Japanin politiikan näköalat sotkuiset
Turun Sanomat
Elina Tuukkanen

Ichiro Ozawalla on päärooli puoluepelien taustan varjoteatterissa

Japanin pääministeri vaihtui yllätysvauhdilla, mutta uuden pääministerin Naoto Kanin ei tarvitse merkitä vakaata poliittista tulevaisuutta. Japanin puoluekenttä muovautui historiallisella tavalla uusiksi kahdeksan kuukautta sitten. Nyt se rakoilee.

Demokraattinen puolue DPJ ylsi syksyn 2009:n vaaleissa oppositiosta äänivyöryllä valtaan. DPJ:n liitokset ovat natisseet pitkin talvea.

Puoluekentällä keskusta-vasemmistoon sijoittuvan DPJ:n avainhahmo on pääministeri Yukio Hatoyaman lailla keskiviikkona eronnut pääsihteeri Ichiro Ozawa.

Ozawalla on pitkään ollut johtorooli puolueensa taustalla näyteltävässä varjoteatterissa. Hänestä riippuu pitkälti se, hajoaako puolue vai pysyykö se koossa.

”Pirstoutuminen toisi kaaoksen”

Tokio Insitute of Technologyssa parhaillaan työskentelevä tutkija Alexandru Luta sanoo, että Ichiro Ozawa pystyisi hyvinkin perustamaan jälleen kerran uuden puolueen.

–Se olisi kaaos. Sen jälkeen olisi kysyttävä, kuka johtaa hallitusta ja maata, Luta arvioi.

Japanissa on heinäkuussa  parlamentin ylähuoneen vaalit, joiden jälkeen hallituksen johto ja kokoonpano saattavat jälleen joutua muutoksen eteen.

Demokraattinen puolue DPJ on useamman entisen oppositiopuolueen yhteensulautuma. Neljä pientä liberaalia tai sosiaalidemokraattista puoluetta muodostivat sen 1998.

Keskeinen tekijä demokraattipuolueen synnyssä oli Alexandru Lutan mukaan entinen liberaalidemokraatti Ozawa, joka oli tyytymätön vanhaan konservatiiviseen  hallituspuolueeseen LDP:hen.

Ozawa on viime ajat ollut varsin epäsuosittu sekä omassa puolueessaan että mielipidekyselyissä.

Moni uusi nimi on aloittanut poliittisen uransa demokraattisessa puolueessa Ozawan suojeluksessa ja tämän nostamana, ja mikäli Ozawa päättää lähteä, hänen on ilmeisen helppo saada ”hovinsa” mukaan.

Okinawasta tuli kohtalonkysymys

Hatoyaman kaudella demokraattinen puolue sai täyspotin. Viime syksyn vaaleissa se keräsi parlamentin alahuoneen 480 paikasta 308 ja hallitustie oli auki. Hatoyaman väitetään kuitenkin kulkeneen ”pää pilvissä”.

Häntä syytettiin päättämättömyydestä, jälleen kerran rahoitusepäselvyyksistä sekä, pahimpana kaikista, siitä ettei hän pystynyt häätämään Yhdysvaltain sotilastukikohtaa Okinawalta, vaikka oli niin luvannut. Pääministerin suosio laski dramaattisesti.

Demokraattipuolueessa on taustansakin vuoksi monia eri tavoin ajattelevia ryhmittymiä. Alexandru Luta sanoo, että esimerkiksi verotuksesta, eläkkeistä ja ilmastopolitiikasta näkemykset ovat hyvin monimutkaisia.

Lähes yhtäjaksoisesti 54 vuotta Japania hallituksessa luotsannut LPD ei sekään ole enää entisellä tavalla tiivis. Perinteisellä puolueella juurikaan mahdollisuuksia oppositiosta takaisin hallitukseen, ellei nuorempi puolue DPJ hajoa.

Sirpaloituneella ja skandaaleista kärsinyt LDP on ollut vaikeuksissa sitten syyskuun vallanvaihdoksen.