Matka uuteen kansainväliseen
valuuttaan on pitkä ja vaikea. Tämä koskee myös sisä- politiikkaa,
erityisesti Yhdysvalloissa, missä konservatiivit syyttävät jo nyt
Barack Obaman hallintoa dollarin merkityksen ja siten Yhdysvaltojen
arvovallan nakertamisesta, kirjoittaa Raimo Väyrynen.
Raimo
Väyrynen sanoo Vietnamin sodan ja Tshekkoslovakian miehityksen olleen
tapahtumia, jotka 1960-luvun lopulla avasivat hänen silmänsä
suurvaltapolitiikan raadollisuudelle.
Viime aikoina on
kuulunut ääniä Kiinan keskustapankista ja BRIC-maiden huippukokouksesta
tarpeesta perustaa uusi kansainvälinen valuutta.
Ajatus ei ole
sinänsä uusi, sillä tunnettu amerikkalainen ekonomisti Richard Cooper
ehdotti sellaista jo 1970-luvun alussa Richard Nixonin hallinnon
aikaansaamassa valuuttamyrskyssä. Seppo Honkapohja
Suomen Pankista
ja muut ekonomistit ovat torjuneet tämän ehdotuksen epärealistisena:
siirtymävaihe nykyisestä valuuttajärjestelmästä uuteen olisi tavattoman
hankala toteuttaa, eikä maailmassa ole uutta valuuttaa hallinnoivaa
keskuspankkia. Kritiikissään he ovat oikeassa, mutta tehtyjen
ehdotusten merkitys onkin politiikassa.
Brasiliasta, Venäjästä,
Intiasta ja Kiinasta koostuvan BRIC-ryhmän taloudellinen merkitys on
kasvanut nopeasti, vaikka Venäjä onkin nyt perheen sairas jäsen
taloudellisten ongelmiensa vuoksi. Ryhmän jäsenten osuus maailman
kokonaistuotannosta on noussut tällä vuosikymmenellä 16 prosentista 22
prosenttiin ja sen osuus maailman valuuttavarannosta on, erityisesti
Kiinan ansiosta, 40 prosenttia.
Huomattava osa näistä varannoista on dollareissa, jonka tulevaisuudesta ollaan huolissaan.
Yhdysvaltojen
talouden vajeiden kasvaessa dollarin pelätään heikkenevän rajustikin ja
syövän muiden maiden dollarimääräisiä sijoituksia.
Toistaiseksi
dollari on kuitenkin onnistunut säilyttämään asemansa uskottavana
ankkurivaluuttana. Myös euron asema on vakaa, vaikka sen ulkopuolella
olevat EU-maat ovatkin saaneet tilapäistä devalvaatio-hyötyä. Toisaalta
monet unionin uusista jäsenmaista ovat tosissaan pyrkimässä euroalueen
jäseniksi.
USA:n vaikutusvalta Kiinaan vähentynyt
Vaatimalla
uutta kansainvälistä rahaa BRIC-maat haluavat korostaa oman
merkityksensä kasvaneen ja haluavat monipuolistaa varantojensa
valuuttakoostumusta.
Muutos olisikin suuri, sillä tällä hetkellä
66 maata on ankkuroinut valuuttansa dollariin, 27 maata euroon ja 15
maata erilaisiin valuuttakoreihin, kun taas 39 maan valuutat kelluvat.
Kiina on muutosta vaatiessaan ollut erityisen aktiivinen, koska se
haluaa osoittaa olevansa nousussa vahvistaa omaa asemaansa.
Washingtonin
painostuksesta Peking irrotti yuanin dollarisidonnaisuudesta kesällä
2005 ja antoi sen vahvistua 12 prosenttia maiden välisen kauppataseen
ylijäämän supistamiseksi. Vuosi sitten yuan sidottiin finanssikriisin
säikäyttämänä uudelleen dollariin.
Toisaalta Yhdysvallat on
entistä riippuvampi kiinalaisen rahan saamisesta liittovaltion
arvopapereihin jopa niin, että presidentti George W. Bush nöyrtyi
elokuussa 2008 pyytämään Kiinaa lisäämään niiden ostoja. Kiina
puolestaan pyrkii hajottamaan sijoituksiaan ulkomaisiin
luonnonvaroihin, maatalousmaahan ja läntisiin yrityksiin, mutta sen
riippuvuus sijoituksista Yhdysvaltojen dollarimääräisiin liittovaltion
arvopapereihin on edelleen vahva.
Poliittinen tosiasia on, että
Yhdysvaltojen vaikutus Kiinan talous- ja kauppapolitiikkaan on entistä
rajallisempi, mikä lisää Pekingin toimintavapautta. Peking ja
Washington keskustelevat yhä enemmän tasavertaisina kumppaneina kuten
muutama viikko sitten pidetty maiden välinen strateginen keskustelu
osoitti.
Kiinan julkilausuttuna reseptinä on dollarin
asteittainen korvaaminen valuuttakorilla, joka täytettäisiin
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) erityisnosto-oikeuksilla (Special
Drawing Rights, SDRs). Niiden taustalla olevassa korissa dollarin osuus
on 44 prosenttia, euron 34 prosenttia sekä jenin ja punnan kummankin 11
prosenttia.
Uudet talousmahdit saisivat uusia riskejä
Jo
toisen maailmansodan jälkeen pidetyssä Bretton Woodsin konferenssissa,
joka käsitteli kansainvälisen talous- ja rahajärjestelmän
tulevaisuutta, John Maynard Keynes vaati perustettavalle
valuuttarahastolle oikeuksia luoda rahaa, mutta ajatus tyrmättiin.
Erityisnosto-oikeudet
otettiin kuitenkin käyttöön vuonna 1969, mutta niiden määrää ei ole
kasvatettu sitten vuoden 1981. SDR:ien nykyarvo on 33 miljardia
dollaria, mikä on vain 0,5 prosenttia maailman koko valuuttavarannosta.
Nyt
tilanne on muuttumassa, sillä huhtikuussa Lontoossa pidetyssä
G20-maiden huippukokouksessa IMF:lle annettiin oikeus lisätä kaikille
jäsenmaille avoimia nosto-oikeuksia 250 miljardia dollarilla. Lisäksi
vuoden 1981 jälkeen liittyneille jäsenille suunnataan 33 miljardia
dollaria, mitkä summat yhdessä nostavat SDR:ien osuuden noin viiteen
prosenttiin maailman valuuttavarannosta.
On selvää, että
näilläkään resursseilla SDR:istä ei voida tehdä uutta
maailmanvaluuttaa. Nosto-oikeuksia voivat omistaa vain keskuspankit,
joille ne ovat osa kansallista tai alueellista valuuttavarantoa. Näin
ollen yritykset eivät voi käyttää SDR:iä keskinäisissä kansainvälisissä
transaktioissaan.
Kuitenkin nosto-oikeuksien suhteellinen
merkitys tulee jatkossa kasvamaan, millä kehityksellä on sekä
poliittisia että taloudellisia seurauksia. Poliittisesti BRIC-maat
haluavat kertoa erityisesti Yhdysvalloille, että dollarin suvereeni
asema kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä ei ole entisellään.
Washington ei voi myöskään painaa seteleitä mielensä mukaan tai lainata
ulkomailta rajattomasti omien talouspoliittisten virheidensä
peittämiseksi.
IMF:n nosto-oikeuksien lisääntyminen tulee
muuttamaan suuria dollarivarantoja pitävien maiden asemaa. Jos ne
alkavat myydä suoraan dollareitaan laajassa mitassa, niin sen arvo
laskee ja myyjien omat dollarisijoitukset kärsivät. Hankkimalla
valuuttakoriin perustuvia nosto-oikeuksia ne voivat hajauttaa
dollarivarantojaan ilman, että valuuttakursseissa tapahtuu välttämättä
mainittavia muutoksia.
Tässä kehitteillä olevassa järjestelyssä
dollariin liittyvät riskit siirtyisivät osittain IMF:n harteille. Kun
rahaston aseman vahvistamisen myötä ainakin Kiinan ja Intian äänivaltaa
siinä tullaan lisäämään ja samalla pienten EU-maiden asemaa
heikentämään, niin nousevat talousmahdit joutuvat samalla kantamaan
myös aikaisempaa suuremman osan järjestelmän riskeistä.
Tämä on
oikeansuuntainen kehitys, sillä tätä nykyä kansainvälisen taloudellisen
voiman ja institutionaalisen vaikutusvallan jakautuminen eivät ole
tasapainossa keskenään. Siksi kansainvälisten järjestöjen on kyettävä
muuttumaan.
Obamaa syytetään dollarin alamäestä
Matka
uuteen kansainväliseen valuuttaan tai erityisnosto-oikeuksien
merkityksen olennaiseen lisäämiseen on kuitenkin pitkä ja vaikea.
Teknisten ongelmien ohella myös politiikalla on merkityksensä. Tämä
koskee myös sisäpolitiikkaa, erityisesti Yhdysvalloissa, missä
konservatiivit syyttävät jo nyt Barack Obaman hallintoa dollarin
merkityksen ja siten Yhdysvaltojen arvovallan nakertamisesta.
Dollarin
johtava asema on Yhdysvaltojen arvo- ja vaikutusvallalle niin keskeinen
instrumentti, ettei siitä luovuta muussa kuin aivan pakottavassa
tilanteessa. Tämä on toisaalta olennainen syy sille, miksi nousevat
valtiot pyrkivät hakemaan dollarista vähemmän riippuvaa kansainvälistä
rahajärjestelmää, vaikka se luo myös niille omia riskejään.