Öljyriippuvuuden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen poistavat
maailmasta joitain pahimpia uhkia, mutta luovat myös uusia. Uusi
energiatalous voi luoda kansainvälisiä konflikteja siinä missä
vanhakin.
1. Terrori-iskut aurinkovoimaloihin
Öljyn korvaaminen uusiutuvilla
energiamuodoilla aiheuttaa epävarmuutta, koska luonnonvarojen
dynamiikka on erilainen, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mari Luomi.
Esimerkiksi aurinkoenergia ei ole niin helposti liikuteltavissa kuin öljy.
”Aurinkoenergiaa
voi siirtää voimajohtoja pitkin, mutta se ei liiku helposti
tankkereissa kuten öljy. Siksi aurinkoenergiaverkostot ovat
haavoittuvia terrori-iskuille”, Luomi sanoo.
Myös Venäjän ja
Ukrainan kaasukiistat ovat osoittaneet, millaisia ongelmia voi syntyä,
jos putki tai sähkölinja kulkee valtioiden läpi.
Euroopan energiantarve voitaisiin tyydyttää kattamalla vain murto-osa Saharasta aurinkopaneeleilla.
”Mutta jos joku lentäisi paneeleihin isolla jetillä, pimenisi osa Eurooppaa.”
2. Sota vedestä
Biopolttoaineiden
viljeleminen vaatii paljon vettä. Vesisodista puhutaan paljon, mutta
monen tutkijan mielestä vesi itsessään ei aiheuta sotaa, vaan taustalla
on aina jotain muuta.
”Yksinkertainen esimerkki on se, että
Yhdysvallat voi sotia öljysotia kaukana kotoa, mutta ei vesisotia,
koska vesi virtaa valtiosta toiseen”, Luomi sanoo.
Historiasta ei
tunneta yhtään valtioiden välistä vesisotaa, huomauttaa myös
Ulkopoliittisen instituutin ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan
tutkimusohjelman johtaja Tapani Vaahtoranta.
Valtioiden sisällä vesikonflikteja tosin on ollut.
”Tietysti
voidaan aina sanoa, että vedestä ei ole ollut todellista pulaa.
Toistaiseksi ongelmat on selvitetty yhteistyöllä”, Vaahtoranta toteaa.
Näin
on ollut jopa rutikuivassa Lähi-idässä. Turkki, Syyria ja Irak käyvät
parhaillaan kiihkeitä neuvotteluja jaetuista vesivaroistaan, Eufrat- ja
Tigris-joista.
Syyria on kärsinyt vakavasta kuivuudesta kahden
viime vuoden aikana. Kuivuuden seurauksena 160 kylää on autioitunut ja
arviolta 800 000 ihmistä on menettänyt elinkeinonsa.
3. Ydinvoiman renessanssi
Ilmastonmuutoksen vauhdittama
ydinenergiabuumi on keskittynyt energiannälkäiseen kehittyvään
maailmaan. Yli kaksi kolmasosaa viime aikoina julkistetuista
ydinvoimahankkeista on kehittyvissä maissa.
Ydinenergia tuo
mukanaan onnettomuusriskin, eikä ydinjätteen varastointikaan ole
ongelmatonta. Suurin uhka kuitenkin on, että ydinmateriaalia joutuu
vääriin käsiin.
”On ihan selvä riski, että ydinpolttoainetta tai
-jätettä joutuu terroristien käsiin. Kaikki valtiotkaan eivät ole yhtä
luotettavia ydinenergian käyttäjiä kuin Suomi. Kenen käsiin esimerkiksi
Pakistanin ydinaseet loppujen lopuksi joutuvat?” Tapani Vaahtoranta
kysyy.
Lähi-idässä käynnistyi ydinvoimabuumi muutama vuosi
sitten, kun selvisi, että Iran rakentaa ydinvoimaa. Persianlahden
yhteistyöneuvosto vastasi tekemällä tutkimuksen ydinenergian hyödyistä.
Esimerkiksi
Saudi-Arabialla on vielä paljon öljyä, mutta pienemmillä mailla, kuten
Omanilla, Arabiemiraateilla, Bahrainilla ja Kuwaitilla, on jo pula
kotimaisesta energiasta. Ne vievät kaiken öljynsä ulkomaille, koska
siitä saa eniten rahaa, ja käyttävät itse samoista lähteistä tulevaa
maakaasua.
Rikkaimman arabiemiraatin Abu Dhabin väestö ja talous
esimerkiksi ovat kasvaneet 2000-luvulla niin nopeasti, että energiapula
on pian huutava.
Sähkökatkoksia on koettu monissa Persianlahden
maissa varsinkin kesän kuumina kuukausina, jolloin lämpötilat kohoavat
yli 40 asteen ja ilmastoinnin tarve on huipussaan.
”Sarkozyn Ranska sekä Bushin ja Obaman
Yhdysvallat ovat ajaneet ydinvoimaa Arabiemiraatteihin. Talvella
pitäisi tulla päätös, mikä maa pääsee rakentamaan ensimmäiset
ydinvoimalat mahdollisesta kymmenestä. Ensimmäisen kaupan arvoksi on
arvioitu 30 miljardia, joka on uskomaton summa talouskriisin kourissa
kamppaileville Euroopan maille ja Yhdysvalloille”, Luomi sanoo.
Hänen
mukaansa kyse ei ole siitä, että Arabiemiraatit olisi rakentamassa
ydinasetta. ”Mutta jos maalla on rauhanomaista ydinvoimaa, se on aina
askel ydinpelotteen suuntaan.”
Myös Egypti, Jordania ja Marokko ovat kaavailleet ydinvoimaa.
4. Kilpailu harvinaisista raaka-aineista
Eurooppalaiset,
amerikkalaiset ja aasialaiset ovat alkaneet innostua sähköautoista – ja
syystä. Sähköautoilla voi olla iso rooli kasvihuonekaasupäästöjen ja
öljyriippuvuuden vähentämisessä.
Carnegie-tutkimuslaitoksen tutkija David Rothkopf kuitenkin pelkää, että sähköautojen suosio voi laukaista uuden luonnonvarakonfliktin.
Todennäköisin
vaihtoehto sähköauton akuksi on tällä hetkellä litiumakku. Nykyisin
kameroissa, tietokoneissa ja kännyköissä käytetyt litiumakut varaavat
paremmin ja kestävät kauemmin kuin vanhat nikkeliakut.
Niinpä litiumista tulee kuuma raaka-aine lähivuosina, Rothkopf ennustaa syys-lokakuun Foreign Policy-lehdessä.
Kolme
neljäsosaa maailman tunnetuista litiumvaroista on Latinalaisessa
Amerikassa, tarkemmin sanottuna Chilen ja Bolivian alueella
sijaitsevassa Atacaman autiomaassa.
Litiumvarantojen lisäksi
Chile ja Bolivia jakavat vihamielisyyden, jonka juuret ovat maiden
1800-luvun lopussa käymässä Tyynenmeren sodassa.
Bolivialaisten
ja chileläisten litiumkaivosten välinen kilpailu – ja mahdollisesti
maiden välinen kilpailu litiumakkujen valmistamisesta – voi Rothkopfin
mukaan johtaa toiseen Tyynenmeren sotaan. Puhumattakaan litiumin
kaivamisen ympäristölle aiheuttamista tuhoista.
Tapani Vaahtorannan mielestä toinen iso ongelma on vihreän teknologian jakaminen.
”Kysymys
on siitä, missä maassa läpimurrot tehdään, miten ne saadaan muiden
maiden käyttöön ja millä ehdoilla. Jotkut maat vaativat teknologiaa
itselleen ilmaiseksi, mutta sen kehittäneet maat eivät halua sitä
antaa. Köyhillä mailla taas ei ole varaa ostaa uutta teknologiaa. Tämä
on iso ongelma.”
5. Ilmaston sorkkiminen
Ilmastodiplomatian epäonnistuminen on todellinen uhka ihmiskunnalle, sanoo Tapani Vaahtoranta.
Kööpenhaminasta tulee yksi askel prosessissa, joka jatkuu joulukuun jälkeenkin.
”Jos ilmastodiplomatia epäonnistuu ja ilmastonmuutos uhkaa päästä käsistä, ainoaksi keinoksi jää ilmaston manipulointi, eli geo-engineering”, Vaahtoranta sanoo.
Hänen mukaansa manipulointia voi tehdä kahdella tavalla. Ensimmäinen on hiilidioksidin sitominen.
”Yksi
ajatus on ollut se, että valtameret täytetään fosforilla ja typellä,
jotta niihin saadaan valtavat sinileväkukinnot. Ne sitten imisivät
hiilidioksidia. Eli Itämeren rehevöitymisongelmaa levitettäisiin
maailmanlaajuisesti.”
Toinen manipulointikeino on ampua
ilmakehään jotain sellaista, joka estää auringon lämpösäteilyä
pääsemästä maapallolle: keinotekoisia pilviä, avaruuspeilejä tai
rikkiyhdisteitä.
”Tällä voi olla tahattomia seurauksia. Emme tiedä, mitä manipuloinnista seuraa esimerkiksi sadeolosuhteiden muuttuessa.”
Ilmastonmuutoksen
vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti: jotkut maat tulevat kärsimään
toisia enemmän. Ilmaston manipuloiminen taas ei välttämättä ole
monimutkaista tai vaadi paljon rahaa.
”On vaara, että joku maa
alkaa yksipuolisesti sormeilla ilmastoa suojatakseen itseään. Siitä voi
syntyä ristiriitoja muiden maiden kanssa”, Vaahtoranta sanoo.
6. Öljysotien viimeinen aalto
Öljyvaltioilla on vielä
jokunen lihava vuosikymmen edessään. Useimpien tutkimuslaitosten mukaan
öljyllä riittää kysyntää ainakin vuoteen 2030 asti. Vaikka vanhat
teollisuusmaat vähentäisivät öljyn käyttöä, Kiina, Intia ja muut
nousevat maat pitävät huolen siitä, että öljyn kysyntä pysyy
toistaiseksi entisellään tai jopa kasvaa.
Kun maailmanlaajuinen
kysyntä lopulta hiipuu, öljytuloista riippuvaisilla mailla on käsissään
valtava ongelma. Niiden on täytettävä iso osa valtionkassastaan muilla
tulonlähteillä, jotta ne pystyvät elättämään kasvavat väestönsä.
Yhteiskunnallinen
paine voi purkautua poliittisina kiistoina ja jopa sotina, jos johtajat
takertuvat rikkauksiin tutulla tavalla – ryöstämällä niitä
naapureiltaan.
Mari Luomen mukaan ainoa keino ehkäistä konfliktit on, että öljyvaltiot monipuolistavat talouksiaan.
”Öljyvaltiot
ovat etsineet tähän ratkaisua jo vuosikymmeniä, mutta tähän mennessä
niillä ei ole ollut niin kiire kuin nyt. Vasta kun öljy todella loppuu,
maat alkavat toimiin”, Luomi sanoo.
Nopeisiin myyntivoittoihin
tottuneiden maiden on ollut vaikea ajatella pitkälle tulevaisuuteen,
mutta pieniä hankkeita talouden monipuolistamiseksi on käynnissä.
Maailman suurimpia öljyvaroja hallussaan pitävä Saudi-Arabia
esimerkiksi pyrkii nostamaan öljyn jalostusastetta, eli kehittämään
uusia tuotteita, muun muassa petrokemianteollisuutta.
”Vaikka öljyä ei myytäisikään, siitä voi siltä tehdä jotain, joka tuottaa valtiolle tuloja”, Luomi sanoo.
Muita elinkeinovaihtoehtoja ovat turismi, palvelut ja teknologiateollisuus.
”Näiden
alojen kehittäminen vaatii paljon työtä, sillä ne ovat öljyvaltioissa
yleensä hyvin heikkoja. Mutta jos tässä onnistutaan, se mahdollisesti
muuttaa myös näiden maiden poliittista järjestelmää.”
Persianlahden
öljyvaltioiden nykyinen poliittistaloudellinen järjestelmä perustuu
Luomen mukaan siihen, että ne saavat helppoa rahaa ulkomailta, eivätkä
maiden kansalaiset tee toimeentulon eteen töitä. Toisaalta, kun
öljyrahoissa polskiva valtio ei joudu keräämään kansalaisilta veroja,
kansalaiset eivät myöskään voi vaatia valtiolta mitään.
Tapani Vaahtorannan mielestä Venäjä kehittyi presidentti Vladimir Putinin
aikana juuri tällaiseksi öljyvaltioksi. Siksi öljytulojen väheneminen
on sekä Venäjän kansalaisille että sen naapureille vain hyvä asia.
”Näen
sen vain turvallisuutta lisäävänä asiana, jos näiden maiden öljytulot
alkavat vähentyä, koska se pakottaa ne muuttamaan suhtautumistaan omiin
kansalaisiin ja ulkomaailmaan”, Vaahtoranta sanoo.
Mari Luomen
mielestä asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Jos öljyvaltiot
suuntaavat taloutta öljystä riippumattomille aloille, jotka eivät
edelleenkään vaadi kansan työpanosta – esimerkiksi aurinkoenergiaan –
maat voivat yhä ylläpitää nykyistä autoritaarista järjestelmää.