Arktisen alueen turvallispoliittinen tilanne on heikentynyt. Muutoksen taustalla ovat ennen kaikkea Venäjän lisääntynyt sotilaallinen varustautuminen, entistä provokatiivisempi ja kehittyneempi harjoitus-
toiminta sekä tiukentuneet poliittiset kannanotot. Jännitteiden lisääntymiseen ovat vaikuttaneet myös Kiinan pyrkimykset lisätä alueellista läsnäoloa sekä Yhdysvaltojen huomion kohdistuminen pohjoiseen. Venäjän ja lännen vastakkainasettelu sekä Barentsin alueen sotilasstrategisen merkityksen kasvu heijastuvat myös Suomeen. Tämä tuottaa kansalliselle turvallisuudelle haasteita. Samalla Suomi on sijaintinsa ja vahvojen puolustusvoimiensa vuoksi muille länsimaille yhä kiinnostavampi kumppani.
Suurvaltojen kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan jatkuu. Samalla alueen resurssien hyödyntäminen on entistä vaikeampaa ja epävarmempaa. Kansainvälinen yhteistyö alueella toimii erityisesti Arktisen neuvoston puitteissa. Nykyiset foorumit eivät kuitenkaan yksin ehkäise tai ratkaise Arktikselle läikkyviä suurstrategisia ristiriitoja. Suomen kannalta on entistä tärkeämpää ymmärtää arktisen alueen geopoliittisen muutoksen osatekijät ja eri toimijoiden risteävät intressit.

Vicedirektör
Programdirektör