Matka uuteen kansainväliseen valuuttaan on pitkä ja vaikea. Tämä koskee myös sisä- politiikkaa, erityisesti Yhdysvalloissa, missä konservatiivit syyttävät jo nyt Barack Obaman hallintoa dollarin merkityksen ja siten Yhdysvaltojen arvovallan nakertamisesta, kirjoittaa Raimo Väyrynen.
Raimo Väyrynen sanoo Vietnamin sodan ja Tshekkoslovakian miehityksen olleen tapahtumia, jotka 1960-luvun lopulla avasivat hänen silmänsä suurvaltapolitiikan raadollisuudelle.
Viime aikoina on kuulunut ääniä Kiinan keskustapankista ja BRIC-maiden huippukokouksesta tarpeesta perustaa uusi kansainvälinen valuutta.
Ajatus ei ole sinänsä uusi, sillä tunnettu amerikkalainen ekonomisti Richard Cooper ehdotti sellaista jo 1970-luvun alussa Richard Nixonin hallinnon aikaansaamassa valuuttamyrskyssä. Seppo Honkapohja
Suomen Pankista ja muut ekonomistit ovat torjuneet tämän ehdotuksen epärealistisena: siirtymävaihe nykyisestä valuuttajärjestelmästä uuteen olisi tavattoman hankala toteuttaa, eikä maailmassa ole uutta valuuttaa hallinnoivaa keskuspankkia. Kritiikissään he ovat oikeassa, mutta tehtyjen ehdotusten merkitys onkin politiikassa.
Brasiliasta, Venäjästä, Intiasta ja Kiinasta koostuvan BRIC-ryhmän taloudellinen merkitys on kasvanut nopeasti, vaikka Venäjä onkin nyt perheen sairas jäsen taloudellisten ongelmiensa vuoksi. Ryhmän jäsenten osuus maailman kokonaistuotannosta on noussut tällä vuosikymmenellä 16 prosentista 22 prosenttiin ja sen osuus maailman valuuttavarannosta on, erityisesti Kiinan ansiosta, 40 prosenttia.
Huomattava osa näistä varannoista on dollareissa, jonka tulevaisuudesta ollaan huolissaan.
Yhdysvaltojen talouden vajeiden kasvaessa dollarin pelätään heikkenevän rajustikin ja syövän muiden maiden dollarimääräisiä sijoituksia.
Toistaiseksi dollari on kuitenkin onnistunut säilyttämään asemansa uskottavana ankkurivaluuttana. Myös euron asema on vakaa, vaikka sen ulkopuolella olevat EU-maat ovatkin saaneet tilapäistä devalvaatio-hyötyä. Toisaalta monet unionin uusista jäsenmaista ovat tosissaan pyrkimässä euroalueen jäseniksi.
USA:n vaikutusvalta Kiinaan vähentynyt
Vaatimalla uutta kansainvälistä rahaa BRIC-maat haluavat korostaa oman merkityksensä kasvaneen ja haluavat monipuolistaa varantojensa valuuttakoostumusta.
Muutos olisikin suuri, sillä tällä hetkellä 66 maata on ankkuroinut valuuttansa dollariin, 27 maata euroon ja 15 maata erilaisiin valuuttakoreihin, kun taas 39 maan valuutat kelluvat. Kiina on muutosta vaatiessaan ollut erityisen aktiivinen, koska se haluaa osoittaa olevansa nousussa vahvistaa omaa asemaansa.
Washingtonin painostuksesta Peking irrotti yuanin dollarisidonnaisuudesta kesällä 2005 ja antoi sen vahvistua 12 prosenttia maiden välisen kauppataseen ylijäämän supistamiseksi. Vuosi sitten yuan sidottiin finanssikriisin säikäyttämänä uudelleen dollariin.
Toisaalta Yhdysvallat on entistä riippuvampi kiinalaisen rahan saamisesta liittovaltion arvopapereihin jopa niin, että presidentti George W. Bush nöyrtyi elokuussa 2008 pyytämään Kiinaa lisäämään niiden ostoja. Kiina puolestaan pyrkii hajottamaan sijoituksiaan ulkomaisiin luonnonvaroihin, maatalousmaahan ja läntisiin yrityksiin, mutta sen riippuvuus sijoituksista Yhdysvaltojen dollarimääräisiin liittovaltion arvopapereihin on edelleen vahva.
Poliittinen tosiasia on, että Yhdysvaltojen vaikutus Kiinan talous- ja kauppapolitiikkaan on entistä rajallisempi, mikä lisää Pekingin toimintavapautta. Peking ja Washington keskustelevat yhä enemmän tasavertaisina kumppaneina kuten muutama viikko sitten pidetty maiden välinen strateginen keskustelu osoitti.
Kiinan julkilausuttuna reseptinä on dollarin asteittainen korvaaminen valuuttakorilla, joka täytettäisiin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) erityisnosto-oikeuksilla (Special Drawing Rights, SDRs). Niiden taustalla olevassa korissa dollarin osuus on 44 prosenttia, euron 34 prosenttia sekä jenin ja punnan kummankin 11 prosenttia.
Uudet talousmahdit saisivat uusia riskejä
Jo toisen maailmansodan jälkeen pidetyssä Bretton Woodsin konferenssissa, joka käsitteli kansainvälisen talous- ja rahajärjestelmän tulevaisuutta, John Maynard Keynes vaati perustettavalle valuuttarahastolle oikeuksia luoda rahaa, mutta ajatus tyrmättiin.
Erityisnosto-oikeudet otettiin kuitenkin käyttöön vuonna 1969, mutta niiden määrää ei ole kasvatettu sitten vuoden 1981. SDR:ien nykyarvo on 33 miljardia dollaria, mikä on vain 0,5 prosenttia maailman koko valuuttavarannosta.
Nyt tilanne on muuttumassa, sillä huhtikuussa Lontoossa pidetyssä G20-maiden huippukokouksessa IMF:lle annettiin oikeus lisätä kaikille jäsenmaille avoimia nosto-oikeuksia 250 miljardia dollarilla. Lisäksi vuoden 1981 jälkeen liittyneille jäsenille suunnataan 33 miljardia dollaria, mitkä summat yhdessä nostavat SDR:ien osuuden noin viiteen prosenttiin maailman valuuttavarannosta.
On selvää, että näilläkään resursseilla SDR:istä ei voida tehdä uutta maailmanvaluuttaa. Nosto-oikeuksia voivat omistaa vain keskuspankit, joille ne ovat osa kansallista tai alueellista valuuttavarantoa. Näin ollen yritykset eivät voi käyttää SDR:iä keskinäisissä kansainvälisissä transaktioissaan.
Kuitenkin nosto-oikeuksien suhteellinen merkitys tulee jatkossa kasvamaan, millä kehityksellä on sekä poliittisia että taloudellisia seurauksia. Poliittisesti BRIC-maat haluavat kertoa erityisesti Yhdysvalloille, että dollarin suvereeni asema kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä ei ole entisellään. Washington ei voi myöskään painaa seteleitä mielensä mukaan tai lainata ulkomailta rajattomasti omien talouspoliittisten virheidensä peittämiseksi.
IMF:n nosto-oikeuksien lisääntyminen tulee muuttamaan suuria dollarivarantoja pitävien maiden asemaa. Jos ne alkavat myydä suoraan dollareitaan laajassa mitassa, niin sen arvo laskee ja myyjien omat dollarisijoitukset kärsivät. Hankkimalla valuuttakoriin perustuvia nosto-oikeuksia ne voivat hajauttaa dollarivarantojaan ilman, että valuuttakursseissa tapahtuu välttämättä mainittavia muutoksia.
Tässä kehitteillä olevassa järjestelyssä dollariin liittyvät riskit siirtyisivät osittain IMF:n harteille. Kun rahaston aseman vahvistamisen myötä ainakin Kiinan ja Intian äänivaltaa siinä tullaan lisäämään ja samalla pienten EU-maiden asemaa heikentämään, niin nousevat talousmahdit joutuvat samalla kantamaan myös aikaisempaa suuremman osan järjestelmän riskeistä.
Tämä on oikeansuuntainen kehitys, sillä tätä nykyä kansainvälisen taloudellisen voiman ja institutionaalisen vaikutusvallan jakautuminen eivät ole tasapainossa keskenään. Siksi kansainvälisten järjestöjen on kyettävä muuttumaan.
Obamaa syytetään dollarin alamäestä
Matka uuteen kansainväliseen valuuttaan tai erityisnosto-oikeuksien merkityksen olennaiseen lisäämiseen on kuitenkin pitkä ja vaikea. Teknisten ongelmien ohella myös politiikalla on merkityksensä. Tämä koskee myös sisäpolitiikkaa, erityisesti Yhdysvalloissa, missä konservatiivit syyttävät jo nyt Barack Obaman hallintoa dollarin merkityksen ja siten Yhdysvaltojen arvovallan nakertamisesta.
Dollarin johtava asema on Yhdysvaltojen arvo- ja vaikutusvallalle niin keskeinen instrumentti, ettei siitä luovuta muussa kuin aivan pakottavassa tilanteessa. Tämä on toisaalta olennainen syy sille, miksi nousevat valtiot pyrkivät hakemaan dollarista vähemmän riippuvaa kansainvälistä rahajärjestelmää, vaikka se luo myös niille omia riskejään.