Euroopan unionin laajentumiskeskustelu sai
täystankillisen uutta bensiiniä suoniinsa, kun komissaari Olli Rehn
otti kantaa Islannin mahdolliseen EU-jäsenyyteen ja erityisesti sen
etenemisaikatauluun.
Rehn ilmoitti, että Islanti olisi valmis
liittymään unioniin samaan aikaan Kroatian kanssa eli viimeistään
vuonna 2011 – jälkimmäisen haettua jäseneksi jo vuonna 2003, toisin
kuin ensin mainitun, joka on vasta päättänyt hakemuksen jättämisestä.
Sikäli
kun laajentumiskomissaari Rehnin alkukevään ja tuoreemmillakin
lausunnoilla voidaan olettaa olevan painoarvoa – niin kuin aseman
puolesta voidaan – olisi Islannin tie unioniin huomattavasti juohevampi
kuin yhdenkään muun EU-jäsenmaan.
Rehnin mukaan vauhti on
selitettävissä sillä, että Islanti toteuttaa jo nyt suurinta osaa
EU-lainsäädännöstä, koska se kuuluu Euroopan talousalueeseen eli
ETA:han.
Päästäkseen EU:n jäseneksi täytyy hakijamaan jättää
ensin virallinen hakemus, tulla sitten hyväksytyksi jäsenkandidaatiksi
ja vasta sen jälkeen voidaan varsinaiset neuvottelut aloittaa.
Myös
niin kutsuttujen Kööpenhaminan kriteerien, jotka edellyttävät, että maa
on taloudellisesti ja poliittisesti vakaa demokratia, toteuttaa
oikeusvaltion periaatteita ja sitoutuu tukemaan unionin tavoitteita
soveltaen EU:n lainsäädäntöä kansallisella tasolla, on täytyttävä
prosessin kuluessa.
Islannissa keskusta-oikeistolaisen hallituksen onnistui vastustaa maan EU-jäsenyyttä aina vuoteen 2007 asti.
Vakavan
talouskriisin seurauksena sosiaalidemokraatit tekivät maan
EU-jäsenyydestä vuoden 2009 vaalien avainkysymyksen ja onnistuivatkin
siinä, sillä vakavasti otettavia vasta-argumentteja ei pystytty
juurikaan esittämään.
Sosiaalidemokraattien voitettua vaalit
pääministeri Jóhanna Sirgurðadóttir julisti Islannin EU-hakemuksen
olevan pöydällään paperipinon päällimmäisenä ja rahaliittojäsenyyden
toteutuvan viimeistään neljän vuoden sisällä.
Islannin jäsenyys
näyttää toki todennäköiseltä, joskin vastavoimat jylläävät niin
Brysselissä kuin Reykjavikissakin. Islannin tuoreen
parlamenttiäänestyksen kyllä-äänten voiton seurauksena hakemus on
tarkoitus viedä EU:n pöydälle heinäkuun lopun ulkoministerikokouksessa.
Parlamentin
pitkässä keskustelussa syntyi lisäjännitystä, kun oppositio syytti
hallitusta siitä, ettei tärkeitä maatalous- ja kalastuselinkeinoon
liittyviä EU-asiakirjoja ollut tuotu opposition tiedoksi tai ettei koko
asiaa ollut pahimmassa tapauksessa edes selvitetty riittävästi.
Islannissa
sosiaalidemokraattien oma hallituskumppani eli vihreä vasemmisto on
avoimesti EU-jäsenyyttä vastaan. Lopullinen päätös liittymisestä
viedään vielä sitovaan kansanäänestykseen, jossa koko kalastuksesta
kiinnostunut kansanjoukko pääsee ilmaisemaan kantansa.
Euroopan
komissio on vahvistanut, ettei se aio tarkoitushakuisesti nopeuttaa
Islannin EU-jäsenyyttä, joskaan jäsenyys ei käytännössä ole yksin tämän
toimielimen haluista tai sen tehtäviin kuuluvan niin kutsutun
maalausunnon kirjoittamisesta kiinni.
EU:n puheenjohtajamaa
Ruotsi on jo ilmoittanut tukevansa kaikin tavoin Islannin EU-jäsenyyttä
ja asettanut sen edistämisen jopa yhdeksi puolivuotiskautensa
tärkeimmistä asioista.
Tämän pohjoismaisen solidaarisuushankkeen
eteenpäin vieminen ei ole kaikkien mielestä yksiselitteistä, eikä sen
tulisi välttämättä edes olla Ruotsin prioriteetteja.
Laajentumisissa
erityisessä vaa’ankieliasemassa viime aikoina ollut Kroatia on sen
sijaan kärsinyt EU-naapurimaansa Slovenian lahjakkuudesta hidastaa
olennaisesti sen jäsenyysneuvotteluita.
Näin on käynyt siitäkin
huolimatta, että Kroatia on tehnyt kovasti töitä EU-kelpoisuutensa
lisäämiseksi. Maiden välillä on klassinen rajakiista, jonka
ratkaiseminen on osoittautunut vaikeaksi.
Kuulostaa kieltämättä
koomiselta, ettei Slovenian jarrutusoperaatiossa ole kysymys
perinteisistä unionin laajentumiseen liittyvistä peloista, kuten
työvoiman vapaan liikkuvuuden lisääntymisestä, kandidaattivaltion
järjestäytyneestä rikollisuudesta, systemaattisesta korruptiosta,
epävakaasta sisäpoliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta tai tässä
tapauksessa vaikkapa yleisbalkanilaisesta epävarmuuden ilmapiiristä.
Slovenian
veto-haluja lisää ainoastaan Kroatian kanssa vuonna 1991 alkanut
Piraninlahden merialueeseen ja sen kalastusoikeuksiin kohdistuva
kokonaisen 19 neliökilometrin rajakiista ja siitä johtuvat vähemmän
lämpimät naapuruussuhteet.
Viimeksi maiden välistä rajakiistaa
yritettiin saada sovitelluksi kesäkuun lopulla yhdessä komission ja
kummankin osapuolen ulkoministerien kanssa.
Laajentuminen ja
uusien jäsenmaiden liittymissopimukset ovat EU:ssa yhä niitä
päätösalueita, jotka vaativat parlamentin ehdottoman enemmistön lisäksi
Eurooppa-neuvoston yksimielisen tuen.
Teoriassa siis mikä tahansa jäsenmaa voi todellakin estää minkä tahansa kandidaatin jäsenyyden niin halutessaan.
Tämän
lisäksi EU arvioi joka kerta erikseen, pystyykö se ylipäätään ottamaan
uusia jäseniä ja kuinka sen päätöksentekoelimet säilyttäisivät
toimintakykynsä uusien jäsenmaiden mukanaan tuomien haasteiden edessä.
Tällä
hetkellä voimassa olevassa Nizzan sopimuksessa säädetään, että
jäsenmäärän noustessa yli nykyisen 27:n, on tehtävä uusi
hallitustenvälinen sopimus.
Ottaen huomioon, että Lissaboninkin
sopimusluonnos odottaa yhä ratifioimistaan varsin epävarmoissa
olosuhteissa, on takuulla edessä kiintoisia aikoja Islannin ja Kroatian
koputellessa unionin ovia täyttivätpä ne miten hyvin Kööpenhaminan
kriteerinsä.
EU:n instituutioissa monet olisivat hyvillään,
mikäli ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen ei allekirjoitettaisi yhtään
uutta liittymissopimusta.
Mitä sanottavaa sitten olisi
ehdokasvaltio Turkista tai jo jäseniksi hyväksytyistä Bulgariasta ja
Romaniasta? Teräväkatseisimmille lienee selvää, ettei näitä maita sen
paremmin kuin muita jo jäseniksi liittyneitä ole kohdeltu
neuvotteluissa täysin samanarvoisesti.
Jätetään sen
ihmetteleminen kuitenkin sikseen ja seurataan, minkälaisiin
päätöslauselmiin nyt jäsenyydestä haaveilevien kanssa päästään ja
milloin.
Mikäli Islanti tulisi jostain syystä saavuttaneeksi
EU-jäsenyyden ennen Kroatiaa, olisivat ainakin kukkotappelun ainekset
kätevästi koossa.
Islannissa EU-jäsenyydestä on vielä
kansanäänestys, jossa kalastuskiintiöistä kiinnostunut kansanjoukko
pääsee ilmaisemaan kantansa.