Katastrofeissa, kuten Haitin maanjäristyksessä, nähdään yleensä myös keino vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan.
Haitin
pääkaupunkia Port-au-Princeä kohdannut murhenäytelmä korostaa
kansainvälisen politiikan humanitaarista puolta. Myötätunnon aallossa
saattaa jäädä huomaamatta, että maanjäristysdiplomatialla on oma
vakiintumassa oleva paikkansa kansainvälisen vaikuttamisen
keinovalikoimassa.
Maanjäristykset ovat tilanteita, joissa
valtiot, kansainväliset organisaatiot ja kansalaisjärjestöt kilpailevat
avun nopeasta perille toimittamisesta ja operaatioidensa mittavuudesta.
Julkisuudessa nähdään hetken aikaa myötätunnon ryöppy, kunnes maailman
huomio suuntautuu jälleen toisaalle.
Katastrofeilla on
kuitenkin luonteeltaan poliittisia piirteitä, joiden vaikutus saattaa
olla Haitiin nyt kohdistuvaa huomiota huomattavasti kauaskantoisempaa.
Varsin
tuoreessa muistissa on vuonna 2008 Lounais-Kiinassa tapahtunut laajaa
tuhoa aiheuttanut maanjäristys. Ensimmäisten Kiinaan apua
toimittaneiden maiden joukossa oli tuolloin Japani, ja katastrofi
tarjosikin maille keinon liennyttää historiallisesti viileitä
suhteitaan.
Samankaltainen tulehtuneita välejä parantava
vaikutus oli Turkin ja Kreikan peräkkäisillä maanjäristyksillä vuonna
1999. Elokuussa turkkilaisen Izmitin kaupungin lähistöllä tapahtunut
maanjäristys tappoi arvioiden mukaan 30000 ihmistä, jätti kodittomiksi
300000 ihmistä ja halvaannutti koko Turkin keskushallinnon. Kreikan
hallituksen ja yksittäisten järjestöjen katastrofiapu oli nopeaa,
tehokasta ja laajamittaista.
Kuukautta myöhemmin Ateenaan iski
pienempi maanjäristys. Se aiheutti laajaa aineellista tuhoa ja surmasi
noin 150 ihmistä. Tällöin Turkki toimitti apua ensimmäisenä.
Avustuskeräykset olivat Turkissa tuottoisat, ja ihmiset jonottivat
verenluovutuspisteissä.
Kreikan ja Turkin tapauksissa
maanjäristykset liennyttivät merkittävästi maiden välisiä suhteita.
Mediassa korostuvat yhteenkuuluvaisuus, jaettu ihmisyys ja jakamaton
ihmisarvo.
Myös Haitin tapauksessa avun toimittaminen alueelle
oli refleksinomaista ja nopeaa. Valtiot ja järjestöt halusivat olla
alueella ensimmäisten joukossa.
Amerikan mantereiden suhteissa
on viimeaikaisen keskinäisen kyräilyn sijaan korostunut yhtenäisyys:
Kuuba salli Yhdysvaltain sotilaslennot ilmatilassaan. Yhdysvallat taas
on kertonut sitoutuvansa Haitin jälleenrakennukseen, samoin toinen
nouseva suurvalta Brasilia.
Maanjäristykset tarjoavat tärkeän
välineen myös arvovaltadiplomatialle. Aito myötätunto on vain osasyy,
miksi apua toimitetaan nopeasti. Valtiot ja järjestöt haluavat
osallistua maailmanlaajuiseen moraalidraamaan, jossa hyveellisyyden
osoittaminen lisää maailmanlaajuista arvostusta eli niin sanottua
normatiivista valtaa.
Haitin avustusoperaatiossa Yhdysvallat
on jo ottanut johtavan roolin. Tämän takaa käytännössä se, että
Port-au-Princen lentokenttä on Yhdysvaltain hallussa. Sekä Brasilia
että Ranska ovat valittaneet omien avustuskoneidensa pois
käännyttämisestä. Merkille pantava oli myös Yhdysvaltojen
ulkoministerin Haitin-vierailu, joka järjestettiin sekasortoisen
avustusoperaation keskellä.
Yhdysvallat haluaa siis näyttää lippuaan ja laajentaa omaa alueellista vaikutuspiiriään. Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta.
Vuonna
2003 iranilaisen Bamin kaupungin tuhonnut maanjäristys tappoi arviolta
26000 ihmistä. Yhdysvallat, joka oli hetkeä aikaisemmin nimennyt Iranin
osaksi “pahuuden akselia”, toimitti apua heti ja huomattavan runsaasti.
Yhdysvallat oli ottanut oppia Turkin ja Kreikan tapauksesta ja
näki mahdollisuuden samantapaiseen kehitykseen. Maanjäristyksen
ajateltiin myös tarjoavan vaikutusväylän Iraniin – jollei itse
valtioon, niin ainakin sen väestöön. Tässä tapauksessa avulla ei
kuitenkaan näytä olleen merkitystä maiden välisissä suhteissa.
Samaa
toimintatapaa Yhdysvallat käytti kuitenkin uudestaan vuonna 2005
Pohjois-Pakistanissa tapahtuneen 80000 ihmistä surmanneen
maanjäristyksen yhteydessä. Koska alue on terrorisminvastaisen sodan
etulinjassa ja Pakistanin väestö suhtautuu Yhdysvaltojen toimintaan
suurelta osin vihamielisesti, Yhdysvallat käynnisti alueella
suuroperaation.
Osaltaan Yhdysvaltain humanitaarista
sotilasoperaatiota ohjasi pyrkimys vaikuttaa hyveelliseltä, mutta sillä
oli myös selvää strategista lisäarvoa: samainen alue oli al-Qaidan
vaikutuspiiriä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että
järistyksillä on vain harvoin pitkäkestoinen merkitys kansainvälisessä
politiikassa. Samalla on tosin huomattu, että näyttävän operaation
toteuttaminen vaikuttaa selvästi valtioiden ja järjestöjen nauttimaan
arvostukseen. Kehittyneillä mailla on imagopolitiikan nimissä ollut
tapana jopa korostaa omaa kyvykkyyttään kieltäytymällä
katastrofitilanteissa ulkopuolisesta avusta.
Maanjäristykset
ovatkin jo vakiinnuttaneet asemansa vaikutuspolitiikan muotona.
Kärsimysnäytelmän ohella kyseessä on näytelmä, joka ei välttämättä ole
ristiriidassa humanitaaristen päämäärien kanssa. Halu korostaa omaa
imagoa voi Haitinkin tapauksessa toimia järistyksien uhrien hyödyksi.
Onhan nimittäin myös maanjäristyksiä, jotka eivät saa osakseen samaa
huomiota, sillä ne eivät tapahdu strategisesti merkittävillä alueilla.
Avun
poliittinen luonne jopa lisää valtioiden panostusta
avustusoperaatioihin. Kestävä jälleenrakennus ja muu avustustyö
saattavat kuitenkin jäädä pois asialistoilta, kun jossain muualla
syntyy uusi katastrofi.