Vitryssland kan bli lokomotiv för Östeuropa

Alkavalla poliittisella kaudella Euroopan unionin kiperin itänaapureihin liittyvä kysymys on, kuinka sen pitäisi suhtautua Valko-Venäjään. Maa saattaa aiheuttaa lähikuukausina useita kriisejä, joihin EU joutuisi suoraan osalliseksi.

Samalla voi kuitenkin myös avautua uusia mahdollisuuksia Valko-Venäjän lähes unohdetun demokratiakehityksen palauttamiseksi EU:n asialistalle.

Yksi huolista on Venäjän ja Valko-Venäjän jatkuva keskinäinen kovistelu. Moskova on muuttanut suhtautumistaan naapuriinsa: se ei enää halua pelkkiä lupauksia geopoliittisesta uskollisuudesta vaan uskollisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Sysäyksenä saattoi olla Venäjän halu rangaista naapuriaan siitä, että tämä kieltäytyi tunnustamasta Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyttä, tai siitä, että se liittyi EU:n itäisen kumppanuuden aloitteeseen.

Syynä saattoi myös olla venäläisyritysten halu saada viimein hallintaansa Valko-Venäjälle sijoitetut varat tai Venäjän valtion budjettivaje, jonka vuoksi vientitulot on saatava kasvuun. Ehkä muutokseen vaikutti naapurimaiden johtajien ajautuminen vastakkain – tai luultavasti kaikki nämä seikat yhdessä.

Syitä olennaisempia ovat kuitenkin niiden seuraukset. Venäjän taloudellinen tuki ja etenkin energia-avustukset Valko-Venäjälle pienenevät nopeasti.

Valko-Venäjä voi melko pian, ehkä jo kaasun ensi vuoden hinnoista neuvotellessaan, löytää itsensä tilanteesta, jossa sen on etuoikeudet varmistaakseen suostuttava suvereeniuttaan heikentäviin myönnytyksiin. Toisin kuin Ukraina, Valko-Venäjä ei pysty lopettamaan kaasukiistaa Venäjän kanssa ilman ulkopuolista tukea.

Toinen ajankohtainen kysymys ovat Valko-Venäjän lähestyvät presidentinvaalit. Ne pidetään viimeistään ensi maaliskuussa – tosin niitä povataan jo joulukuuksi.

Presidentti Aljaksandr Lukašenka tuskin sallii jatkomahdollisuuksiensa selvittämistä rehellisissä ja vapaissa vaaleissa. Paljon todennäköisempää on, että vaalikampanjoinnista paljastuu joukko epäselvyyksiä, jotka uhkaavat ajaa kansalaiset protesteihin. Näin voi käydä etenkin, jos opposition ehdokkaat tukevat toisiaan ja ärsyttävät poliisia niin, että se alkaa turvautua väkivaltaan.

Venäjän rooli tilanteessa on pulmallinen. Se tuskin pitää nykytilanteessa Lukašenkan syrjäyttämistä realistisena. Venäjällä ei ole takeita, ettei vaaleilla valittu uusi johtaja hakisi tukea lännestä. Vielä olennaisempaa on, että Venäjälle olisi sen omien vaalien lähestyessä liian suuri riski näyttää kansalaisilleen, että oppositiopoliitikon nousu valtaan vaaleilla on mahdollista.

Toisaalta vaikuttaa siltä, että venäläinen media yrittää heikentää Lukašenkan kannatusta herjaus- ja arvostelukampanjalla sekä tehdä hänestä vaalien jälkeen entistä riippuvaisemman Venäjästä. Kampanjointi alkoi Venäjän televisiossa viime kesänä, ja sen uskotaan auttavan Valko-Venäjän oppositiota.

Kolmas huolenaihe on Valko-Venäjän talouden tila. Ilman Venäjän tukia Valko-Venäjän ”talousihmeen” päivät ovat luetut. Järjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen, haaskaa energiaa ja kaipaa kipeästi investointeja. Lainat, joita Minsk voi saada maailman eri kolkilta, tarjoavat vain tilapäistä helpotusta.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kaikki nämä ongelmat kannustavat Valko-Venäjää muuttumaan.

Taloustilanteen heikkeneminen, Venäjän-suhteiden rapautuminen ja opposition vahvistuminen painostavat Lukašenkaa esittelemään keinoja, jotka kelpaavat lännelle ja antavat maan taloudelle hengähdystauon. Nykyisessä tilanteessa on mahdollista, että Valko-Venäjä hyväksyy vaalien jälkeen talouden vapautus- ja yksityistämisohjelman.

Yksityistäminen ei toki ole sama asia kuin maan demokratisoituminen. Totta on sekin, että eräät muut maat ovat aiemmin tarjonneet lännelle houkuttelevia kauppoja ja vastalahjaksi niiden sisäisiä asioita on katsottu läpi sormien. Tämä riski on nytkin olemassa.

Valko-Venäjän tapauksessa länsimaisen rahan ja bisneskulttuurin saapuminen maahan merkitsisi kuitenkin uudistuksia, aiempaa läpinäkyvämpiä sääntöjä, EU-kumppanuuden vahvistumista ja vähintään lupausta sisäisen muutoksen jatkumisesta. Se ei ole vähän.

Onko EU valmis naapurinsa uudenlaiseen avautumiseen? Ainakin se on aiempaa valmiimpi. Viime vuosina unioni on kärsivällisellä ja tiukalla politiikallaan löytänyt Valko-Venäjän selvästi uudelleen, vaikka se onkin huomioinut nihkeästi kansakunnan orastavia pyrkimyksiä eurooppalaistua.

EU:lta näyttää tosin puuttuvan kyky panna asioita tärkeysjärjestykseen. Valko-Venäjä on nyt, onneksi tai epäonneksi, todennäköisin ehdokas koko alueen menestystarinaksi.

Ukrainan uudistukset polkevat paikoillaan, ja puhe Venäjän modernisoinnista on pitkälti retoriikkaa. Valko-Venäjä voisi puhaltaa uutta tuulta Itä-Euroopan muutokseen ja toimia myönteisen alueellisen kehityksen moottorina.