FIIA Comment -article by Institute Programme Director Arkady Moshes was featured in an article by the daily Satakunnan Kansa on 14 March. President of Russia Putin and the prospects of Russia were compared to those of China.
Venäjä ja Kiina: Jättiläiset epämääräisessä tilassa.
Ulkopoliittinen instituutti julkaisi Venäjän-ohjelmansa johtajan
Arkady Mosheksen arvion Presidentti Vladimir Putinin toisen kauden
alkuvaiheesta ja jättivaltion tulevaisuudennäkymistä.
Miltei samaan aikaan käsiini sattui australialaisen Lowy Instituutin
Itä-Aasian ohjelman johtajan Linda Jakobsonin katsaus Kiinan
kansainvälisestä asemasta. Molemmat jättiläiset näyttävät harhailevan
hyvin epämääräisessä tilassa.
Moshes kirjoittaa, että Putinin Venäjä on kevytversio Juri Andropovin
johtamasta Neuvostoliitosta 1980-luvun alkupuolella. Jakobson kuvaa
Kiinan jakomielistä identiteettiä, jossa ylemmyydentunne ja
alemmuuskompleksi jylläävät päällekkäin.
Molempien pitää varmistaa yhteiskunnallinen vakaus, huolehtia
nykyisen järjestelmän jatkuvuudesta ja torjua johtojärjestelmää uhkaavat
demokraattiset haihatukset. Olisi uudistuttava kansalaisvaatimusten
tyydyttämiseksi ja samaan aikaan pysyttävä ennallaan vallankäyttäjien
aseman varjelemiseksi.
Putinilla on kaksi ongelmaa, länsimaisista vapauksista tartunnan
saanut keskiluokka ja hänen valta-asemansa kannalta tärkeät äkkirikkaat
oligarkit. Keskiluokan vaatimuksia ei voi tyydyttää muuten kuin
korruption purkamisella, ja se taas ei ole tehtävissä muuten kuin
riistämällä oligarkeilta heidän etuoikeutensa.
Putin ei voi enää elää saavutuksistaan kehumalla, hän on
henkilökohtaisesti vastuussa Venäjän ongelmista. Presidentti käyttäytyy
kuin entisajan feodaaliruhtinaat. Uudistuksia vaativien oligarkkien on
tuettava keskiaikaista valtajärjestelmää, koska he hyötyvät siitä.
Taktiikka muuttuu strategiaksi. Kaikki se, mikä tarvitaan Putinin vallan
varmistamiseen, muuttuu Venäjän tulevaisuuspolitiikaksi.
Keskiluokka on villiintynyt internetistä ja matkailusta, ja Putin ei
voi muuta kuin yrittää ampua alas maahan tunkevat uudet ajatukset ennen
kuin ne pilaavat Venäjän vanhan sielun. Jättivaltio sulkeutuu, Moshes on
puhunut sen ajautumisesta maailmanpolitiikan sivustaseuraajaksi.
Jakobson kirjoittaa yksinäisestä Kiinasta, jolla ei ole yhtäkään
ystävällismielistä naapuria. Sen ennestään kireää yhteiskunnallista
jännitettä lisäävät poliittisen ja älyllisen eliitin erilaiset taustat.
Puolueen ylimmällä johdolla ei ole samanlaista ensikäden kokemusta
ulkomaailmasta kuin niillä miljoonilla kiinalaisilla, jotka viime
vuosikymmenien aikana ovat opiskelleet ja eläneet lännen keskuksissa.
Pelottavinta Jakobsonin arviossa on hänen kuvauksensa Kiinan ja
Japanin kiistasta Etelä-Kiinan meren kalliosaarista. Kansallistunteet
käyvät ylikierroksilla, ja riskit ovat niin suuret, että hyökkäävää
kieltä tähän asti käyttänyt keskusjohto jo jarruttelee.
Kiinassa valtoimenaan kuohuva viha Japania kohtaan rajoittaa
hallituksen mahdollisuuksia käyttää tervettä järkeä. Se pyrkii
hallitsemaan meritilannetta rajavartiosto- ja siviilialuksilla. Jos ne
joutuisivat aseelliseen yhteenottoon, voisi edes vedota siihen, että
Kiinan kansantasavallan sotalaivasto ei ole asialla, ja toivoa, että
myös US Navy pysyisi sivussa.
Ylikiehumisen uhka vaanii myös Venäjän johtoa. Ulkovenäläisten suojeleminen tuntuu kehittyvän elämää suuremmaksi asiaksi.
Jos siitä tulee politiikkaa hallitseva rakennetekijä, Venäjän
suurvalta-aikana harjoittama järkiperäisesti laskelmoiva kovuus uhkaa
muuttua kansalliskiihkoksi.
Ei ole helppoa olla iso, olipa se suuruus menossa kuten Venäjällä tai tulossa kuten Kiinalla.