Puolustuksen tulevaisuudesta Suomessa ja EU:ssa

Ulkopoliittinen instituutti · 13.03.2007 00:00 - 00:00

Seppo Kääriäinen: ”Suomalaiset yliherkkiä Naton suhteen”

UP 1/2007:n julkistamistilaisuus 13.3.2007 Ulkopoliittisessa instituutissa

Puolustusministeri Kääriäinen puhui Ulkopolitiikka-lehden julkistamistilaisuudessa Suomen ja Euroopan puolustuksen ajankohtaisista aiheista, kuten yhteistyöstä Naton kanssa ja EU:n globaalista roolista ensisijaisesti kriisinhallinnan toimijana.

Unionin rooli on Kääriäisen mukaan olla maailmanpolitiikassa se tervejärkinen toimija, joka hakee turvallisuutta viime kädessä muilla keinoilla kuin perinteisin asein. Hänen näkemyksensä mukaan ”EU:lla on äärettömän pitkä matka todelliseksi alueellisen puolustuksen toimijaksi.” EU on valinnut ensisijaisesti rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan tien.

Mahdollisuus Nato-jäsenyyteen on Kääriäisen mukaan viisasta säilyttää, vaikka se ei olisikaan tällä hetkellä ajankohtainen. ”Suomessa ollaan niin yliherkkiä Naton suhteen verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, kun pienimuotoinenkin yhteistyö tulkitaan täällä heti Naton porstuaan astumiseksi.”

Kääriäinen halusi myös tarkentaa viime syksystä asti vilkasta keskustelua kirvoittanutta tokaisuaan, jonka mukaan Suomen vaihtoehdot puolustuksen suhteen ovat Nato tai lisää rahaa. ”Oikeastaan minun olisi pitänyt sanoa, että lisää rahaa, tai Natoon ja lisää rahaa,” hän sanaili. ”Jokaisen Naton jäsenenkin joka tapauksessa on huolehdittava itse puolustuksestaan.”

Puolustusministeri muistutti, että Suomenkin on seurattava tarkasti kansainvälisen politiikan virtauksia, jotta ei tulisi yllätetyksi. ”Meidän on oltava tarkkaa tyttöä ja poikaa, jotta pystymme puolustamaan maatamme tarkoituksenmukaisella tavalla”.