Jos Etyj haluaa pysyä toimivana
organisaationa, sen on tultava toimeen hieman muotopuolen peilikuvansa
kanssa.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin jäsenvaltioiden
korkean tason edustajat kokoontuvat ensi viikolla Kazakstanin Astanaan
suunnittelemaan suvaitsevaisuuden edistämistä ja syrjinnän vastaista
toimintaa. Kazakstan on Etyjin nykyinen puheenjohtajamaa.
Maata on koko sen itsenäisyyden ajan hallinnut itsevaltaisin ottein
presidentti Nursultan Nazarbajev. Maan parlamentissa ei ole ainoatakaan
oppositiopuolueen edustajaa, eivätkä yhdetkään maassa järjestetyt vaalit
ole täyttäneet Etyjin laatimia vapaiden ja rehellisten vaalien
standardeja.
On helppoa ymmärtää, miksi niin monet ihmisoikeusaktivistit vastustivat
puheenjohtajuuden myöntämistä Kazakstanille. Etyj otti siinä ison
riskin. Riski olisi kuitenkin ollut vielä suurempi, jos puheenjohtajuus
olisi evätty, sillä järjestö ei voi pitää suurta osaa jäsenistöstään
pysyvästi syrjässä toimintansa johtamisesta.
Kylmän sodan jälkeen Etyj laajeni ripeästi entisiin
neuvostotasavaltoihin. Jäsenyyden myöntämisen toivottiin vauhdittavan
vasta itsenäistyneiden maiden valtavia taloudellisia, hallinnollisia ja
lainsäädännöllisiä uudistuksia.
Arvopohjaisen yhteistyön perusajatuksena oli sitouttaa maat
demokraattisiin arvoihin, oikeusvaltion periaatteisiin ja
ihmisoikeuksiin. Etyj uudisti myös omia rakenteitaan pystyäkseen
tehokkaammin tukemaan suurten uudistusten kanssa painivia jäsenmaita.
Käytännössä Etyjin jäsenvaltiot jaettiin kahteen kategoriaan: vakaat
läntiset demokratiat ja entiset sosialistiset maat, joiden
demokratisoitumiskehitys oli vielä kesken. Tämä jako heijastui myös
järjestön rakenteisiin ja toimintaan.
Vuonna 1991 toimintansa aloittanut Etyjin Demokraattisten
instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto (ODIHR) – alun perin
Vapaiden vaalien toimisto – avusti ainoastaan demokratiakehityksen
alussa olevia Etyj-maita. Järjestelyn oli tarkoitus olla väliaikainen:
maiden demokratisoituessa toiminta asteittain loppuisi.
Nykyään, lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, monet näistä niin
sanotuista transitiomaista ovat yhä kaukana demokratiasta. Demokratiaksi
muuttuminen on paljon monimutkaisempaa ja vaikeampaa kuin 1990-luvulla
yleisesti uskottiin. Monet Etyj-maat ovat huojuneet jossain autokratian
ja demokratian välimaastossa jo vuosikymmeniä.
Etyjin kannalta on ongelmallista, ettei epädemokraattisia jäsenvaltiota
voi enää pitää uusina tulokkaina. Väliaikaiseksi tarkoitetut järjestelyt
ovat muuttuneet yhä pysyvämmiksi. Suurta osaa jäsenistöstä pidetään
vuodesta toiseen toisen luokan jäseninä, jolle ei anneta vastuuta
järjestön sisällä. Tämä kehitys heijastuu järjestön nauttimaan
luottamukseen.
Tätä taustaa vasten päätös myöntää tämän vuoden Etyjin puheenjohtajuus
Kazakstanille oli historiallinen ja hyväksyttävä – siitäkin huolimatta,
että maalla on vielä paljon tehtävää ihmisoikeuksien ja demokratian
edistämiseksi.
Kazakstan on ollut Etyjin jäsen lähes kaksi vuosikymmentä – kuten lähes
kaikki muutkin itsenäistyneet entiset neuvostotasavallat. Yksikään
Neuvostoliittoon kuulunut maa ei ole johtanut järjestöä ennen
Kazakstania.
Järjestön epäsuorasti harjoittama valikoivuus syö sen uskottavuutta ja
sen toiminnan edellytyksiä. Mikäli Etyj haluaa pysyä toimivana 56
jäsenvaltion organisaationa, sen on vähitellen opittava tulemaan toimeen
hieman muotopuolen peilikuvansa kanssa.
Todellisuudessa Etyj on jo nykyään jäsenistönsä summa. Sen päätökset
tehdään yksimielisesti jäsenvaltioiden kesken, riippumatta niiden
demokratisoitumisasteesta. Puheenjohtajavalinnan aiheuttama keskustelu
näyttää siis liittyvän enemmän imagoseikkoihin kuin järjestön toiminnan
todelliseen sisältöön.
Etyjillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pluralistisen luonteensa
suhteellinen pysyvyys. Parhaimmassa tapauksessa vastuun jakaminen ja
luottamuksen osoittaminen edistävät demokratiaa ja ihmisoikeuksia
tehokkaammin kuin kahden eriarvoisen jäsenyysluokan ylläpito.