Suomen arktiset tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään
Helsingin Sanomat

Utrikespolitiska institutets forskare Harri Mikkola och Juha Käpylä har publicerat i Helsingin Sanomat 30.9. ledarartikeln ‘Suomen arktiset tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään’. 

 

Länk till artikeln i Helsingin Sanomat

 

Suomen tuore arktinen strategia painottaa alueelta saatavia taloushyötyjä. Samalla monien muiden tavoitteiden saavuttaminen näyttää entistä vaikeammalta.

Valtioneuvosto hyväksyi elokuussa Suomen uuden arktisen alueen strategian. Päivitys aikaisempaan vuoden 2010 strategiaan oli tarpeen, sillä arktinen alue on viime vuosina muuttunut voimakkaasti.

Uusi strategia havainnoi hyvin ja kokonaisvaltaisesti näitä muutoksia. Tämä on samalla myös sen suurin puute. Strategia on ennemmin Suomen arktisen politiikan ja osaamisen lavea esittely kuin tarpeellinen valinta vaihtoehtoisten ja usein keskenään ristiriitaisten toimien ja politiikkasuuntien välillä.

Usean strategiassa listatun tavoitteen saavuttaminen on käytännössä entistä hankalampaa. Ilmastonmuutoksen ja arktisen alueen eli Arktiksen sulamisen seurauksena avautuvat energiavarannot ja uudet merireitit kasvattavat alueen globaalia geopoliittista merkitystä.

Samalla alue taloudellistuu ja toimijat lisääntyvät. Alueen hallintaan liittyvät kysymykset monimutkaistuvat ja tulevat entistä enemmän osaksi kansainvälistä politiikkaa.

Arktiksen kehitys avaa liiketoimintamahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle, muun muassa infrastruktuurihankkeille ja laivanrakennukselle. Uusi strategia nostaa taloudelliset ulottuvuudet esiin aiempaa voimakkaammin ja kokonaisvaltaisemmin. Se ei kuitenkaan esitä riittävästi valintoja vaihtoehtoisten toimien välillä.

Ilman selviä kärkihankkeita strategian tavoitteet Suomen teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi on hankala toteuttaa.

Strategia korostaa arktisen alueen kestävää ympäristöllistä ja sosioekonomista kehitystä. Tosiasiassa taloudellistuvan ja globalisoituvan arktisen alueen kehitys kulkee poispäin näistä painotuksista.

Arktisen alueen kasvava talouspotentiaali tarkoittaa väistämättä tämän hauraan alueen ympäristöhaasteiden lisääntymistä. Strategiassa jää epäselväksi, miten poliittinen painotus lyhyen aikavälin taloudellisiin mahdollisuuksiin käytännössä sovitetaan yhteen ympäristönäkökulmien kanssa.

Alkuperäiskansoilla on perinteisesti ollut rooli ja vaikutusvaltaa arktisen alueen hallinnassa. Kun ottaa huomioon muun muassa alueen globalisoitumisen ja Arktikselta saatavien taloudellisten hyötyjen suuruuden niin lännessä kuin idässäkin, on oletettavaa, että alkuperäiskansojen suhteellinen asema ja mahdollisuudet vaikuttaa oman asuinalueensa kehitykseen kaventuvat entuudestaan.

Myös Suomen vaikutusvallan turvaamisessa on omat haasteensa. Suurten toimijoiden ilmaantuminen Arktikselle kaventanee ajan mittaan Suomen kaltaisten pienten arktisten valtioiden perinteistä asemaa alueen hallinnassa. On oletettavaa, että Suomen rooli rajautuu yhä enemmän muualla päätettyjen raamien sisällä toimimiseen.

Panosten kasvu ja uusien toimijoiden kyky arktiseen toimintaan kaventavat Suomen mahdollisuutta muokata ennakoivasti arktisen hallinnan suurta agendaa. Tämä tekee Suomesta enemmänkin tilanteeseen sopeutujan kuin alueen kehityksen innovaattorin.

Kuitenkin uusien globaalien toimijoiden ottaminen osaksi Arktiksen hallintaa on Suomelle tärkeää, sillä se estää suurten toimijoiden yksipuolista toimintaa ja ylläpitää arktisen alueen vakaata turvallisuuspoliittista tilannetta.

Alueen globalisoituessa kansainvälinen yhteistyö tulee nähdä laajemmin kuin vain alueellisena yhteistyönä. Suomelle olisi tärkeää vaikuttaa Arktiksen kehitykseen esimerkiksi EU:n kautta laaja-alaisemmin kuin strategiassa ehdotetaan.

Tanskan ja Ruotsin lisäksi muillakin EU-valtioilla on arktisia intressejä. Yhteistyömahdollisuudet myös Pohjois-Amerikan valtioiden kanssa on syytä kartoittaa tarkasti.

Arktinen alue on nyt monessa suhteessa kriittisen kynnyksen äärellä. On tärkeää, että alueen tarjoamia lyhyen aikavälin hyötyjä verrataan tarkasti muutoksen tuomiin alueellisiin ja globaaleihin uhkiin. Samalla on entistä tärkeämpää, että toiminnan prioriteetit ja tarvittavat resurssit ovat tarkasti harkittuja, kohdennettuja ja realistisia.