Venäjän tarkkailijat ovat palanneet omalla tavallaan kremnologian
aikaan: kuka käyttää valtaa Moskovassa ja missä tarkoituksessa? Tämä
kysymys nousee siitä, että Vladimir Putin ei halunnut muutattaa viime
vuonna perustuslakia, vaan tyytyi kahteen kauteen. Etukäteen
järjestetyllä tavalla Putin siirtyi maan pääministeriksi ja hänen
suojattinsa Dmitri Medvedev valittiin presidentiksi kylläkin vaaleissa,
mutta ilman vaalikampanjaa. Putinin ja Medvedevin suhde on maailmalla
jatkuvan pohdinnan kohteena. Roolien epäselvyyttä Venäjällä osoittaa
sekin, että Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama erehtyi äskeisellä
Moskovan-vierailulla kutsumaan Putinia presidentiksi ennen kuin huomasi
virheensä.
Tavanomaisen käsityksen mukaan tämä poliittinen pari
ajaa tandemilla eli he polkevat samaa pyörää. Vastakkaisen tulkinnan
mukaan Putin, vaikka onkin muodollisesti Medvedeviä alempana, on
säilyttänyt todellisen vallan itsellään. Hänen hallintokoneistonsa on
perua presidenttikaudelta ja kaikin puolin vahvempi ja kokeneempi kuin
nykyisen presidentin. Tandemiin liittyen ajatellaan usein, että
Putinin ja Medvedin välillä on sovittu jonkinlaisesta
sotasuunnitelmasta. Toisin sanoen Medvedev palvelee nelivuotisen
presidenttikautensa loppuun, minkä jälkeen Putin palaa vaalien kautta
ja perustuslakia noudattaen presidentiksi. Venäjän duuma onkin jo
ehtinyt jatkaa presidenttikautta viisivuotiseksi, mikä määräys koskee
seuraavaa presidenttiä. Perustuslain mukaan presidentiksi palaava Putin
voi istua vallassa vielä vuodet 2012-22. Takaraja on kaukana
tulevaisuudessa.
Odotellessa seuraavaa siirtoa nämä Venäjän
politiikan kaksi keskeistä hahmoa pelaavat peliä “hyvä poliisi”, “paha
poliisi”. Medvedev on edellinen ja Putin jälkimmäinen. Medvedevin
rooliin sopii, että hän on toistuvasti korostanut hyvä asioita kuten
oikeusvaltion tuomista Venäjälle sekä riippumattoman tiedonvälityksen
ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamista. Käytännössä etenemistä ei ole
kuitenkaan tapahtunut, vaan Putinin varauksellinen linja on ollut
vahvoilla. Tämä koskee sekä Venäjän sisä- että ulkopolitiikkaa.
Putinin tavoitteena on ollut luoda Venäjälle Moskovaan keskitetty
valtajärjestelmä: “vallan vertikaali” kuten putinilaiset itse sanovat.
Duumassa ehdottoman enemmistön omaava Yhdistynyt Venäjä-puolue on tämän
valtajärjestelmän tahdoton parlamentaarinen ulottuvuus. Kollegani Sirke
Mäkinen on työssään kuvannut, kuinka oppositiopuolueille halutaan antaa
hieman enemmän toimintatilaa, mutta ei niin paljoa, että itse
vertikaalinen valtajärjestelmä olisi uhattuna. Tähän
vallankeskittämispolitiikkaan liittyy olennaisesti se, että myöskään
duuman ulkopuolelta ei sallita laajamittaisia hallituksen vastaisia
mielenosoituksia, vaan ne tukahdutetaan armottomasti. Kyse ei ole vain
poliittisen opposition kukistamisesta, vaan kaikkiin epävakaisuuden
merkkeihin suhtaudutaan aggressiivisesti. Kun Vladivostokin
autokauppiaat protestoivat Japanista tuotujen autojen tullien
korotuksia, niin Moskovasta lähetettiin erikoisjoukkoja laannuttamaan
mielenosoitukset.
Maailmanlaajuinen talouskriisi iskee myös
Venäjään pahasti. Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan Venäjän
talous supistuu tänä vuonna 8 prosenttia. Onneksi suuri valuuttavaranto
– tällä hetkellä 380 miljardia dollaria – öljytuloista koottu
vakausrahasto helpottaa sopeutumista ja rajoittaa talouskriisin
poliittisia kustannuksia. Putinin hallitus kielsi vuoden alkuun saakka
kriisin vakavuuden ja muun muassa tuhlasi huomattavia summia ruplan
kurssin puolustamiseen. Nyt kriisin todellisuus on myönnetty ja
Venäjän hallitseva luokka on alkanut huolestua sen mahdollisista
seurauksista. Hermostuneisuudesta kielii se, että muutama viikko sitten
Putin näki tarpeelliseksi mennä televisiolähetyksessä läksyttämään
oligarkki Oleg Deripaskan hänen sementtifirmojen maksamattomista
palkoista. Deripaska pantiin, varoituksena muilla oligarkeilla,
allekirjoittamaan julkisesti sitoumus palkkojen maksamisesta. Medvedev
on suhtautunut talouskriisin astetta vakavammin kuin Putin, mutta
mitään olennaisia linjaeroja heidän välillään ei ole löydettävissä.
Yhteisenä piirteenä näyttää olevan se, että nyt koko velkaantunutta
oligarkkiryhmää, eikä vain yksittäisiä rimpuilijoita, pannaan valtion
johdolla poliittiseen järjestykseen. Tässä suhteessa Putinin hallinto
pelaa kovaa ja pitemmän päälle riskialtista peliä: vallankeskitys
nostaa aina vastavoimia, vaikka se saattaa kestää pitkäänkin.