Institute researcher Hanna Ojanen analyses NATO’s Chicago summit in her guest article in the newspaper Aamulehti (19.5.).
Pohjois-Atlantin puolustusliiton huomenna Chicagossa alkavaa
huippukokousta varjostaa liki kaikkia osanottajia vaivaava rahapula.
Jokaiselle jotain, paitsi niille jotka eivät ole paikalla. Jokseenkin
näissä tunnelmissa kokoontuu sunnuntaina huippukokoukseen Chicagossa
Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato.
Yksille on tarjolla nuorekasta verkostoitumista. Naton kyvykäs
viestintä on internetin YouTubessa ja yhteisöpalvelu Twitterissä koonnut
nuorisojärjestöään Nuoria atlantisteja ja nostanut esiin kannatusta
saavia hankkeita, kuten naisten aseman kohentamisen Afganistanissa.
Toisilla taas on kokoukseen tulessaan mielessä perinteiset
puolustussuunnitelmat ja suurvaltakysymykset. Voisiko Georgiasta tulla
Naton jäsen vai pitääkö Venäjän vastustus ottaa vakavasti? Millaiset
ovat Venäjän ja Naton suhteet, kun presidentti Putin ei tule paikalle?
Huippukokouksissa on aina kiinnitetty huomiota siihen, ketkä ovat
mukana. Uudet kasvot herättävät mielenkiintoa. Tällä kertaa kättelijät
ja olantaputtajat kokoontuvat Ranskan uuden presidentin François
Hollanden ympärille.
Naton kolmanneksi suurimman rahoittajamaan edustajalta kysellään,
mitä hänen vaalilupauksensa merkitsevät käytännössä puolustuspolitiikan
alalla. Afganistanista vetäytyminen suunniteltua aikaisemmin on niistä
yksi.
Tulijoita olisi paljon, eikä kutsuttavista ole päästy helposti
sopuun. Esimerkiksi Turkki on pelannut kutsukorttipeliä omilla
säännöillään ja pyrkinyt pitämään Israelin poissa, samoin kuin EU:n,
mikäli mukaan ei pääse myös Islamilaisten maiden järjestö OIC.
EU:ta ei kuitenkaan ole helppoa sivuuttaa, kun Nato jo omassa
strategisessa konseptissaan toteaa sen olevan ainutlaatuinen ja
keskeinen kumppani.
Kumppanit ovatkin yhä toivotumpia kokousvieraita. Peräti
kuutisenkymmentä maata ja järjestöä osallistuu kokoukseen. Paikalla on
ensi kertaa esimerkiksi pieni Tongan kuningaskunta Tyyneltä
valtamereltä.
Monet kumppaneista ovat paikalla siksi, että ne ovat osallistuneet
Naton operaatioon Afganistanissa. Afganistanista vetäytyminen onkin
asialistan hankalimpia kysymyksiä.
Pohjimmiltaan Afganistanin operaatiossa on kyse siitä, miten se
voitaisiin lopettaa onnistuneesti, eli siten, että Nato näyttäisi
saavuttaneen tavoitteensa. Tavoitteet ovat vuosien varrella muuttuneet
ja lisääntyneet niin, ettei niiden saavuttaminen taida olla mahdollista.
Tavoitteiden lisääminen oli varmastikin hyvä tapa pitää kumppanit
operaatiossa mukana, mutta se ei edistä operaation päättämistä.
Toinen ja kaikkialla läsnä oleva kysymys on puute rahasta. Sitä ei
järjestön jäseniltä puolustukseen liikenisi. Kokoukseen toivotaankin
toteuttamiskelpoisia säästövinkkejä.
Ulkopuolisten kumppaneiden usko järjestöön ja halu lisätä yhteistyötä
sen kanssa on tervetullutta. Suomi ja Ruotsi tarjoavat kokouksessa
Ruotsiin perustetun sotilasoperaatioiden sukupuolikysymysten
(gender-kysymysten) keskuksen tietotaitoa. Toisaalta pohjoismainen
puolustusyhteistyö, kuten ilmatilavalvontahanke, on todettu Natossa
mainioksi esimerkiksi onnistuneesta uudesta tehokkuusajattelusta ja
turvallisuuden kohentamisesta paikallisella, pitkälle menevällä
yhteistyöllä.
Huippukokous on Natolle tilaisuus luvata ja vakuuttaa, tarjota monia
tulevia turvallisia vuosia. Se saa varmasti kuulla monta
kannatuspuhetta. Natoa ei kyseenalaisteta, vaan kaikilla on jokin syy
pitää sitä välttämättömänä tai ainakin tarpeellisena – kaikilla omansa.
Kansainvälisille järjestöille annetaan paljon anteeksi. Niiden ei
tarvitse olla erityisen tehokkaita tai aikaansaavia. Kaikki ymmärtävät,
ettei niiden toiminta ole helppoa; erityisesti tämän ymmärtävät
jäsenmaat, jotka kukin vuorollaan hankaloittavat toimintaa. Kaikkien
mielestä on tärkeää, että ne ylipäänsä ovat olemassa.
Erityisen paljon annetaan anteeksi puolustusliitoille. On riski
haastaa sotilasasiantuntijoiden näkemyksiä; kukaan tuskin rohkenee
sanoa, ettei ole ihan varma uhkien vakavuudesta. Liitto on hyvä olla
olemassa ikään kuin varmuuden vuoksi.
Jos Natoa ei olisi olemassa, keksisikö kukaan ehdottaa sen perustamista nyt? Kovin helposti hanke tuskin ainakaan etenisi.
Riittävän suurta, kaikkien samalla tavoin kokemaa turvallisuusuhkaa
ei ole, eikä maiden keskinäinen solidaarisuus taida riittää siihen, että
ne suostuisivat auttamaan missä tahansa jäsenmaan kokemassa
turvallisuusongelmassa.