Miksi Ranska lähti sotaan?
Helsingin Sanomat
Leo Pugin

Utrikespolitiska institutets programdirektör Mika Aaltola analyserade i Helsingin Sanomat 15.1. Frankrikes beslut att stöda regeringens trupper i Mali.

 

Länk till artikeln i Helsingin Sanomats onlinetidning (s. B1-2)

 

Ranska ei halua uuden Afganistanin syntyvän entiseen siirtomaahanasa Maliin.

Kun François Hollande aloitti Ranskan presidenttinä viime toukokuussa, hän vakuutti, ettei Ranska tule enää puuttumaan entisten afrikkalaisten siirtomaidensa sisäisiin asioihin.

Nyt, kahdeksan kuukautta myöhemmin, Hollande on lähettänyt joukkoja Ranskan entiseen siirtomaahan Maliin.

Malissa ranskalaiset auttavat hallituksen joukkoja torjumaan islamistikapinallisten etenemisen.

Luulisi, että Hollanden takinkääntö olisi saanut arvostelijat liikkeelle. Mutta ei. Paria soraääntä lukuun ottamatta Malin operaatiolla on Ranskassa laaja tuki.

Miksi Ranska sitten päätti lähteä Maliin? Operaatio on jo nyt osoittautunut odotettua vaikeammaksi, ja seuraukset voivat olla moninaiset.

Esimerkiksi terroristiverkosto al-Qaidalla on Saharan alueella kahdeksan ranskalaista panttivankia. Heidän henkensä on vaakalaudalla.

Malin pääosin muslimienemmistöisissä naapurimaissa asuu 30 000 Ranskan kansalaista, joiden elämää operaatio ei helpota. Pariisissa ja muualla Ranskassa on jouduttu nostamaan valmiutta lisääntyneen terroriuhan vuoksi. Ranskassa katsottiin silti, ettei muita vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole.

Euroopan eteläpuolelle ei haluta valtiota, jota hallitsevat kovan linjan islamistit ja joka olisi terrorismin pesäke.

“Pelin henki on syyskuun 11. päivän [Yhdysvaltojen terrori-iskujen vuonna 2001] jälkeen ollut se, ettei uutta Afganistania pääse syntymään”, ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista sanoo.

Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius puolustikin operaatiota toteamalla, että mikäli Mali kaatuu kapinallisten käsiin, se muodostaa uhan paitsi Afrikalle myös Euroopalle.

Ranskalla onkin ollut laaja tuki Malin-operaatiolleen. Tähän mennessä Britannia, Saksa ja Yhdysvallat ovat ilmoittaneet osallistuvansa operaatioon ainakin jollain tasolla. Monet muut maat ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä myöhemmin tarpeen niin vaatiessa.

Se, että juuri Ranska kantaa päävastuun Malin operaation kansainvälisestä ulottuvuudesta, on itsestään selvää – Hollanden siirtomaapuheista huolimatta.

Euroopalla on perinteisesti ollut halukkuutta vaikuttaa Afrikan kehitykseen.

Ranska pitää itseään suurvaltana ja haluaa myös näyttää sen. Pariisissa on katsottu, että on suorastaan velvollisuus auttaa entisen siirtomaan hallitusta.

Se, että Ranska hakisi toiminnallaan taloudellisia etuja, ei liene operaation kannalta merkittävä katalysaattori. Ne ajat, jolloin Ranskan tuki afrikkalaisjohtajille oli kytköksissä ranskalaisen suurteollisuuden intresseihin, alkavat olla ohi.

Mika Aaltolan mukaan Malissa on kyse myös Libyan sodan jälkilöylyistä. Muammar Gaddafin kaaduttua 2011 Libyasta Maliin siirtyi paitsi radikaaleja islamisteja myös aseita. Nyt Ranska paikkailee tätäkin ongelmaa.

Aaltola ei usko, että Ranska sitoisi itsensä pitkäaikaiseen operaatioon. Päävastuu pyritään siirtämään alueelliselle toimijalle eli Afrikan unionille.

Aaltola muistuttaa, ettei Mali ole ainoa ongelma Keski-Afrikassa.

“Ei tämä Maliin lopu. Suurvaltapoliittisesta näkökulmasta koko keskinen Afrikka on hankalassa tilanteessa”, hän toteaa.

Mitä ilmeisimmin Malin esimerkki tulee toistumaan.

“Länsimaat haluavat estää sellaisen hallinnon valtaannousun, joka ei niitä miellytä. Riippumatta siitä, onko terroristinäkökohtaa vai ei”, Aaltola arvioi.