Ulkopolitiikka-lehdelle myönnettiin Edit-aikakauslehtikilpailussa Vuoden 2015 ammatti- ja järjestölehti -palkinto 17.3. Perusteluissa todettiin seuraavaa:
”Lehti sisältää pitkälle ja syvältä mietittyjä artikkeleita, joissa näkyy yhdistelmä suuria linjoja ja pieniä huomioita. Jutut analysoivat puhuttelevasti sekä asiantuntijoille että asioista kiinnostuneelle suurelle yleisölle kansainvälisen politiikan ilmiöitä. Lehti on asiantuntijuudessaan vaikuttava ja jopa koukuttava lehti. Vuonna 2015 Ulkopolitiikka nosti profiiliaan uusimalla koko konseptinsa, rakenteensa ja ulkoasunsa sekä lisäämällä tilaajamääräänsä ja irtonumeromyyntiään.”
Viime vuonna Ulkopolitiikka-lehti palkittiin parhaasta ulkoasusta ja Vuoden juttu -palkinto meni Anna-Kaisa Hiltusen kirjoittamalle ”Vauraat & valitut” -artikkelille, joka ilmestyi Ulkopolitiikka-lehden numerossa 4/2014 (lue uutinen täältä). UP-lehden toimistussihteeri Anna-Kaisa Hiltunen oli kolmen ehdokkaan joukossa tänäkin vuonna artikkelillaan ”Itseään etsimässä” Ulkopolitiikka-lehden numerosta 3/2015. Ulkopolitiikka on valittu kaksi vuotta sitten Vuoden 2013 ammatti- ja järjestölehdeksi.
Aikakauslehtikilpailu Edit on Aikakausmedian (Aikakauslehtien Liitto ry) kilpailu jäsenistölle. Kilpailun tarkoituksena on palkita alan tekijöitä ja kannustaa kehittämään entistä parempia julkaisuja painettuna tai digitaalisena.