Turun Sanomat, 20.2.2008
Raimo Väyrynen
Asenteiden kärjistyminen sekä kansainvälisesti että Serbian ja Kosovon välillä ehkäistävä
Kosovo on odottanut itsenäisyyttä vähintään alkuvuodesta 2006, jolloin
Martti Ahtisaarelle annettiin tehtäväksi sen kansainvälisen aseman
määrittely. Hän sai suunnitelmansa valmiiksi vajaa vuosi sitten ja sen
jälkeen on Kosovon itsenäisyydelle pyritty löytämään hyväksyttävät
kansainväliset kehykset.
Alueen parista miljoonasta asukkaasta noin 90 prosenttia on albaaneja
ja loput serbejä. Kosovolaisten aseellinen vastarinta alkoi Slobodan
Milosevicin hallitsemaa Serbiaa vastaan 1990-luvulla ja käydyn
laajamittaisen sodan jälkeen alue on ollut vuodesta 1999 lähtien YK:n
hallinnassa.
Ahtisaaren suunnitelman mukaan YK:n turvallisuusneuvoston tulisi
myöntää Kosovolle ehdollinen itsenäisyys, joka toteutuisi
siirtymäkauden jälkeen ehtojen tullessa täytetyksi.
Belgrad ei ole missään vaiheessa osoittanut valmiutta tällaiseen
myönnytykseen, vaan on enintään luvannut Kosovolle laajan itsehallinnon
jos se pysyy Serbian yhteydessä.
Länsi on pyrkinyt kyllä ojentamaan Belgradille porkkanoita – kuten
rauhankumppanuus Natossa ja EU:n jäsenyysprosessin aloittaminen – mutta
ne eivät ole kelvanneet Serbialle.
Keskusteluja on vaikeuttanut edelleen Belgradin haluttomuus luovuttaa
kenraali Ratko Mladic sotasyyllisenä kansainväliselle
rikostuomioistuimelle. Mladic johti serbialaisia kuolemanpartioita
Bosnian sisällissodassa 1990-luvun alkupuolella.
Ei tilaa poliittiselle kompromissille
Serbian Kosovossa harjoittama sorto ja jatkuva väkivaltaisuuksien uhka
loivat tilanteen, jossa sen pysyttäminen osana Serbiaa ei voinut
tarjota kestävää ratkaisua. Toivottavin ratkaisu olisi tietysti ollut
YK:n turvallisuusneuvoston ja Serbian hyväksymä neuvotteluratkaisu
Kosovon itsenäisyydestä.
Tämä ratkaisu olisi sisältänyt uskottavat takuut etnisten serbien
turvallisuudesta sekä poliittisista ja uskonnollisista oikeuksista.
Käytännön neuvotteluja varten asetettiin kansainväliseltä puolelta
kolmijäseninen troikka, jossa olivat edustettuina EU, Yhdysvallat ja
Venäjä.
Kosovolaisten itsenäisyysvaatimus ja serbien vastustus loivat syvästi
jakautuneen tilanteen, jossa ei ollut poliittista tilaa kompromissille.
Joidenkin mielestä Kosovo olisi ollut viisainta jakaa etnisten rajojen
mukaan ja liittää serbien asuttama pohjoisosa emämaahan.
Tämän ajatuksen huonona puolena olisivat olleet kielteiset
kansainväliset heijastusvaikutukset, sillä ainakin etnisten serbien
asuttama osa Bosniaa, Republika Srpska, olisi saattanut vaatia
liittämistä emämaahan, mikä olisi repinyt rikki kansainvälisen yhteisön
ylläpitämän Bosnian.
Venäjä varjelee myös etupiiriään
Muutenkin Kosovon itsenäisyys on koko ajan ollut kansainvälinen
kysymys. Serbian hallitus ei olisi voinut ajaa niin kovaa linjaa ilman
Moskovan tukea, joka jatkuu voimallisesti myös Kosovon
itsenäisyysjulistuksen jälkeen.
Venäjän kieltäytyminen hyväksymästä turvallisuusneuvoston mandaattia
Kosovon itsenäisyydelle on vienyt pohjan YK:n ohjaamalta prosessilta ja
vastuu on siirtymässä EU:lle.
Yleensä on arveltu, että torppaamalla Kosovon itsenäisyyden Venäjä on
halunnut estää uusien saarekkeiden syntymisen sen omaan etupiiriin,
erityisesti Georgiaan. Tämä on kuitenkin ollut pitkälti näennäisperuste
ja todelliset motiivit ovat olleet geopoliittisia. Venäjä pitää
edelleen tärkeänä vaikutusvaltansa säilymistä Balkanilla ja Mustan
meren alueella, mihin ei sovi hevillä Naton ja EU:n jäseneksi menevä
Serbia.
Viisi EU-maata eroaa joukosta
Venäjä ei ole ainoa ulkovalta, joka epäilee Kosovon itsenäisyyden
kielteisiä sivuvaikutuksia. Näitä valtioita on myös EU:ssa kuten
maanantainen ulkoministerikokous osoitti.
Vaikka ministerit kykenivät tuottamaan liuskan mittaisen yhteisen
kannanoton, niin viisi jäsenmaata ei ole valmis tunnustamaan Kosovoa.
Nämä maat ovat Kypros, Kreikka, Slovakia, Romania ja baskialueestaan
huolestunut Espanja.
Toisaalta monet keskeiset valtiot, Ranska ja Yhdysvallat etunenässä
ovat joko jo tunnustaneet tai ilmoittaneet Saksan ja Italian tapaan
tunnustavansa Kosovon.
Kosovon tapauksessa EU on selvinnyt kohtuullisesti, vaikka jalat ovat
kastuneetkin. Kiistojen syveneminen tästä heikentäisi EU:n yhteistä
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja vaikeuttaisi sen keskeistä tehtävää
itsenäisen Kosovon vakauttamiseksi.
Tämä tehtävä ei ole helppo, sillä Kosovon poliittiset instituutiot ovat
heikot, demokratia vain vajavaisesti kehittynyt ja taloudellinen
kehitys ulkoisen tuen varassa. EU:n tarkoituksena on lähettää Kosovoon
1 800 henkilöä poliisi- ja siviilihallintotehtäviin. Lisäksi Kosovossa
on Nato-johtoisessa Kfor-operaatiossa tällä hetkellä noin 16 000
henkilöä, joista 400 on suomalaisia.
Jännittyneet suhteet Kosovon ja Serbian välillä ovat seurausta myös
kummankin maan sisäpolitiikan ongelmista. Marraskuussa 2007 pidetyissä
vaaleissa nousi Kosovon pääministeriksi Demokraattisen puolueen (PDK)
kärkihahmo, entinen sissisoturi Hashim Thaci, joka kokosi 34 prosenttia
äänistä.
Kosovolaiset ovat kuitenkin kyllästyneitä poliitikkoihinsa, joita
pidetään epäluotettavina ja korruptoituneina. Tilanne kuvaa hyvin se,
että itsenäisyysvaaleiksi kuvatussa äänestyksessä vain 45 prosenttia
äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnille.
Viime viikonloppuna kosovolaiset sai kadulle itsenäisyys, ei niinkään
kiitollisuus poliitikoille, joista erityisasema on vain edesmenneellä
epävirallisella presidentillä Ibrahim Rugovalla.
Serbian johtajat yksituumaisia
Yhdysvallat ja EU:n keskeiset jäsenet ovat ohjanneet manuaalisesti
Kosovon itsenäisyysprosessia. Tämän hallintapolitiikan tavoitteena on
ollut yhtäältä pitää kuumapäisimmät kosovolaispoliitikot kurissa ja
toisaalta olla ruokkimatta serbien äärikansallisia aineksia.
Tämän seurauksena on ollut keskeisten poliittisten liikkeiden
ajoittaminen niin, ettei lännen ohjausta voitaisi käyttää kovin
näkyvästi sisäpoliittisiin tarkoituksiin.
Lokakuussa 2006 serbit päättivät kansanäänestyksessä, että Kosovo on
osa Serbiaa. Ahtisaari lykkäsi suunnitelmansa esittämistään talvella
2007, jotta siitä ei saataisi polttoainetta tammikuun lopulla
pidettyihin Serbian vaaleihin. Uusimmassa tilanteessa kosovolaiset
ohjeistettiin luopumaan 10.12.2007 päiväämästään
itsenäisyysjulistuksesta tulossa olleiden Serbian presidenttivaalien
vuoksi.
Näiden vaalien toisella kierroksella 3.2.2008 presidentiksi valittiin
Demokraattisen puolueen Boris Tadic, joka voitti niukasti
äärinationalistisen Radikaalipuolueen ehdokkaan Tomislav Nikolicin.
Tadic kävi kampanjaa länsi-integraation merkeissä, kun taas Nikolic
ajoi lähempiä suhteita Venäjän kanssa, jopa lupaamalla sen käyttöön
sotilastukikohtia. Linjaeroista huolimatta ehdokkaat olivat samalla
kannalla suhteessa Kosovon itsenäisyyteen: se on laiton, eikä tule
kysymykseen. Pääministeri Vojislav Kostunica vastustaa ainakin yhtä
voimakkaasti Kosovon itsenäisyyttä.
Vakaus saatava säilymään
Oikeudellinen argumentaatio sävyttää muutenkin Kosovon itsenäisyydestä
käytävää kiistaa. Venäjä ja Serbia pitävät itsenäisyysjulistusta
laittomana, koska sillä ei ole YK:n turvallisuusneuvoston siunausta, ja
vaativat pääsihteeri Ban Ki Moota toteamaan tämä laittomuus ja
palaamaan päätöslauselmaan, jolla Kosovo asetettiin vuonna 1999
maailmanjärjestön hallintaan.
Toisaalta lännen puolelta on argumentoitu Kosovon olevan juridisesti
erityistapaus – muun muassa Serbian sitä vastaan käymän sodan vuoksi –
minkä takia sen kansainvälinen tunnustaminen on mahdollista.
Asenteiden kärjistyminen sekä kansainvälisesti että Serbian ja Kosovon
välillä on saanut kaikki tiedostamaan yhteisen vaaran: paluun
mellakoihin ja väkivaltaan. Siksi kumpikin paikallinen osapuoli on
ainakin sanallisesti luvannut pidättyä väkivallasta, joka viimeksi
puhkesi Kosovossa laajemmassa mitassa vuonna 2004.
Vakauden säilyminen on tärkeää myös EU-henkilöstön turvallisuuden
kannalta. Seuraavana haasteena on Kosovon kansainvälisen aseman
vakiinnuttaminen, joka vie aikansa koska Venäjän asenteen vuoksi siitä
ei voi tulla esimerkiksi YK:n, Etyjin ja Euroopan neuvoston jäsentä.
