilta puuttuivat keinot haastaa Reagan. George Bushin kaksi kautta jatkoivat tätä vaihetta Yhdysvaltojen politiikassa. Kun Bush oli valittu uudelleen, tutkijat puhuivat jopa pysyvän konservatiivisen enemmistön muodostumisesta. Monet uskoivat, että republikaanien valtakausi jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen. Toisin kävi.
Menin ensi töikseni ostamaan Obaman ”The Audacity of Hope” -kirjan Dupont Circlen kuulusta Kramerbook –kirjakaupasta. Halusin tietää, mistä oikein on kysymys. Mitä uusi presidentti ajattelee, ja mitä hän aikoo tehdä? Kirjassaan Obama analysoi terävästi amerikkalaisen yhteiskunnan isot ongelmat ja esittää niihin perustellut ratkaisut. Puhe muutoksesta alkoi saada mielessäni sisältöä. Itse asiassa Obaman tavoitteena on lopettaa Reaganin aloittama vallankumous ja lähteä viemään Yhdysvaltoja uuteen suuntaan. Se tarkoittaa koululaitoksen ja terveydenhuollon uudistamista, tosirikkaiden kansalaisten verojen korottamista ja energiapolitiikan täysremonttia.
Kuulostikin oudolta, kun Obama samalla lupasi lopettaa “partisan” –politiikan ja perustaa uudistuksensa konseksukselle. Miten republikaanit voisivat kannattaa sen politiikan hylkäämistä, jota he olivat olleet toteuttamassa? Kun senaatti äänesti elvytyspaketista, karu todellisuus tuli ilmi. Vain kolme republikaania lipesi rintamasta ja asettui Obaman puolelle. Itse asiassa konsensuksen sijasta ero demokraattien ja republikaanien välillä on tullut selvemmin näkyviin. Kun Obama kertoi avoimesti pitkälle menevistä muutostavoitteistaan ja lähti nopeasti niitä toteuttamaan, republikaanien leiristä alkoi kuulua puheita poliittista kenttää jakavasta isosta filosofisesta erosta. He alkoivat muistuttaa olevansa pienen valtion ja alhaisten verojen puolue. Obamaa ryhdyttiin syyttämään yrityksestä tuoda “eurooppalainen sosialismi” Yhdysvaltoihin. Useimmat tarkoittivat tällä sosialidemokratiaa, mutta myös Marxin, Leninin ja Stalinin nimiä on käytetty käännyttämään amerikkalaisia uuden presidentin politiikkaa vastaan.
Monelle poliittisen kentän oikean laidan edustajalle Eurooppa on muutenkin hyvä huono esimerkki. Euroopasta voidaan sanoa mitä tahansa omien näkemysten tueksi. Kun kuukauden sisällä kahdeksassa ampumisessa 57 amerikkalaista sai surmansa, julkisuudessa puhuttiin ties kuinka monennen kerran siitä, tulisiko aseiden hallussapitoa rajoittaa. CNN:n ohjelmassa saatiin kuulla aseita kannattavan keskustelijan suusta, ettei Pariisissakaan järjestys säilyisi, ellei joka kadun kulmassa seisoisi konepistoolein aseistautunut poliisi.
Polarisaation huippu – tai paremminkin pohjanoteeraus – oli radion puheohjelman vetäjän Rush Limbaughin esiintyminen republikaanien kokouksessa. Puhetta on vaikea uskoa todeksi, ellei sitä itse näe ja kuule. Asian voi käydä toteamassa hänen kotisivultaan: http://www.rushlimbaugh.com/home/daily/site_030209/content/01125106.guest.html. Puheesta nousi julkisuudessa heti iso kohu. Republikaanien tuore johtaja otti Limbaughiin etäisyyttä leimaamalla tämän viihdyttäjäksi. Seuraavana päivänä hän kuitenkin joutui pyytämään anteeksi. Limbaughin meuhkaaminen oli koskettanut konservatiivisten amerikkalaisten syviä tuntoja.
Kevään edetessä talousongelmien syvyys kävi selväksi jokaiselle amerikkalaiselle. Moni alkoi kysyä, miten niistä selvitään. Kun verovaroin pystyssä pidetyt suuryritykset maksoivat johtajilleen miljoonien dollarien bonuksia, seurauksena oli suuttumus. Obama vastasi kertomalla yritysjohtajille, että entiset ajat ja tavat “are now over”. Tästä eteenpäin valtio valvoo, miten sen rahoja käytetään. Konkurssikypsän General Motorsin toimitusjohtaja joutui jättämään paikkansa.
Tätä kirjoittaessani on vielä ennenaikaista sanoa, miten Obaman ja Yhdysvaltojen käy. Pieniä merkkejä talouden elpymisestä saattaa olla näkyvissä. Amerikkalaiset myös tuntuvat suhtautuvan tulevaisuuteen vähän toiveikkaammin kuin pari kuukautta sitten. Paljon on pelissä. Obaman haaste ei ole pelkästään kotimaassa. Jos hän epäonnistuu, Kiinan nousu maailmanmahdiksi Yhdysvaltojen rinnalle on entistä todennäköisempää.