EUROVAALIT | Vuosia kestänyt vääntö EU:n työaikadirektiivin uusimisesta
kertoo paljon unionin päätöksentekotavasta. Niin hyvässä kuin pahassa.
Parlamentin valta on kasvussa, mikä tekee hyvän mepin valitsemisesta
ensi kesäkuussa entistäkin tärkeämpää.
Kallista,
monimutkaista, etäistä, tärkeilevää, yhdentekevää. Nämä mielikuvat
Euroopan unionin päätöksenteosta ovat juurtuneet syvälle. Vaikka
mielikuvat eivät ole yhtä kuin todellisuus, ne ovat 27 maan unionin
pahin vihollinen 7. kesäkuuta järjestettävissä eurovaaleissa.
EU-kansalaiset
pitävät mielikuvistaan kiinni Ivalosta Brysselin kautta Maltan
Vallettaan saakka, ja tällä menolla uurnille tuskin syntyy tungosta.
Syytä olisi. Vaaleilla on väliä, sillä parlamentin toimivalta EU:n
päätöksenteossa on kasvanut 1990-luvulta lähtien eli koko Suomen
jäsenyyden ajan – ja kasvaa edelleen.
Siksi on tärkeää nähdä
kirkkaasti, mistä eurovaaleissa todellisuudessa on kyse. Ja kyse on
vakavasta asiasta, EU:n eduskunnan valitsemisesta.
– Parlamentti
ei ole julkikuvastaan huolimatta mikään monikansallinen
keskustelukerho. Siellä käytetään merkittävää lainsäädäntävaltaa, sanoo
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Aaretti Siitonen.
Parlamentissa
työskentelevät yli 700 euroedustajaa päättävät asioista, joilla on
merkitystä ihmisten arjessa. EU on läsnä tukkirekan ohjaamossa ja
sairaalan leikkaussalissa.
Tällä hetkellä parlamentti on
päättämässä 60 prosentista EU:n yhteisölainsäädäntöä. Mikäli unionin
uusi perussopimus eli Lissabonin sopimus hyväksytään kaikissa
jäsenmaissa, parlamentin päätösvalta ulottuu peräti 90 prosenttiin
yhteisölainsäädännöstä. Siksi ei ole yhdentekevää, ketkä parlamentissa
istuvat. Kesäkuussa me jäsenmaiden kansalaiset tarjoamme kukin yhdelle
mepille valtakirjaa etujemme valvomiseen.
Lissabonin sopimuksen on hyväksynyt 25 jäsenmaata. Enää puuttuvat Irlannin ja Tshekin puumerkit.
On
totta, ettei EU:n päätöksenteko ole erityisen suoraviivaista ja
tehokasta. Yksimielisyyden saavuttaminen jäsenmaiden välillä vaikuttaa
aika ajoin mahdottomalta.
Määräenemmistön avulla päättäminen
sopii huonosti varsinkin kiistanalaisimpien kysymysten ratkomiseen.
Taustalla pelottaa isojen maiden sanelupolitiikka, joka toteutuessaan
olisi unionin tuho.
Parlamentin ohella lainsäädännöstä päättää
ministerineuvosto. Nämä toimielimet ajautuvat jäsenvaltioiden tapaan
useasti tukkanuottasille.
Parhaillaan väännetään uudesta
työaikadirektiivistä. Itse asiassa vääntö jatkuu jo viidettä vuotta.
EU:n päätöksentekoa pahimmillaan vai parhaimmillaan: vastaus riippuu
siitä, keneltä kysytään.
Joka tapauksessa työaikadirektiivin
tarina avaa hyvin unionin päätöksentekojärjestelmää. Samalla se
pakottaa ymmärtämään, että kieroja direktiivejä tai tuikitarpeellisia
lakeja ei säädä ylimalkaisesti EU. Syytökset ja kiitokset pitää siis
osoittaa tarkemmin.
Emme myöskään voi kääntää selkäämme tai
pyllistää jossakin kaukana olevalle EU:lle, sillä olemme suomalaisina
osa sitä, ja kukapa itselleen haluaisi pyllistää?
Lääkärit ovat yksi niistä ammattiryhmistä, joiden työhön EU-tasolla tehtävillä päätöksillä on vaikutusta.
Erikoislääkäri
Maarit Bärlund ja hänen kollegansa ovat erittäin korkealle koulutettuja
ammattilaisia, mutta heillekin työaikadirektiivi tuntuu vieraalta. Jos
asia esitettäisiin Tampereen keskussairaalassa työskentelevälle
Bärlundille toisin, kiinnostuskin heräisi aivan toisella tavalla.
Parhaillaan
meillä EU:ssa näet laaditaan suuntaviivoja siitä, päivystääkö Bärlund
sairaalassa vai mukavammin kotona, ja miten päivystys korvataan.
Lopullisesti asioista toki päätetään kansallisesti työ- ja
virkaehtosopimuksella.
– Tiedän, että työaikadirektiivi saattaa
vaikuttaa lääkärien päivystyksiin, mutta eipä tuo direktiivi kovin
kuuma puheenaihe sairaalan käytävillä ole, Bärlund kuvailee.
EU:n
ministerineuvosto ja parlamentti eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä
siitä, miten työaikadirektiiviä tulisi uudistaa. Asiaa puidaan
toimielinten kesken sovittelussa. Viimeksi torstaiaamuna tuli
takapakkia, kun edes uudesta sovitteluajasta ei päästy
yhteisymmärrykseen.
Hieman yksinkertaistettuna: ministerit
pelkäävät direktiivin uudistamisen terveydenhuoltoon aiheuttamia
lisäkustannuksia; parlamentti taasen vaalii työntekijöiden oikeuksia.
Neuvosto ajaa 60 tunnin työviikon sallimista tietyin ehdoin, jota
parlamentti taas vastustaa.
Keskussairaalan päivystyshuoneessa
istuva Taysin pääluottamusmies Hannu Pertovaara toivoisi unionin
pitävän näppinsä erossa koko aiheesta.
– Nykyinen järjestelmä on
syntynyt olosuhteiden pakosta. Kyllähän työaikalaki olla pitää, mutta
korostan silti paikallista soveltamista. EU:ssa tehdään päätöksiä,
mutta unioni ei vastaa siihen, miten päätöksistä aiheutuvat ongelmat
ratkaistaan.
Työaikadirektiivillä säädellään esimerkiksi
enimmäistyöaikoja. Lääkärien kannalta olennaista on myös se, miten
päivystysaika määritellään ja miten siitä maksetaan. Suomessa
päivystysjärjestelmä on nykyisellään joustava. Esimerkiksi kaikkea
päivystysaikaa ei lasketa työajaksi, mikä tuo pelivaraa
enimmäistyöaikaan.
Lainsäädännön yhdenmukaistuksella pyritään
luomaan Eurooppaan tasavertaisuutta terveydenhuoltoon ja muutamille
muillekin aloille.
Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja Markku Kojo antaa päätöksenteon pitkittymisestä huolimatta poliitikoille synninpäästön.
–
Päätöksenteko EU:n tasolla on vaikeaa, mutta niin on aihekin.
Parlamentin roolin korostuminen ei ole helpottanut päätöksentekoa. Ei
myöskään jäsenmaiden määrän kasvaminen, arvioi Kojo.
Direktiivistä
äänestettiin viimeksi joulukuussa EU-parlamentissa. Äänestys sai
lobbaajat liikkeelle. Työministeri Tarja Cronberg lähetti mepeille
paimenkirjeen ennen äänestystä.
– Neuvoston yhteinen kanta
mahdollistaa Suomen nykyisen järjestelmän säilymisen. Direktiivin
kaatuminen olisi kohtalokasta Suomen julkisen
terveydenhuoltojärjestelmän kannalta, Cronberg kirjoitti.
Suurin
osa suomalaisista euroedustajista äänesti ministerineuvoston kantaa
vastaan, kuten myös parlamentin enemmistö. Mepit eivät lämmenneet
Cronbergille.
Eripura alleviivasi, että suomalaiset euroedustajat eivät ole parlamentissa Suomen valtion vaan kansalaisten asialla.
Kansanvallan
kannattajat taputtivat käsiään, mutta pääministeri Matti Vanhanen sai
hepulin. Vanhanen moitti euroedustajia kärkevään sävyyn helmikuussa
Helsingissä.
– Esitän kysymyksen, kenen asialla ollaan, pääministeri jyrähti.
Cronberg on sittemmin muotoillut kantaansa uudelleen, mutta Vanhanen ei peräänny kritiikistä huolimatta.
Hallituksen
kantaa vastaan äänestänyt euroedustaja Lasse Lehtinen (sd) toteaa, että
Vanhasella on perustavanlaatuinen väärinkäsitys.
– Hän olettaa,
että suomalaiset mepit ovat Suomen hallituksen palveluksessa. Jos meppi
nyt ketään edustaa, niin ei ainakaan Suomen hallitusta. Yhteinen kanta
voi toki olla joissain kansallisesti merkittävissä kysymyksissä.
Poliittisessa vastuussa edustaja on vain valitsijoilleen, Lehtinen
ojentaa pääministeriä.
Vanhanen tuskin EU-oppituntia kaipaa,
mutta joulukuinen äänestyskäyttäytyminen herättää mielenkiintoisen
kysymyksen. Kuka päättää, milloin puhutaan kansallisesta edusta?
Varmaa
on, että tulevallakin istuntokaudella Suomen hallitus ja suomalaiset
euroedustajat vetävät välillä yhtä köyttä, toisinaan yhteiselo on
köydenvetoa.
Mikäli Lissabonin sopimus astuu voimaan, parlamentti ottaa pysyvästi yliotteen ministerineuvostosta.
-Silloin
hallituksella tulee paljon enemmän asiointia parlamenttiin. Siirtyyhän
esimerkiksi maatalous tuolloin parlamentin toimivaltaan, pohjustaa
euroedustaja Henrik Lax (r).
Lax oli toinen suomalaisista
mepeistä Piia-Noora Kaupin (kok) ohella, jotka äänestivät joulukuussa
Suomen hallituksen toiveiden mukaan. Hän kuitenkin kiistää, että
hallituksen kannalla oli merkitystä äänestyspäätökseen.
–
Äänestin sen mukaan, minkä katsoin hyväksi. Minusta työntekijän on
halutessaan voitava tehdä pitempiä kuin 48 tunnin viikkoja. Toki vain
määrätyissä jaksoissa. Kaiken kaikkiaan esitys oli parempi kuin Suomen
nykyinen lainsäädäntö, perustelee Lax.
Parlamentissa
euroedustajilla on enemmän pelivaraa kuin kansanedustajilla Suomen
eduskunnassa. Ryhmäkuri ei samalla tapaa sido meppien käsiä, vaikka
poliittisten ryhmien valiokuntavastaavien sana painaakin paljon.
Varsinkin asioissa, joihin yksittäinen edustaja ei voi juurta jaksaen
paneutua.
EU-kriitikot saivat työaikadirektiivistä yhden
lyömäaseen lisää arsenaaliinsa. Ja kun kyse on EU:sta, pitkittynyt
prosessi huomataan varmemmin kuin mahdollinen huono päätös.
EU-myönteiset puolestaan todistelevat, että hankalissa kysymyksissä
päätökset eivät koskaan synny kivuttomasti.
Joka tapauksessa
parlamentin profiilinnosto on käynyt selväksi. Kerääkö parlamentti
pisteet kotiin eurovaaleissa kohonneena äänestysintoa, jää nähtäväksi.
–
Neuvoston ja parlamentin ero on siinä, että neuvosto katsoo asioita
valtion tasolta, parlamentti kansalaisten eli äänestäjien tasolta,
palkansaajajärjestö STTK:n lakimies Juri Aaltonen linjaa.
Kun
pelissä ovat suuret setelit, kuten työaikadirektiivin kohdalla,
Aaltosen mainitsemat kaksi eri tasoa tarkoittavat myös kahta eri
kantaa. Silloin päätöksetkin venyvät.
—
FAKTA
Työaikadirektiivi
Määrittelee enimmäistyöajat, joilla estetään ylipitkät työrupeamat.
Määrittelee vähimmäislepoajat, joilla varmistetaan työaikasuojelu.
On niin sanottu vähimmäisdirektiivi. Työntekijän vähimmäissuoja saa olla EU-sääntelyä parempi, mutta ei huonompi.
Ei
sovelleta sellaisenaan työpaikoilla. Suomen työaikalain määräykset
työajoista pysyvät voimassa direktiivin mahdollisista muutoksista
huolimatta, mutta direktiivin uudistaminen saattaa vaatia myös
työaikalain muuttamista. Mikäli Suomi ei muuta työaikalakiaan
direktiivin mukaiseksi, EY-tuomioistuin puuttuu asiaan.
—
FAKTA
*- Monta toimielintä vaikuttamassa -*
Euroopan komissio
Sillä
on yksinoikeus tehdä lakialoitteita. Se esittää ehdotuksensa uudesta
lainsäädännöstä Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Komissio koostuu
27 jäsenestä eli komissaarista, joita on yksi jokaisesta
jäsenvaltiosta. Suomalaiskomissaari Olli Rehnin vastuulla ovat unionin
laajentumiskysymykset.
EU-parlamentti
Edustaa unionin
kansalaisia. Parlamentti päättää unionin laeista ja budjetista
jäsenmaiden hallituksia edustavan neuvoston kanssa. Se hyväksyy
kansainväliset sopimukset ja unionin uudet jäsenmaat. Kunkin jäsenmaan
edustajien lukumäärä määräytyy pääasiassa maan väkiluvun mukaan.
Jäsenet valitaan viiden vuoden välein.
EY-tuomioistuin
Sen
tehtävänä on valvoa, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan
yhdenmukaisesti kaikissa jäsenmaissa. Tuomioistuin varmistaa myös, että
unionin jäsenvaltiot ja toimielimet hoitavat lainmukaiset tehtävänsä.
Sillä on toimivalta ratkaista riitoja, joiden asianosaisina ovat
jäsenvaltiot, EU:n toimielimet, yritykset ja yksityishenkilöt.
Euroopan unionin neuvosto
EU:n
keskeisin päätöksentekoelin. 1950-luvulla perustettu neuvosto edustaa
jäsenvaltioita ja muodostuu jäsenvaltioiden ministeritason edustajista.
Neuvostoa kutsutaan myös ministerineuvostoksi. Neuvosto kokoontuu
yhdeksässä eri kokoonpanossa riippuen siitä, mitä asioita sen
käsiteltävänä on.
—
FAKTA
Suomalaiset mepit
Suomen
14 euroedustajaa eivät muodosta yhtenäistä Suomi-puoluetta Euroopan
parlamentissa. He kuuluvat seuraavasti eri poliittisiin ryhmiin, joiden
toiminta on ylikansallista:
EPP-ED: Yhteensä 288 edustajaa
lähinnä konservatiivisista ja kristillisdemokraattisista puolueista.
Suomesta Ville Itälä (kok), Eija-Riitta Korhola (kok), Sirpa
Pietikäinen (kok) ja Eva-Riitta Siitonen (kok).
PES: 217
edustajaa sosialistisista ja sosiaalidemokraattisista puolueista. Lasse
Lehtinen (sd), Riitta Myller (sd) ja Reino Paasilinna (sd).
ALDE:
Tasan sata liberaalidemokraattia. Henrik Lax (r), Anneli Jäätteenmäki
(kesk), Samuli Pohjamo (kesk), Hannu Takkula (kesk) ja Kyösti
Virrankoski (kesk).
Greens/EFA: Yhteensä 43 edustajaa vihreistä ja vapaamielisistä puolueista. Satu Hassi (vihr).
GUE/NGL: 41 edustajaa laitavasemmistopuolueista. Esko Seppänen (vas).
EU-kriittisissä UEN- (44 jäsentä) ja IND/DEM-ryhmissä (22 jäsentä) ei ole suomalaisia.
Ryhmien
luku- ja jäsenmäärät voivat muuttua vaalikauden aikana loikkausten
takia. 30 meppiä ei juuri nyt kuulu mihinkään ryhmään.
Kaikkiaan
parlamentissa on 785 edustajaa eli meppiä (Member of European
Parliament) 27 jäsenmaasta. Kesäkuun vaaleissa edustajia valitaan 736,
mutta Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan luku kasvaa 751:een.
Suomalaisten edustajien määrä putoaa 7. kesäkuuta pidettävissä
eurovaaleissa 13:een.
—
GRAFIIKKA
Pekka Aalto, Johanna Pulkkinen/ Aamulehti
Työaikadirektiivin tarina
1993
Työaikadirektiivillä vahvistetaan marraskuun 23. päivä vuonna 1993
(93/104/EY) työajan järjestämistä koskevat vähimmäisvaatimukset.
Direktiivillä säädetään esimerkiksi 11 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika
jokaista 24 tunnin jaksoa kohti. Samoin määritellään työviikon
keskimääräiseksi enimmäiskestoksi 48 tuntia.
Iso-Britannia
neuvottelee siihen poikkeusluvan (opt-out), mikä antaa jäsenvaltioille
mahdollisuuden lailla hyväksyä tietyin ehdoin pidemmän kuin 48 tunnin
työviikko. Direktiivissä ei ole määritelty päivystysaikaa, mikä on
jättänyt tulkinnanvaraa siitä, onko päivystysaika laskettava työajaksi.
1996
EU:n jäsenvaltioiden pitää saattaa työaikadirektiivi osaksi kansallista
lainsäädäntöään kolmen vuoden kuluessa eli 23.11.1996 mennessä.
Suomessa uusi työaikalaki koskee kaikkia yksityisen ja julkisen
sektorin työntekijöitä, virkamiehiä ja viranhaltijoita. Lailla lisätään
joustavia työaikajärjestelyjä ja rajoitetaan ylitöiden määrää.
2000
EY-tuomioistuin linjaa lokakuussa, että lääkärien päivystys on
laskettava kokonaisuudessaan työajaksi. Komission kertomuksessa
joulukuussa käsitellään työaikadirektiivin täytäntöönpanoon liittyviä
ongelmia. Samanaikaisesti komission esitys uudeksi kuljetusalan ajo- ja
lepoaika-asetukseksi herättää porua.
2001 Direktiivijupakan
sivujuonteeseen eli kuljettajien asiaan palataan loppuvuodesta 2001,
jolloin myös omistajakuljettajat joutuvat Suomen kannan vastaisesti
työaikasäätelyn piiriin. Ratkaisu syntyy EU-parlamentin ja
ministerineuvoston välisessä sovittelumenettelyssä. Direktiivi tulee
voimaan vasta 2005 ja yrittäjäkuljettajien osalta vasta 2009. EU:n
ministerineuvosto siunaa päätöksen alkuvuonna 2002 Suomen, Espanjan ja
Kreikan ankarasta vastarinnasta huolimatta.
2003 Työaikadirektiiville tehdään tekninen kokonaisuudistus (2003/88/EY). Sisältö ei muutu vaan pykäliä lähinnä kerätään yhteen.
2004
EU:n komissio tekee 22. syyskuuta ehdotuksen työaikadirektiivin
muuttamisesta. Komissio pelkää useiden jäsenmaiden seuraavan Britannian
mallia, jolla työntekijöiden työaikaa venytetään yli sovitun 48 tunnin
enimmäisrajan. Sen ylittävistä työajoista tulee sopia
työmarkkinaosapuolten välisesti. Direktiiviehdotuksessa otetaan kantaa
myös siihen, miten työaika määritellään. Komissio ehdottaa, ettei
työajaksi lasketa niitä tunteja, jolloin työntekijä on työpaikalla,
mutta ei aktiivisesti tee työtä. Näin lääkärien päivystystunteja
sairaalassa ei laskettaisi työviikon pituuteen. Suomessa päivystysaikaa
ei lasketa työajaksi, mutta siitä maksetaan korvaus.
2005
EU-parlamentti antaa lausuntonsa direktiivistä toukokuussa. Parlamentin
enemmistön on sitä mieltä, että Britannian neuvottelema porsaanreikä on
syytä tukkia. Päätös ei kuitenkaan astu voimaan. Työaikadirektiivin
uudistus menee parlamentin ja ministerineuvoston uuteen käsittelyyn.
Britannia toimii loppuvuoden EU:n puheenjohtajamaana. Päätös jää
tekemättä.
2006 Puheenjohtajamaa Suomi tarttuu heinäkuussa
härkää sarvista ja yrittää ohjata työaikadirektiivin pois umpikujasta.
Suurimmat kiistakysymykset ovat edelleen samat. Lasketaanko vaikkapa
lääkärien päivystysaika työaikaan kuuluvaksi, ja voidaanko 48
enimmäistyöaika viikossa ylittää ja millä ehdoilla. Jäsenmaat ovat
keskenään eri linjoilla, samoin EU:n komissio ja parlamentti. Suomen
kompromissiehdotus ei mene läpi. Komissio uhkaa haasta
työaikalainsäädäntöä rikkovat 23 EU-maata EY-tuomioistuimeen. Suomea
puheenjohtajamaana seuraava Saksa ilmoittaa, ettei se enää aio tuhlata
energiaansa kiistelyyn työaikadirektiivistä.
2007 Portugali
niputtaa työaika- ja vuokratyödirektiivit yhteen ja asia nytkähtää
eteenpäin. Parlamentissa direktiivit käsitellään erikseen. Britannialle
kaavaillaan poikkeuslupaa enimmäistuntimäärän ylittämiseen.
2008
Vihdoin! EU:n ministerineuvostossa sovitaan 9. kesäkuuta
työaikadirektiivin uudistuksesta. EU-maat sopivat, että ei-aktiivinen
päivystysaika ei ole laskennallisesti työaikaa silloinkaan, vaikka se
tapahtuu työpaikalla. Enimmäistyöajaksi sovitaan 60 viikossa. Vuosia
kestäneen jahkailun uutisoidaan päättyneen. Päätökseltä puuttuu
kuitenkin parlamentin hyväksyntä. Joulukuussa EU-maille tulee lunta
tupaan. Parlamentti hylkää toisessa käsittelyssä ministerineuvoston
ehdotukset 17. joulukuuta. Suomalaisista euroedustajista vain Henrik
Lax (r) ja Piia-Noora Kauppi (kok) äänestävät Suomen valtion kannan
mukaan eli ministerineuvoston ehdotusten puolesta. Työaikadirektiivin
uudistuksista päätetään ministerineuvoston ja parlamentin
sovittelumenettelyssä, joka alkaa 17. maaliskuuta 2009.
2009
Pääministeri Matti Vanhanen nuhtelee suomalaisia euroedustajia
helmikuun alussa EU-seminaarissa Helsingissä. Hänen mielestään
edustajat äänestivät Suomen edun vastaisesti. Moni havahtuu siihen,
että parlamentaarikot eivät edusta ensisijaisesti omaa maataan vaan
pyrkivät laatimaan järkeviä lakeja ja direktiivejä kaikille
eurooppalaisille. Tästä eurovaaleissakin on kysymys.
Omistajakuljettajia koskevaa direktiiviä ei sittenkään saateta voimaan.