Summary

Raportissa tarkastellaan Venäjän ulkopolitiikan muutosta ja arvioidaan tämän muutoksen vaikutuksia Suomen kannalta.
 
Venäjän epävirallisille valtaverkostoille perustuva hallintojärjestelmä ja maan ulkopolitiikka ovat tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Venäjän ulkopolitiikan tavoitteet ovat jo pitkään olleet samoja, mutta viime vuosina keinot niiden saavuttamiseksi ovat muuttuneet aggressiivisemmiksi. Tämän muutoksen taustalla ovat pitkälti maan sisäiset tekijät, kuten raaka-aineriippuvuus, talouden rakenteelliset ongelmat sekä oikeusvaltion puutteet. Näiden tekijöiden kärjistyminen, samanaikaisesti kun Venäjän kyky ulkoiseen sotilaalliseen, taloudelliseen ja informaatiovaikuttamiseen on kohonnut, on johtanut muuttuneeseen ulkopoliittiseen käyttäytymiseen.
 
Raportti tarkastelee erityisesti Venäjän muuttuneen toiminnan vaikutuksia Suomen lähialueilla energiapolitiikassa, arktisessa politiikassa sekä Itämeren turvallisuusympäristössä. Energiapolitiikassa on havaittavissa riippuvuussuhteita luova geoekonominen toimintamalli, arktisella alueella turvallisuusnäkökohdat ovat saaneet yhä suuremman painoarvon Venäjän toimissa, ja Itämeren turvallisuusympäristössä on tapahtunut riskipotentiaalin aktivoitumista.
 
Raportin lopussa listataan Venäjän muuttuneesta toiminnasta koituvat keskeiset riskit ja annetaan Suomelle näihin riskeihin varautumiseksi käytännönläheisiä toimenpidesuosituksia. Sisäisesti arvaamattoman ja kansainvälisesti jännitteitä tuottavan Venäjän naapurissa Suomen on tärkeintä panostaa oman yhteiskuntansa kriisinsietokykyyn sekä kansainväliseen yhteistyöhön.
 
Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (www.tietokayttoon.fi).
 
Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.
Toivo Martikainen
Katri Pynnöniemi
Leading Researcher