Toiveikkuus valtaa alaa:
talouskriisi on ohi. Talouden kevään vihreät versot ovat nousemassa
esiin. Selvisimme melkein kuin koira veräjästä. Nyt on aika varautua
uuteen nousuun ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Samalla on ryhdyttävä
hillitsemään julkisen velan kasvua. Onko tämä yleistyvä näkökulma
perusteltu?
Totta on, että taloudellisen aktiviteetin lasku on
pysähtynyt ja vuotta edeltävään aikaan verrattuna on useimmissa
teollisuusmaissa nähtävissä lievää piristymistä. Tämä ei poista sitä
tosiseikkaa, että Intiaa, Brasiliaa, Etelä-Koreaa ja Kiinaa lukuun
ottamatta kaikki merkittävät taloudet ovat edelleen taantumassa
verrattuna kriisin lähtökohtaan.
Käänne parempaan on edelleen
katsojan silmässä pikemminkin kuin reaalitaloudessa. Yksi katsojista on
pörssi, jossa voimakkaasti nousevat kurssit osoittavat sijoittajien
uskovan taloudellisesti parempaan tulevaisuuteen.
Pörssikurssit
ennakoivat yritysten tulevia arvoja – ja välillä jopa onnistuvat tässä
arvioinnissa. Ovatko nykyiset positiiviset odotukset V-muotoisesta
kriisikuvasta perusteltuja?
On mukavampi olla optimisti kuin
pessimisti. Nykytilanteessa on kuitenkin syytä varata oma tilansa myös
pessimismille. Talousennusteet viittaavat siihen, että
pankkijärjestelmän ja maksuvakauden kriisi on nyt pääpiirteisesti
hallinnassa. Poikkeuksiakin tietysti on kuten Latvia, missä pelätään
valuutan, latin, devalvointia ja sen maan kansalaisille ja
pohjoismaisille pankeille tuottamia vaikeuksia.
Talousennusteiden
mukaan reaalitalouden kriisi tulee kuitenkin pahenemaan tämän syksyn ja
tulevan talven aikana. Toisin sanoen finanssikriisin vaikutukset
tulevat noin vuoden viiveellä vaikuttamaan kielteisesti kansalaisten
elämään. Pessimistien mukaan pahin tilanne tullaan kokemaan syksyllä
2010, jonka jälkeen alkaa pitkä ja hidas toipuminen.
Talouden
asteittainen toipuminen viime kuukausina johtuu epäilemättä
elvytyspolitiikasta, jota kaikki keskeiset taloudet ovat harjoittaneet.
Suurimmat elvytyspaketit on otettu käyttöön Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Erona on se, että ylijäämätaloutena Kiina, samoin kuin Venäjä, voi
elvyttää ilman ulkomaisen velan kasvua. Muuten Venäjä on käynyt
kriisissä syvällä: sen kansantuote putoaa tänä vuonna kymmenen
prosenttia, eikä sen pankkijärjestelmän vakaudesta ole takeita.
Yhdysvaltain
presidentti Barack Obaman hallinnon päätökset pelastaa pankkeja ja
vakuutuslaitoksia ja autoteollisuutta sekä pyrkiä uudelle uralle
terveys- ja ympäristöpolitiikassa on nostamassa liittovaltion budjetin
vajeen 12 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Muistettakoon, että
euroalueen jäsenyyden ehtona oli aikanaan enintään kolmen prosentin
budjettivaje. Tosin harva euromaa itsekään yltää siihen tällä hetkellä.
Yhdysvaltojen
kasvava budjettivaje on luomassa epävarmuutta dollarin tulevaisuuden
osalta. Liittovaltion velkakirjoja laajasti ostaneen sijoittajat muun
muassa Kiinassa ja Persianlahden alueella pelkäävät dollarin
heikkenemisen syövän heidän investointejaan. Tämän vuoksi niillä on
halua hajauttaa rahojaan muissa valuutoissa denominoituihin
arvopapereihin. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä liian jyrkästi, jotta
dollari ei kokonaan romahtaisi.
Dollarin devalvoitumisella on
tietysti myönteisiä vaikutuksia Yhdysvaltojen vientiteollisuudelle ja
supistuvalle kauppataseen vajeelle. Tosin viennin osuus on maan
taloudessa sangen vähäinen verrattuna esimerkiksi Kiinaan ja Saksaan,
ja siksi sen kasvu voi olla vain osaratkaisu. Tähän saakka
amerikkalaisten kulutuksen kasvu on ollut yksi maailmantalouden
moottoreista. Nyt tämä kone olisi pantava huoltoon kulutuksen
vähentämiseksi.
Keskeinen haaste koko kansainväliselle
taloudelle on sen syvien epätasapainojen supistaminen erityisesti
lisäämällä Kiinassa ylijäämän käyttöä kotimaisessa kulutuksessa sekä
rajoittamalla kulutusta ja lisäämällä säästämisastetta Yhdysvalloissa.
Kiinan hallituksen infrastruktuuriin suuntautunut elvytyspolitiikka
sekä amerikkalaisten säästämisasteen nousu nollasta viiteen prosenttiin
antavat oikeansuuntaisia merkkejä, mutta matkalla maailmantalouden
tasapainottamiseen ollaan vasta alussa.
Maailmalla ollaan sangen
yksimielisiä, että elvytyspolitiikkaa ei voida vielä lopettaa. Niin
Suomessa vieraillut nobelisti Paul Krugman, Kansainvälisen
valuuttarahaston (IMF) äskeinen kokous Istanbulissa kuin useat
hallituksetkin ovat ilmoittaneet, että yksityinen kysyntä ei ole vielä
toipunut tarpeeksi, jotta elvytysrahan pumppaaminen talouteen
voitaisiin lopettaa. Kun investoinnit alkavat kasvaa vieläkin
myöhemmin, niin vajeiden ja velan kasvun uhallakin elvytystä täytyy
jatkaa.
Nyt ei ole vielä aika puhua exit-strategiasta, sillä
muuten talouskasvu saattaa kokea W-muotoisen kehityksen, jossa tosin
keskisakaran pitäisi olla matalampi.
Suomi joutui
maailmantalouden kriisiin sangen vahvasta asemasta. Valtiontalous oli
ollut vuosia ylijäämäinen, velkaa oli maksettu pois ja yritysten taseet
olivat huomattavasti vahvempia kuin 1990-luvun alussa. Nämä vahvuudet
ovat yhdessä positiivisten palkkaratkaisujen ja alhaisen korkotason
kanssa lisänneet yhteiskunnan vastustuskykyä. Työttömyys on tosin
nousemassa entistä pahemmaksi ongelmaksi, ensi vuonna yli kymmeneen
prosenttiin. Edellisen lamankin kokemusten mukaan kriisistä toipuminen
nostaa tuottavuutta, mutta työllisyysastetta tätä hitaammin.
Toistaiseksi
kaduilla ei edellisen lamaan tapaan kuitenkaan ole nähty laajoja
mielenosoituksia, eivätkä puolueiden voimasuhteet ole mainittavassa
murroksessa. Mielenkiinto on suuntautunut vaalirahoitukseen ja
maahanmuuttopolitiikkaan, ja näihinkin teemoihin aletaan kyllästyä.
Silti
taantuma on iskemässä Suomen talouteen pahasti. Arvioiden mukaan maan
talous supistuu tänä vuonna ainakin kuusi ja teollisuustuotanto
seitsemän prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
Viennin
uskotaan supistuvan peräti kolmanneksella, mikä osoittaa todellisen
ongelmamme. Suomen talous on hyvin vientivetoinen – sen osuus bkt:sta
oli ennen kriisiä 45 prosenttia – mikä on vaikuttanut myönteisesti
talouden nopeaan kasvuun viime vuosina. Tänä vuonna tuo osuus laskee
noin 35 prosenttiin, mikä sekin on vielä huomattavasti korkeampi kuin
noin 20 prosentin bkt-osuus vuonna 1990.
Kun talouden
toipumisessa investointien ja viennin kasvu tulevat yleensä
jälkijunassa, niin euroalueen maista Suomen paluu selkeälle
kasvu-uralle tapahtuu useampia muita maita myöhemmin. Kaikesta
päätelleen konepaja- ja teknologiateollisuus ja sen työllisyys kärsii
taantumasta kaikista eniten. Toki paperiteollisuudelle on omat syvät
ongelmansa, mutta ne ovat monessa suhteessa rakenteellisia
luonteeltaan, eivätkä vain nykyinen kriisin aiheuttamia.
Joka
tapauksessa on selvää, että tämän taantuman jälkeen Suomen talouden
rakenne ei ole entisellään, vaan kasvua on rakennettava aikaisempaa
enemmän palveluiden varaan sekä kuluttajien keskuudessa että
tuotannossa.