Obamas nya kurs i Afganistan

Barack Obamalle on maan Afganistanin-politiikka ollut jatkuvaa päänsärkyä. Hänellä on kyllä ollut selvät tavoitteet, mutta niiden saavuttaminen on osoittautunut vaikeaksi. Obama on halunnut pitkään siirtää Yhdysvaltojen politiikan painopisteen Irakista Afganistaniin. Kun Irakin tilanne on nyt ainakin väliaikaisesti rauhoittunut, tämä muutos politiikassa on käynyt mahdolliseksi.

Muutoksen on tehnyt välttämättömäksi Afganistanin huonontunut turvallisuustilanne. Talibanien vastarintaliike on saanut entistä voimakkaamman jalansijan erityisesti maan eteläosissa ja on kyennyt tekemään iskuja myös pääkaupunkiin, Kabuliin. Lisäksi Hamid Karzain johtama Afganistanin hallitus ei ole kyennyt vahvistamaan omia turvallisuusjoukkojaan riittävän nopeasti.

Ongelmia on mutkistanut presidentinvaalien syvällekäyvä vilppi. Karzai sai vaalien ensimmäisellä kierroksella yksinkertaisen enemmistön vain petoksella. Kansainvälisen paineen alaisena hän suostui toiseen kierrokseen, jota ei kuitenkaan koskaan järjestetty koska vastaehdokas Abdullah Abdullah luopui epäillen toisenkin kierroksen rehellisyyttä. Näin Karzai sai jatkokauden presidenttiydellään tavallaan takaovesta.

Obaman Afganistan-puhetta on odotettu pitkään. Se oli huolellisesti valmisteltu ja tyylikkäästi kirjoitettu, ja sen sanoma oli selvä: Yhdysvallat aikoo kukistaa talibanit sotilaallisesti. Puheen taustalla oli amerikkalaisten Afganistanissa toimivien joukkojen komentajan, kenraali McChrystalin valmistelema suunnitelma. Siinä oli kolme vaihtoehtoa, joissa lisäjoukkojen määrä vaihteli 10 000–60 000 sotilaan välillä.

Obama päätyi haarukan keskivälille ja ilmoitti lähettävänsä ensi kesään mennessä Afganistaniin 30 000 uutta sotilasta entisen 68 000 sotilaan lisäksi. Näin osana Naton ISAF-operaatiota toimivien amerikkalaisjoukkojen lukumäärä on kolminkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana.
Muilta Nato-mailta odotetaan lisäjoukkoja, mutta asian arkaluontoisuuden vuoksi Obama ei maininnut nimeltä yhtään maata, eikä pyydettävien lisäjoukkojen määrää. Erityisen vaikea tilanne on Saksassa, jossa entinen puolustusministeri ja armeijakomentaja juuri erosivat sen sotilaiden ohjatessa pommittamaan siviilisaattuetta.

Joka tapauksessa kovin suurta lisäpanosta ei liittolaisilta ole odotettavissa sen lisäksi, että Englanti äskettäin lupasi 5 000 sotilasta lisää. Toisaalta Ranska on ilmoittanut, ettei lisäjoukkoja tule ja pahoja tappioita kärsineet hollantilaiset ja kanadalaiset ovat ilmoittaneet vetävänsä joukkonsa pois Afganistanista ensi vuoden aikana. Tämän vuoksi amerikkalaisten katseet ovat kääntyneet Aasiaan, missä ainakin Etelä-Korean odotetaan lupaavan apua.

Myös Suomelta on pyydetty lisäjoukkoja nykyisen 120 sotilaan lisäksi. Pidän epätodennäköisenä, että meillä syntyisi poliittista yhteisymmärrystä uusien taistelujoukkojen lähettämisestä. Sen sijaan on mahdollista, että Suomi lupaa lähettää lisää sotilas- ja poliisikouluttajia sekä siviilityöntekijöitä. Toivoa sopii, että tällä kertaa tieto kulkee poliittisten päättäjien välillä.

Obama ilmoitti puheessaan, että amerikkalaisia joukkoja aletaan vetää pois Afganistanista kesästä 2011 alkaen. Ajankohta on poliittisesti valittu. Yhdysvalloissa pidetään presidentinvaalit marraskuussa 2012, jolloin Obama pyrkii oletettavasti jatkokaudelle. Vaalitaistelu alkaa viimeistään vuotta aikaisemmin. Hänen olisi vaikea käydä uskottavaa kampanjaa, ellei Afganistanissa olisi tapahtunut mitään edistystä. Jo nyt hänen puolueessaan, demokraateissa, on tuntuvaa vastustusta joukkojen lisäämiselle.

Asettamalla joukkojen vähentämisen aloittamiselle tiukan aikarajan Obama on tehnyt ratkaisevan valinnan. Yhtäältä hän kommunikoi kaikille, että Yhdysvaltojen sotilaallinen sitoutuminen Afganistaniin on määräaikainen. Samalla puheessa asetettiin selvät mittapuut, joilla Karzain hallituksen toimintaa arvioidaan: korruptiota on kitkettävä ja maan poliittista yhtenäisyyttä on lujitettava. Ellei näin tapahdu, niin Washington saa entistä paremmat syyt vetäytyä Afganistanista.

Toisaalta tiukka aikaraja saattaa merkitä sitä, että Obama on maalannut itsensä poliittisesti nurkkaan. Vuosi on hyvin lyhyt aika hankkia sotilaallinen ratkaisu Afganistanin hyvin monimutkaisessa tilanteessa. Jos sotilaallista tulosta ei synny, niin Obaman hallinnon on valittava vetäytymisen ja sodan jatkamisen välillä. Huomion arvoista on, että hänen puheessaan ei mainittu mitään toisesta amerikkalaisoperaatiosta, nimeltään Enduring Freedom, jossa 30 000 amerikkalaista sotii omin voimin al-Qaidaa ja muita todellisia terroristeja vastaan.

Joskus asian kieltäminen antaa sille lisämerkitystä. Puheessaan Obama vakuutti voimakkaasti, että Afganistan ei ole hänen Vietnaminsa, jossa sodan eskaloiminen johti lopulta haaksirikkoon. Täysin ei ole kuitenkaan poissuljettu, että Obaman nyt voimakkaasti laajentama operaatio ei onnistu sotilaallisesti ja tuottaa voimakkaan poliittisen takaiskun. ISAF-operaation onnistuminen on ratkaisevan tärkeää myös Natolle, jonka merkityksestä alettaisiin keskustella entistä kiivaammin sen epäonnistuessa.

On ennenaikaista spekuloida siitä, tuleeko Afganistanista Obaman poliittinen hauta, mutta täysin tätä vaihtoehtoa ei voi sulkea pois. Tämä himmentäisi tietysti Nobelin rauhanpalkintoa, jonka hän ottaa Oslossa vastaan ensi viikolla. Vielä ongelmallisempaa olisi se, että Afganistanin ongelmat tuhoaisivat sen hyvän alun, jonka Obama on käynnistänyt sekä yhteistyöhenkisten kansainvälisten suhteiden vahvistamisessa että amerikkalaisen yhteiskunnan taloudellisessa ja sosiaalisessa uudistamisessa.