Xi Jinping Kiinan johtajana Ulkopoliittisen instituutin ja Suomi–Kiina-seuran järjestämä yleisöluento

Ulkopoliittisen instituutin auditorio; Ankkurikatu 5, 4. krs, Helsinki · 04.04.2017 17:00 - 18:30

Kiinan puoluejohtaja ja presidentti Xi Jinping saapuu vierailulle Suomeen 5.4.2017. Vierailu ajoittuu Xin johtajakauden puoliväliin. Hänet valittiin puoluejohtajaksi 2012, ja kuluvan vuoden syksyllä pidettävän Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokouksen odotetaan nimittävän hänet toiselle viisivuotiskaudelle. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio analysoi, minkälainen on ollut Xin ensimmäinen kausi Kiinan johtajana ja mitä on odotettavissa jatkokaudelta.

Xi Jinping on luonut Kiinan nykyistä kehitystä ohjaavan iskulauseen ”kiinalainen unelma”. Sen mukaan Kiina saattaa valmiiksi ”kohtalaisen hyvinvoivan yhteiskunnan” rakentamisen vuoteen 2021 mennessä, jolloin Kiinan kommunistinen puolue täyttää sata vuotta. Kiinan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen tulee silloin olla kasvanut kaksinkertaiseksi vuoden 2010 lukuun verrattuna. Kiinan kansantasavallan satavuotisjuhliin eli vuoteen 2049 mennessä on vuorossa ”suuri kansallinen uudelleenherääminen”, joka tarkoittaa, että Kiina vakiinnuttaa paikkansa maailman johtavien valtioiden joukossa joka suhteessa.

Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää jatkuvaa talouskasvua, hyviä kansainvälisiä suhteita ja yhteiskunnallista vakautta kotimaassa. Omassa maassaan ”setä Xinä” tunnettu puoluejohtaja Xi Jinping nauttii suurta kansansuosiota muun muassa aloittamansa korruption vastaisen kampanjan ansiosta, mutta arvostelijoidensa mielestä hän on rajoittanut kiinalaisen kansalaisyhteiskunnan toimintavapautta poikkeuksellisen kovaotteisesti.

Seuraavan viisivuotiskauden haasteet ovat mittavat: taloudessa tarvitaan rakenteellisia muutoksia, Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on muuttunut arvaamattomaksi, ja muun muassa ympäristöongelmat nakertavat kiinalaisten tyytyväisyyttä. Vaikuttaa siltä, että Kiinan kommunistinen puolue katsoo maan tarvitsevan vahvaa johtajaa ja on siksi valmis antamaan Xi Jinpingille vapaat kädet jatkaa kiinalaisen unelman toteuttamista.

Tilaisuus on maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ovet avataan puolta tuntia ennen tilaisuuden alkua eli klo 16.30.

Lisätiedot: Anu Ruokamo, Puh. 09 432 77 22, anu.ruokamo@fiia.fi